maanantai 22. huhtikuuta 2013

Melkein kuin jouluna

Kukapa ei rakastaisi saada paketteja. Varsinkin, kun sisältö on jotain, mitä on odottanut jo tovin verran. Tänään kotiin tullessani pöydällä odotteli kaksin kappalein ruskeisiin kirjekuoriin pakattua pakettia. Tutun näköiset paketit olivat saapuneet Kiinasta. Enpä malttanut edes takkia ottaa pois päältä ja paketit olivatkin pian auki.

Paketeissa olivat jokin aika sitten tilaamani moottoripyöräilytarvikkeet: 2 kpl neopreenimaskia, 4 kpl punaisia venttiilihattuja sekä vedenpitävä, tankokiinnitteinen puhelinteline Samsung Galaxy S3:lle.

Neopreenimaskit olivat täsmälleen samaa kokoa ja mallia kuin aiemmin tilaamanikin. Tämä onkin varsin hyvä asia, kun kerran olen todennut nuo aiemmin tilaamani mallit varsin käyttökelpoisiksi. Istuvuus maskeissa päähäni on erittäin hyvä ja maski tuntuu ajavan asiansa juuri niin kuin on tarkoitettukin. Nämä kaksi maskia olivat DealExtremen loput vaihtoehdot saumaamattomissa kokonaaman peittävissä maskeissa, toinen on varustettu pääkallon naaman ja revolvereija sisältävällä kuvalla, toinen taas terävähampaisella hirviönaamalla. Varsinkin jälkimmäinen sai pienimuotoista hihitystä aikaan, kun sovittelin maskia päähäni.

Venttiilihattuihin en tutustunut sen kummemmin kuin katsoakseni, että ne ovat noin suunnilleen oikean kokoiset. Ja ovathan ne. Puhelintelinettä sovitin taas puhelimeni kanssa ja yllätyksekseni sehän istui kuin nakutettu. Mukavina lisäominaisuuksina kotelossa on tuplavetoketju, joka mahdollistaa latauspiuhan jättämisen vetokejun välistä kulkemaan sekä pieni lenkki taustalla, jota voi käyttää halutessaan varmistuksen kiinnittämiseen. Kotelo näyttää olevan myös irroitettavissa tankokiinnityksestä todella vaivattomasti. Pitää varmaan huomenissa koittaa sovittaa tuota puhelintelinettä tankoon. Oli muuten mukava huomata, että näyttöä pystyy käyttämään tuon suojakotelon muovin läpi. Hanskat kädessä tämä ei tietenkään onnistu, mutta eipä sitä nyt ajaessa kuulukkaan tökkiä.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Blogiarkisto

Copyright Pärinää 2012