Huomenna sitten se tapahtuu: ensimmäinen vähän pidempi reissu moottoripyörällä. Lähden käymään vanhempieni luona Punkalaitumella, matkaa tuonne tulee suuntaansa n. 180 kilometriä. Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä myöntää, että hieman jännittää tuo matka, kun tosiaan ensimmäistä kertaa tässä ollaan nyt lähdössä tien päälle. Sään puolesta ainakin huomenna on lupailtu mitä parhainta ajelusäätä, parisen kymmentä astetta lämminta ja aurinkoista. Lauantaille suunnitellun paluun osalta onkin sääennuste hieman epävakaisempi, mutta enhän minä ole sokerista tehty (plus voin vuorata itseni Lidl-sadehaalarilla tarvittaessa). Reitti on onneksi tuttu, eikä tarvitse sählätä navigaattorin tai minkään muunkaan vastaavan kanssa, voi keskittyä vaan rauhassa ajamiseen.
Posti kiikutteli tänään Kiinasta kypäräradion. Pikaisella kokeilulla vaikuttaa laite enemmän kuin hintasa arvoiselta, mutta huomennahan tuokin sitten tositestiin menee. Kun käyttökokemuksia on hieman enemmän, kirjoitan siitä sitten ihan oman kirjoituksen.
Nyt sitten vaan nukkumaan raskaan päivän päätteeksi. Toivottavasti uni maittaa läpi koko yön enkä jännitä huomista reissua ihan hirveästi liikaa.