Blogista ja kirjoittajasta




Moi. Mä oon Mikko, tämän blogin perustaja ja kirjoittaja. Aloitin tän blogin vuonna 2012 päätyessäni ajamaan sattumusten sarjan seurauksena moottoripyöräkorttia. Ajatuksena oli silloin dokuemntoida hieman aloittelevan moottoripyöräilijän vaiheita. En ymmärtänyt moottoripyöristä yhtään mitään; niin teknisesti kuin muutenkaan.

Oon syntynyt 70-luvun viimeisenä vuotena ja oon haaveillut moottoripyörästä oikeastaan koko elämäni. Olin kuitenkin hieman rämäpäinen nuorempana eikä sellaisen hankkiminen olisi tullut kysymykseen jo ihan oman turvallisuuden takia. Päätinkin sitten kolmen kympin kriisissä tehdä kompromissin ja hankkia crossimönkijän. Kyseinen ajokki tykkäsi vaan kovasti lähteä vieraiden miesten matkaan öisin ja lopulta se sitten tuhoutui ajokelvottomaksi varkaiden käsissä. Vakuutuksista saamillani rahoilla päätin sitten ostaa kaksipyöräisen ja kortin.

Blogi on elänyt monenlaista elämää yli vuosikymmenen historiansa aikana ja muuttanut myös matkan varrella hieman muotoonsa. Kirjoittajiakin on välillä ollut itseni lisäksi muitakin, mutta aina lopulta tämä blogi palaa vaan takaisin henkilökohtaiseksi pärinäblogikseni. Kulkuneuvot ja niihin kohdistuvat kiinnostukset ovat myös vaihdelleet ja blogissa onkin käsitelty vuosien varrella myös autoja klassikkovehkeistä urheiluautoihin.

Vuonna 2021 jouduin moottoripyöräonnettomuuteen ollessani koeajamassa uutta pyörää. Reissu vei minut sairaalaan ja leikkaukseen, jossa pirstoutunut ranteeni kasattiin titaaniavusteisesti takaisin kuntoon. Ajoneuvoharrastus ja kirjoittaminen tähän blogiin jäi siinä yhteydessä hyvin vähäiseksi. Elämässä tapahtui sillä hetkellä myös isoja muutoksia ja muutin Helsingin hälinästä rauhaisaan Urjalaan.

Sain uuden kimmokkeen blogin ääreen palaamisesta 2024 tammikuussa, kun haljennut vesiputki pakotti kuivaustoimenpiteiden takia tyhjentämään autotallin kaikesta tavarasta. Vakuutusyhtiötä odotellessani päätin saattaa  tuon onnettomuudessa vaurioituneen pyörän takaisin liikennekuntoon ja parissa illassa pari vuotta odottanut projekti saatiin jossain määrin valmiiksi. Päätin alkaa taas kirjoittamaan moottoripyörään liittyvistä jutuista ja blogi palasi tavallaan takaisin alkujuurilleen kertomaan siitä harrastuksen aloittelusta. 

Tammikuussa Pärinää!-blogi täytti 12 vuotta ja matkan varrelle on mahtunut melkoisesti juttuja. Toivottavasti niistä löytyy mielenkiintoisia tarinoita ja jopa teknistä apuakin sitä etsiville.

Minut löytää helpoiten sosiaalisesta medista Instagramista, jossa henkilökohtaisella tililläni pidän julkista päiväkirjaa ajestani. Tili löytyy tuolta --> https://instagram.com/xl8r

Mukavia lukuhetkiä kaikille lukijoilleni, niin uusille kuin vanhoillekin.