sunnuntai 10. tammikuuta 2021

TUNING! (tai siis oikeammin DETALING!)

 


Koska tätä projektia ei todellakaan pidä ottaa liian vakavasti, niin homma onkin hauska lyödä ihan leikiksi. Hintavaksi leikiksi, mutta leikiksi silti.

Tilasin itselleni juuri ennen joulua joululahjan; fyysisesti suurimman paketin, mitä olen koskaan tilannut. Posti toimittikin sitten tällä viikolla Belgiasta tuon 0,96 kuutiometrin paketin, jossa olivat uudet puskurit 'Ludeen. Eivätkä mitkä tahansa puskurit, vaan tämmöiset teini-tuning henkeä hohkaavat lasikuituhirvitykset, joilla maavara alkaa olemaan lähinnä vitsi ja vauhtiesteiden ylittäminen yhtä helvettiä. Puskurit saavat nyt odotella kellarissa rauhassa kevättä ja sitä, että saan maalit tilattua. Maalit on sentään jo 'Luden hieman eksoottisesta väristä huolimatta (se ei ole harmaa, vaan "nordic blue") paikannettu ja tiedossa, mistä niitä hankitaan.

Samassa paketissa piti olla myös muuta, mutta se "muu" oli unohtunut lähetyksestä. No mikä se "muu" sitten oli? No, tota noin niin ":D". Tilasin samalla short ram air intake kitin, eli käytännössä muotoonsa taitellun metalliputken ja sen päähän reippaan kokoisen vapaavirtaussuodattimen, jolla tullaan korvaavaan auton ilmanotto. Sitä on lueskellut netistä vaikka minkämoisia juttuja noista ja niihin liittyvästä tehonlisäyksestä; en usko sellaiseen sanaakaan ja lähinnä nyt haetaan vaan mahdollisimman kovia imuääniä. Sitä varten putki on peltiä ja toivottavasti imuääniä saadaan aikaiseksi. Odottelen pakettia kovin paljon. 

Paketissa oli myös kaupan oheiskrääsää: t-paita sekä mahdollisesti maailman rumin lippalakki. Se on jo niin ruma, että sanoisin sen menevän käyttöön osana autenttista bensalenkkarijonne asustusta, mitä olen tässä auton hankkimisen myötä kehitellyt.



1 kommentti:

  1. Some free spin presents which are be} given with no real-money deposit essential can also have a maximum win restrict, capping how much you can to|you presumably can} win with your free spins. Unibet Casino Web HomepageGenerally rated as above common by gamers, Unibet is a strong alternative for digital casino-goers with its slick cellular app. Boasting over 9 million prospects spanning more than a hundred nations, it has licensed games by all the most important suppliers, offering over 600 slot choices. However, Unibet lacks desk games with simply over 20 to pick out} from, although it does include seven live supplier 카지노사이트 games. Free spins are precisely as the name implies, spins which are be} freed from charge.

    VastaaPoista

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Copyright Pärinää 2012