Putkiston poraaminen ja perän madaltamisesta

Putki alkuperäisessä kunnossaan
ennen mitään modifikaatioita
Jahas, nyt on tullu Mikko-pojalla se hetki, kun ompelukone alkaa kuulostamaan liikaa ompelukoneelta. Oikea ratkaisuhan tähän olisi vaan ostaa joku isompi pyörä, mutta taloustilanne kun ei anna oikein myöten siihen. Siispä mikä ratkaisuksi? No oikeastaanhan tämä idea lähti törmättyäni itse ratkaisuun Viragotech forumilla: putkiston poraaminen. Nykyisten moottoripyörien melusäännösten puitteissahan tämä on laiton modifikaatio, mutta sen verran ahdistaa nykyinen ääni, että voisihan sitä koittaa. Vaihdokkiputkistoja näyttää saavan suhteellisen edullisesti eBaystä, jos haluaa palauttaa sitten takaisin alkuperäiseksi, joten eiköhän sitä lähdetä sitten leikkimään.

Tähän on oikeastaan kaksi tapaa tehdä putkiston poraaminen putkiston perusrakenteesta johtuen. Brutaalimpi tapa on porata putkistosta pois koko keskiputki, johon tarvitsee sitten reikäsahan ja porakoneen. Reikäsahalla sitten sahataan keskiputken ympäriltä ja napataan koko torvi pois. Tällä saadaan aikaiseksi kuulemma (ja muutaman Youtube-videon perusteella) varsin vaikuttava muutos pyörän käytiäänessä.

Kevyempi versio on sitten porata keskiputken ympärille reikiä, jolla saadaan pakokaasu kimpoilun sijasta pärisemään putken vierestä pihalle. Tämä modifikaatio tarvitsee toteutuakseen poranterän ja porakoneen. reikien koolla ja määrällä voidaan vaikuttaa hieman sitten siihen, kuika kovasti sitä meteliä putkesta oikein tulee. Tämä versio kuulostaa itselleni enemmän kokeilemisen arvoiselta, koska tämä on myös helposti peruutettavissa: senkun ruuvaa reikiin vaikkapapultteja sitten, jos haluaakin eroon modista.

Tänään pitää tutkiskella hieman, löytyykö minulta sopivaa poranterää ja jos löytyy, riitääkö akkuporakoneessa puhtia porata tällaisia reikiä. Mikäli akkukoneessa ei riitä teho putken poraamiseen, niin pitää sitten varmaan pakata viikoloppuna reppuun porakone ja tulla taas tänne työpaikalle reikiä porailemaan. Tai sitten ainahan voin utilisioda autopaikan lämmitystolpan porauskäyttöön, mitä käytinkin taannoin mönkijän kanssa useaankin otteeseen sähkön lähteenä. Ajattelin lähteä liikkeelle nyt ensin kolmella 8mm reijällä ja nostaa määrä sitten tuplaksi, jos näyttää siltä, että meteliä ei tule tarpeeksi. Ja jos sekään ei riitä, niin sitten reikiä isommaksi vaan niin kauan kun tilaa riittää. Tuohon kun mahtuisi (jos saa vaan rei'ät osumaan hyvin kohdalleen) varmaan 14-15mm reikiä 6 kpl!

125/250 Viragon vakioputkistohan on varsin typerä paketti siinä mielessä, että ylempi putki on käytännössä turha. Putket liittyvät toisiinsa ilmeisesti katalysaattorimötillä pyörän alla. Taaemman pytyn putkikin on oikeasti pelkästään feikki, oikea putki kiertää pyörän alta. Jotkut ovat poranneet reikiä myös/vain ylempään äänenvaimentimeen ja tulosta on kuulemma tullut silläkin. Itse lähden liikenteeseen kuitenkin pelkästään alemman äänenvaimentimen poraamisella.

Illalla/huomenna todennäköisesti sitten vähän lisää tämän edistymisen osalta. Puoliso kun on tänään taas jossain työpaikan aktiviteetissa, niin minulla riittää aikaa puuhastella mopon kimpussa, kunhan säät vaan sallivat.

...ja oikeastihan haluaisin pyörään dragpipet (jo pelkästään ulkonäkösyistäkin).

--

Honda CMX 250 Rebelin tarvike-
iskarit eBayssä. Hintaa 59,95 dollaria.
Toinen modifikaatio, mitä olen miettinyt tälle kesälle vielä toteutettavaksi on perän madaltaminen niin alas kuin suinkin mahdollista. Vaihtoehtoja tähän on tullut vastaan käytännössä oikeastaan kaksi. Joko perän jäykistäminen nk. struteilla (iskarin tilalle tulevat suorat tangot) tai sitten iskarien vaihtaminen joihinkin lyhyempiin. Honda Rebelin (tai tuttavallisemmin CMX:n) iskarit käyvät Viragotech forumin mukaan suoraan pikkuviragoon ja ovat melkein 2 tuumaa lyhyemmät. Kyseisiä iskareita saa eBaystä kohtuullisella hinnalla jenkeistä ja aasiasta (n. 40e + 45e postarit, tulleja tämmöiselle paketille kertyy semmoiset n. 20 e) niin käytettynä kuin uutenakin. Jäykistäminen taas onnistuu pienellä säätämisellä HD Sporsterin jäykistys struteilla, joista tosin joutuu kuulemma päätyreikiä hieman suurentamaan poraamalla.

Kumpiko sitten menee toteutukseen, sitä on vielä hieman paha mennä arviomaan. Jäykkäperäinen kyllä kiinnostaisi jossain määrin, mutta mietityttää hieman se tosiasia, että pyörä pitäisi käytännössä muuttaa sitten yksipaikkaiseksi soloseatin avulla, jotta edes jonkinlaista iskunvaimennusta saisi. Ei sinänsä huono idea ihan esteettisessäkin mielessä, mutta toisaalta taas olisi kuitenkin kiva pitää emännälle paikka pyörässä tarvittaessa. Osittain häntä varten kun ostin juuri sissybarinkin. Toisaalta taas perän jäykistäminen mahdollistaisi perän rakentamisen vähän pidemmällekkin rengasta nuolevine lokareineen jne. No, tämä on nyt laitettu mietintämyssyyn, katsotaanhan nyt sitten, mitä tästä oikein tulee.