keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Renkaiden vaihtoa


Tulipahan sitten viime viikonloppuna vihdosta viimein käytyä vaihdattamassa renkaat pyörään. Ohessa kuvat vanhoista renkaista, alkoivat ollakkin pikkuhiljaa vaihtokunnossa. Eturenkaassa oli paikkapaikoin kulunut kuvio kokonaan pois ja takarenkaassakin oli noin milli kuviota jäljellä. Hieman vanhat ja kovettuneetkin nakit olivat, paistoleima takarenkaassa kertoi renkaan olevan vuodelta 2008, eturengas taas oli puolestaan vielä parisen vuotta vanhempi.

Uudet kumithan tilailin sieltä täältä (kotimaasta, en muista tarkalleen mistä) ja kumit ovat odotelleet kellarissa parisen viikkoa. Etsiskelin paikkaa lähiseudulta renkaiden vaihtoon ja lopulta päädyinkin taas Roihupellon Rengas Oy:n palveluihin; sieltä kun olen saanut hyvää palvelua tähänkin asti.

Eturenkaan vaihto oli ammattimiehellekkin hieman haastava proggis, kun rengas ei mennyt sitten koneisiin kapean vanteen takia. Käsipelillä vaihdettuna sitten saikin vaihtaja pari reikää aikaiseksi renkaaseen, jotka tosin paikkasi ihan ilmaiseksi. Putsasipahan vielä vanteenkin pahimmista ruosteista; yhden pinnan välistä oli vettä ilmeisesti vähän päässyt vanteen sisään ja hieman ruostetta muodostumaan.

Takarenkaan vaihto sujuikin sitten huomattavasti nopeammin, ehkä noin varttitunnissa. Palvelu oli tälläkin kertaa loistavaa ja tulenkin varmasti jatkossakin rengashommien kanssa käyttämään kyseistä firmaa.

En ole vielä pahemmin ehtinyt uusia renkaita testailemaan, mutta nyt yhden työmatkareissun perusteella voin sanoa, että tuntuma tiehen parani huomattavasti. Mukava parannus siis ajettavuuteen.

Vielä pitäisi renkaita hieman piristää tussaamalla tekstit kiekoista. Valkoisten maalitussien saatavuus on vaan hieman nihkeä joka paikassa. Pitää kesälomalla varmaan suunnata Biltemaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Copyright Pärinää 2012