torstai 26. huhtikuuta 2012

Mobiilisähellystä ja nopeusmittari

Eilen tuli tongittua hieman Google Play kauppaa, etsin ilmaista vaihtoehtoa navigointiin puhelimelle ihan kokeilumielessä. Vastaan tulikin ohjelma nimeltä Navfree, joka lupaa ilmaista navigointia useaan maahan. Asentelinkin tuon softan puhelimeeni juuri ennen kotimatkaa ja päätin testata, miten se ajeluttaisi minut kotiin.

Navfree perustuu offline karttoihin, jotka ladataan heidän omasta kaupastaan ohjelman sisältä. Suomikartta oli kooltaan noin 150Mt, joten tilaa se hieman vie.

Muutaman ensimmäisen risteyksen arpomisen jälkeen (olisi kovasti halunnut ajeluttaa minut aluksi toista kautta) reitti alkoikin muodostua päivittäisen rutiinini mukaiseksi, suoraan keskeltä kaupunkia läpi, Hakaniemen kautta Sörnäisten rantatielle ja siitä edelleen Itäväylälle. Herttoniemeen asti ohjelma opastikin ihan oikein minut, kunnes kotiosoitteeni, joka tuottaa muuten joka ainoalle navigointisoftalle ongelmia ilmeisestikin viime vuosina tehtyjen liikenteen uudelleenjärjestelyjen takia, alkoi aiheuttaa hieman omituista reitinpiirtämistä. Yhtä kaikki, kohdelippu oli kuitenkin paikallaan ja kyllä minä tämän perusteella olisin perille löytänyt. Testasin ohjelmaa vielä illemmalla pariin otteeseen uudelleen, ensin ajellessani lähistölle taloyhtiön kevätkokoukseen ja sen jälkeen Vuosaaren ABC:lle. Kumpaankin näistä kohteista kartturi ajelutti aivan viimeistä piirtoa myöten oikein, joten menköön nyt virheily kotiosoitteeni kanssa yleisen karttavirheen piiriin.

Navfree vaikutti lyhyehkön kokeilun jälkeen yllättävän asialliselta ilmaisohjelmaksi. Se on käsittääkseni saatavilla niin iPhonelle kuin Android-alustallekkin ja karttoja ainakin Euroopan alueelta tuntui löytyvän ihan kivasti.

Illalla vielä asentelin GPS nopeusmittariohjelman puhelimeeni ja lähdin kokeilemaan Viragon mittarin tarkkuutta. Näitä nopeusmittariohjelmiahan löytyy Play Storesta enemmän kuin jaksaa selata, joten asensin ensimmäisen mikä tuli vastaan. Löytyisihän tuo ominaisuus myös vaikkapa Navfreestä, mutta halusin, että tuo nopeuslukema näkyy mahdollisimman suurena, ettei vauhdissa tarvitse ruveta tihrustamaan. Laajasalossa pienellä nopeammalla pätkällä ajelin mittarin mukaan tasan 80 km/h, jolloin tuo GPS:n antama nopeus oli 74 km/h. Mittarivirhe on siis tuota hyvin tavallista +10% luokkaa, mitä olin odottanutkin sen olevan.

Nyt tarvitsisikin sitten katsella, mihin pyörässä saisi laitettua tupakansytytinpistokkeen puhelimen laturia varten. Minulla kun on sekä pistoke että DealExtremestä tilaamani 1000 mA puhelinlaturi sitä varten. Saisi sitten puhelimen kuivalla kelillä virtoihin (tuon laturin portin ollessa auki kun tuo Xperia Active ei ole vesitiivis). Sähkölaitesäätöä onkin tiedossa muutenkin mopon lisälaitteiden virittelyn muodossa heti, kun olemme saaneet muutettua uuteen kotiin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Blogiarkisto

Copyright Pärinää 2012