Ajotunti osa 2

Eilen nyt sitten taas oltiin ajelemassa. Paikalle saapuessani Roihupellon kentällä olikin varsinainen ruuhka, ilmeisesti pari mopokorttilaista sekä yksi moottoripyöräkorttia ajava. Ruuhka kuitenkin katosi oman tuntini alettua ja olinkin käytännössä ainut oppilas taas kentällä. Sää taas vaihteeksi suosi, vettä ropisi koko tunnin ajan satunnaisesti taivaalta.

Käsittelyä opeteltiin tälläkin kertaa, alkulämmittelyksi vähän hidasajoa ja pujottelua, jonka jälkeen sitten alettiinkin taas jarruttelemaan. Jarrutukseen alkoi ote löytyä pikkuhiljaa, joskin märkä asfaltti meinasi tuottaa hieman ongelmia lukkiutuvan takapyörän kanssa. Sen jälkeen sitten siirryttiinkin viilaamaan porttiajoa, eli tuota vasemmalle puolelle tapahtuvaa kaartoa josta sitten palataan takaisin ensimmäisen portin linjaan. Tämä tuntuikin jo helpolta muihin tehtäviin verrattuna, nopeuden pitäminen ihan tasaisena ainoastaan tuotti vähän vaikeuksia. Tunnin päätteeksi opettaja kertoikin, että kyllä tällä osaamisella jo läpi pääsisi, mikä toikin kivasti itsevarmuutta. Ensi kerralla sitten vielä harjoitellaan vielä jarrutuskoetta ja sen jälkeen alankin olla valmis sitten käsittelykokeeseen.

Opettajakuvio on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen. Liekki kun järjestää moottoripyöräkoulutuksen yhteistyössä toisen autokoulun, Autokoulu Startin kanssa. Startin opettaja Kaitsu joutui kuitenkin sairaslomalle ja häntä paikkaa taas puolestaan Autokoulu Lilliputista lainassa oleva Aigar Arusaar, joka siis tuon ensimmäisenkin tuntipaketin minulle piti. Leppoisan tuntuinen kaveri on ollut tuo Aigar, ja opetuksen laatukin on ollut ihan hyvää. Tämä opettajakuvio on toki hieman hankaloittanut ajotuntien varaamista, kun on joutunut soittelemaan useaan paikkaan ja usealle henkilölle. Suhteellisen kivuttomasti olen kuitenkin saanut varattua tunnit ja jopa todella lyhyellä, päivän varoitusajalla.

Kohta pitäisikin taas soitella sitten Kaitsulle ja varata lisää tunteja. Jos saisi tuon kortin nyt ajettua pian pois, että pääsisi nauttimaan kevään vähän viileämmistä ajokeleistä vielä.