Lyhytjalkaisen ajohousuongelma

Meikäläinen on varsin lyhyt. Pituutta on kertynyt maan ja taivaan välisessä suunnassa 167cm ja genetiikka on vieläpä antanut gorillamaisen pitkäselkäisen ja lyhytjalkaisen ruumiinrakenteen. Tämä on vuosien varrella aiheuttanut paljon ongelmia sopivien vaatteiden löytämisen suhteen. Hyvänä esimerkkinä sanottakoon, etten ole koskaan elämässäni ostanut suoraan hyllystä sopivan mittaisia farkkuja.

Ajohousujen kanssa ongelma on oikestaan paljon pahempi. Sopivan mittaisia housuja ei kaupasta Suomesta löydä eikä niitä voi oikein lyhentääkään: polvisuojat ei lyhentämällä ylemmäksi siirry. Tokihan sitä saisi housuja tehtynä itselle sopivaksi, mutta hinta alkaa olla naurettava, kun ajofarkutkin maksavat silloin helposti parisataa euroa.

Koska valikoima kotimaassa ja suurimmissa netin mottoripyörätarvikeliikkeissä tuntuu olevan aika bulk-henkistä eikä mitään sopivaa löydy, eipä ole asiaa tarkemmin tullut tutkittua. Tänään kuitenkin sattumalta päätin googlettamaan "short legged kevlar jeans" ja yllätyksekseni tuloksia alkoikin löytyä. Ajohousuista tuntuukin löytyvän myös persjalkaiselle sopivan mittaisia ainakin farkkujen saralla: extra short mitasta löytyy jopa 27":lla lahkeella. Luulisi riittävän jopa minulle (en ole mitannut, mittaan illalla).

Oikestaan alta olevan linkin takaa löytyvät housut alkoivat kiinnostaa todella paljon. Hieman löysempi leikkaus sopisi meikäläiselle hyvin ja hyvän värisetkin ovat.

https://www.jtsbikerclothing.com/motorcycle_clothing/clothing/mens_clothing/kevlar_jeans-1/jts_js-01_kevlar_motorcycle_jeans/black/#prettyPhoto