Ovikello soi

"Ring, ring", sanoi ovikello.

Syvä hiljaisuus. On sanottu, että suuret mielet ajattelevat samalla lailla. Ja niinhän meilläkin, molempien ajatus oli: ei ole tulossa vieraita, siellä on joko joku uskonnontuputtaja, keräys tai kaupustelija. Turha sitä on mennä avaamaan.

"Ring, ring", sanoi ovikello uudestaan.

"Menisi nyt jo pois", huomasin ajattelevani. Jokin kuitenkin kutkutteli takaraivossa. Voisikohan siellä olla jotain tärkeää, kun ihan kahdesti soittaa kelloa. Normaalisti kun nuo kaiken tuputtajat ja kerjääjät soittavat tasan sen kerran.

Niinpä siirryin ovelle ja varautuneena avasin oven. Keltapunaisiin halaareihin pukeutunut iloisen oloinen heppuli hymyilee oven takana ja sanoo: "Moi, sä oot varmaan Mikko? Mulla olis sulle tämmönen paketti"

Katsoin miehen kädessä olevaa kookasta pakettia. Voisiko se olla tosiaan SE?

Häkeltyneenä kuittasin paketin digitaaliseen päätteeseen ja siirryin sisätiloihin. Paketti oli painava ja juuri oikean kokoinen. Ja äärimmäisen hyvin pakattu. Niin hyvin itseasiassa, että ilman veistä ei tahtonut moninkertaiseen vaahtomuovimattoon ja teippiin kääritty aarre tulla esiin.

Lopulta lattialla oli kuitenkin kasa lähes väkivaltaisesti revittyä pakkausmateriaalisilppua ja itse paketin sisältö paljastui eteeni.