perjantai 26. heinäkuuta 2013
Vesitiivistä pussukkaa edullisesti
Välillä ihan kaupungissakin olisi tarve saada tavaroita suojaan sateelta ajaessa. Vaikka tuo ehkä kaikista eniten sadetta pelkäävä laite, eli puhelin, onkin sateelta jonkinmoisessa turvassa kiinalaisessa "vesitiiviissä" puhelinkotelossa, ei sitä kiinnostaisi kastella esimerkiksi lompakkoa, jos sade sattuu yllättämään. Ja onhan sitä mukana välillä kaikennäköistä muutakin pikkuelektroniikkaa kuten tabletteja, kameroita, jne.
Moottoripyöräharrastuksen lisäksi tulee joka kesä vietettyä aikaa luonnossa. Retkeily onkin varsin rakas harrastus ja välillä näiden kahden harrastuksen väliltä löytyy myös yhdistäviä tekijöitä ainakin varusteiden puolelta; moottoripyörällä reissatessa kun saattaa tarvita myös retkeilyvarusteita aina aika ajoin. Sieltä suunnalta löytyi myös tähän sateelta suojaamiseen. Olemme juurikin lähdössä kesäloman aluksi muutamaksi päiväksi Repoveden kansallispuistoon Kouvolaan ja koska vuokrasimme kanootin, tuli tarve hankkia vedenpitävää kantovälineistöä reissua varten.
Näitä erilaisia vesitiiviitä kantolaitteita ja pusseja löytyykin sitten kaikenlaista ja -hintaista, lähtien edullisista, rinkan/repun sisäpusseista aina Ortliebin kaltaisten laatumerkkien kalliisiin kantojärjestelmiin. Olenkin harkinnut jonkinmoisen vedenpitävän pussin hankkimista jo useampanakin vuonna, mutta tänä vuonna sitten sattumalta tuli vastaan niin halpa vaihtoehto, etten voinut enää olla kokeilematta.
Teknikmagasinet on käsittääkseni ruotsalainen lähinnä sekalaista elektroniikka gadgettia ja -rojua kaupitteleva miesten lelukauppa, josta aina silloin tällöin löytyy ihan käyttökelpoistakin kamaa. Ja niin myös tälläkin kertaa löytyi tämä "Waterproof Bag"-nimeä kantava keltainen pussukka. Kokoa tällä pussilla on 20 litran verran (todellisuudessa suljettuna kokoa riittää noin keskikokoisen ämpärin verran) ja hintaa inasen alle 10 euroa. Keltainen pussukka suljetaan näille vesitiiviille pusseille tyypillisellä rullaustekniikalla ja lukitaan kiinni pikalukolla. Mukana tulee myös olkahihna, jonka lukot tosin näyttivät olevan sellaista luokkaa, että tuskin 1-2 reissua kauemmin kestävät. Tästä saa kuitenkin varmasti varsin pätevän repun työmatkoille, kun kipaisee pussille vaikkapa varustelekasta muutamalla eurolla sotilastasoisia kantohihnoja vaikka parikin kappaletta. Ja onhan minulla itselläkin kaapit väärällään erilaisia irtohihnoja.
Waterproof Bag @ Teknikmagasinet

Tunnisteet:ajovarusteet
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(Atom)
Search
Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300
#auto
#cruisailu
#kaupat
#koeajo
#kupla
#kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo
#kustomointi
#laturi
#polttoaine
#volkswagen
1300
270
3D-tulostus
535
801
Ace Cafe
air
ajokertomukset
ajolasit
ajovarusteet
amazon
anime
asennus
audio
auto
autokoulu
Bashan
beetle
Bell
bensaletkut
bensapumppu
biltema
blogit
Bobster
Bolt
Bonneville
bug
Bullit
detailing
Dinli
disco
DMX
dokumentti
elektroniikka
elokuva
esittely
exodus
flekti
H-D
halkeama
hanskat
Harley-Davidson
harrastetoiminta
HD
hifi
hiilet
hionta
honda
huilu
huippunopeus
huolto
huppu
hylätty
Icon
igniter
ilmanpustari
ilmansuodin
ilmastointiteippi
ilmaus
Indian
instagram
intake
irroitus
iskunvaimentimet
jarrut
jbl
jesari
jumissa
jäähdytin
Jäähdytys
kaasari
kaasuvaijeri
kahvalämmitin
kahvat
kaikki hajoaa
kaiuttimet
kannentiiviste
kansipahvi
katsastus
kaupat
kerrospukeutuminen
kesärenkaat
ketjut
kevät
kiinnitys
kirjat
kirjoittajat
kokoontumisajot
koneteräsharja
korjaus
ktm
kuljetus
kupla
kuplavisiiri
kustomointi
kuvat
kypärä
kypärät
kytkin
käsijarru
Laakeri
laki
lasikuitu
lataus
laturi
Lauge Jensen
laukut
leikkaus
liikenne
liikennevirasto
lisävalot
lisävarusteet
Lontoo
lämmitin
lämmitys
maalaamo
maalaus
maali
matka
matkakertomukset
mattamusta
messut
miitti
moottoripyörä
moottoripyörät
motonet
mugen
musta
myyminen
Mönkijä
nettivaraosa
nopeus
oheistuotteet
ohjaustanko
ohjelmat
onnettomuus
ostokset
paketti
pakkaaminen
pakoputki
pakosarja
pehmuste
personointi
perän jäykistäminen
pesu
photoshop
pirkkala
plus katsastus
pohjamaali
poliisi
polttoaineensyöttö
posti
prelude
prototyypit
puhelin
puhelinteline
pulverimaalaus
puskuri
raidetangon pää
raidetanko
ram
ram cold air intake
rattaat
rekisterikilpi
rengasventtiili
renkaat
reppu
retro
roadtrip
saappaat
sadekeli
satula
scifi
sissybar
sisusta
sisävalot
sivustot
sr400
srv250
Street
Street 500
Street 759
strut
styling
subbari
subwoofer
sukat
sukka
suprine
suutin
sytytystulppa
sähkö
sähkömoottoripyörä
säätö
takaratas
talvi
talvivarusteet
tankorukkaset
tapahtumat
tarra
tarvikkeet.
tavarateline
tcm
tee-se-itse
tehoputki
teippaus
tekniikka
tiedotus
Toukoajot
Triumph
tuning
turvallisuus
tyyny
työkalut
ultraäänipesuri
uutiset
vaatteet
vaihdekeppi
Vaihto
vakuutukset
valot
vanne
vanteet
varaosat
varusteet
varustelu
venttiilihattu
verkkokaupat
vian etsintä
vianetsintä
viankorjaus
videot
vilkut
Virago
viritys
visiiri
volkswagen
vultus
vw
xs650
xv250
xv950
Yamaha
yccf
yksisarvinen
ylikuumentuminen
änkkäri
äänentoisto
äänenvaimennin
öljyproppu
öljyvaihto
Blogiarkisto
-
►
2021
(12)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2020
(10)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (4)
-
►
2019
(10)
- ► huhtikuuta (10)
-
►
2018
(2)
- ► toukokuuta (2)
-
►
2016
(8)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (1)
-
►
2015
(15)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(46)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (9)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (7)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
▼
2013
(96)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (10)
-
▼
heinäkuuta
(11)
- Mielenkiintoinen rakennusprojekti
- Moottoripyörä kesäkuntoon -video liikennevirastolta
- Vesitiivistä pussukkaa edullisesti
- Rekisterikilpi sivuun
- Hansikasta kesäkelille kaupunkiin
- Saksalaisen sotilaspotan mallista kypärää DOT-merk...
- Sivukilpiteline tilaukseen
- Hieman nostoa huippunopeuksille?
- Maalaussuunnitelmia (taas)
- Bolt Suomeen!
- Boltin rakennusta Facebookissa
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(91)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (15)
- ► maaliskuuta (10)
- ► helmikuuta (2)
Copyright Pärinää 2012
0 kommenttia:
Lähetä kommentti