keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Vielä toinenkin paketti


Posti helli täällä oikein kunnolla eilen ja toinenkin paketti saapui noudettavaksi. Tieto paketin saapumisesta tuli pelkästään sähköpostilla ja lähetyskoodi oli kotimainen. Mitäs ihmettä, en ollu tietääkseni tilannut mitään Suomesta? Seurantakoodin tutkiminen postin appilla kertoi kuitenkin lähettäjänä olevan AWB Sports, Belgia, eli paketti oli jälkitoimitus edellisestä, puskurit sisältäneestä paketista puuttuneille tavaroille. En malttanut kunnolla odotella työpäivän päättymistä ja olinkin välittömästi päivän päätteeksi lähikaupalla pakettia noutamassa.


Varsin värikäs ja ysärihenkinen paketti annettiinkin minulle käteen ja palasin kotiin autotallille avaamaan paketin toimituksen täydellisyyden varmistamista varten. Avattuani paketin kävi melkoisen ilmeiseksi, että kaikki tavarat olivat siellä. Paketissahan oli siis ram cold air intake kitti, eli 'Luden vakio ilmanputsarin ja ilmalinjan korvaava ilmanottojärjestelmä. Eli käytännössä peltiputki ja vapaavirtaussuodatin niiden kiinnittämiseen bolt on-meiningillä tarkoitettujen kiinnikkeiden kera.


Näin lähinnä moottoripyörän romuihin tottuneena hämmennys oli kyllä suuri, kun ihastelin tuota ilmanputsaria. Se on iso. Todella ISO. Joten toinen tämän paketin pääasiallisista tarkoituksista täyttyy varsin hyvin tällä; tarkoituksena kun tämän kitin asentamisen kanssa ei niinkään ole tuoda lisää tehoa vaan lähinnä näyttää hyvältä ja kuulostaa pahalta.

Hirvittävä hinku olisi päästä ruuvaamaan tämä kiinni jo, mutta muut kiireet lykkäävät sitä ainakin vielä viikon. Nyt täytyy vaan tyytyä ihastelemaan näitä kuvia.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Copyright Pärinää 2012