torstai 2. tammikuuta 2014

Satuloita Viragoon

Jo pitkään on mieli tehnyt yksiosaista satulaa Viragoon, mutta saatavuus tällaisille satuloille on ollut tehdasvalmisteisena älyttömän huono. Jokin japanilainen firma teki kyllä toivotun mallista satulaa, mutta useamman sadan hintalappu ei paljon naurattanut, eikä saatavuuskaan Eurooppaan päätä huimannut. Säännöllisesti olenkin koittanut etsiä uusia vaihtoehtoja satulaksi, mutta eipä ole löytynyt.

Nyt kuitenkin onnisti. Tänään googlettelu tuotti tulosta eBayn suunnalta ja silmiin osui ilmeisen tuore italialainen firma nimeltään Panebianco, joka valmistaa tilauksesta matalia satuloita useampaankin pyörään. eBayssä perussatula lähtee 159 euron hinnalla (+35e postikulut), mikä on jo todella kohtuullinen hinta. Firman omat sivut toimivat vähän heikosti, mutta kun sain sivut toviksi toimimaan, näytti siellä samainen satula lähtevän 140 euron hinnalla. Lisäksi sivuilta on mahdollista tilata erilaisia kustomointeja satulaan, saatavilla mm. parin kympin hinnalla eri värisiä nahkoja, viidellä kympillä maltanristi- tai pääkallografiikkaa (OMG OMG!) satulan pintaan, jne.

Ja tuo kuvathan kertoo kaiken olennaisen: satula näyttää aivan käsittämättömän hyvältä ja silti takana istuvalle jää vielä hyvin tilaa. Kun kevään suunniteltu lomareissu on ohitse, niin menee tämä satula kyllä hyvin suurella todennäköisyydellä tilaukseen.








1 kommentti:

  1. Saattaa kyytiläinen jaksaa just peninkulman istua tuossa.. ;)

    VastaaPoista

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Copyright Pärinää 2012