Uusi päivä ja lisää vääntöä sikakuskin jäljiltä. Autokaupan jannu soitteli mailini perusteella aamupäivällä ja pitkällisen väännön jälkeen en oikeastaan tiedä mitä ajatella. Kaveri vakuutteli syyttömyyttään ja kertoi että auto on ollut heillä hallissa kyseisenä ajankohtana. No, ei ole minun asiani sitten selvitellä tätä sen enempää, asia siirtyy huomenissa Itä-Helsingin poliisilaitoksen päänvaivaksi.

Ohessa muuten kuva, minkä nappasin aamulla pyörästä. Vasemman puoleinen jalkatappi repsottaa kovin surullisen näköisenä osoittaen maata kohden.

Paskalla fiiliksellä läpiraahustettu työpäivä tuli kuin tulikin lopulta päätökseen ja päivän aikana olin saanut aikaan jonkin laisen suunnitelman pyörän saattamiseksi takaisin ajokuntoon. Bilteman yllättävän hienon näköiset tarviketapit päätyivät vaihtoehdoksi korjaustoimenpiteen virkaa toimittamaan, niinpä suuntasimme kulkumme puolisoni kanssa tuohon miesten sekatavarakauppaan. Tapit lähtivät mukaan kohtuulliseen n. 27 euron hintaan. Kotiin päästyäni sitten ruuvasin tapit kiinni pyörään. Yllätyksekseni ne jopa itstuivat melkein suoraan Viragon jalkatappien kiinnikkeisiin. Tapit eivät kuitenkaan lukineet itseään kunnolla ajoasentoon, joten ne oli pakko jäykistää kiilaamalla ne paikoilleen pienellä purkkaliimapatentilla. Tappien originaalikiinnikkeistä saa veisteltyä tulevaisuudessa paremmat lukitukset tätä varten, mutta pitää marssia hakemaan vähän järeämpää katkaisukalustoa, pienellä askartelusahalla kun niitä ei hullukaan katkaise. Lopputulokseen olen vallan tyytyväinen, jos olisin tiennyt, että B-marketista saa näinkin hyvän näköisiä tappeja, olisin ollut innosta kiljuen hakemassa niitä jo aikoja sitten. Kuva puhukoon taas puolestaan (joo, pyörä on kurainen. Tappien kanssa säätäminen sai taas ajan venymään sen verran pitkäksi, että en kerinnyt tänäänkään pesulaan).

Tappisäädön jälkeen edessä olikin sitten koeajo. En perusta vallan hirveästi kumilätkämatseista, joten jätin puolisoni kotiin nauttimaan Suomen pelistä ja suuntasin itse kulkuni Vuosaaren kautta Kehä III:lle. Sitä sitten posottelinkin suu korvasta korvaan aina Turun tielle asti, josta käännyin sitten takaisin päin koukaten vielä paluumatkalla Matinkylän ja Westendin kautta.

Tässä vaiheessa on hyvä kirjoittaa ylös "note to self": mopo vie bensaa paljon enemmän moottoritiellä lätkä auki ajaessa. Kaikessa hurmoksessa unohdin käydä tankkaamassa pyörän ja Kulosaaren rampin kohdalla sitten se tapahtui: bensa loppui. Siinähän sitten työnneltiin pyörää aina Herttoniemen Shellille asti. Huolestunut puolisokin jo soitteli sitten perään ja taisi olla naurussa pitelemistä, kun kerroin pienestä iltapuhteestani. Pääsin kuitenkin onnellisesti takaisin kotiin juuri ennen sateen alkamista.

Semmoista tänään, nyt on tuon Sikakuskinkin jäljiltä jo vähän enemmän mieli korkealla. Ja kun pyörä taas on ajokunnossa, ei enää harmita yhtään niin paljon.