tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kypäräradio

Olen oikeastaan jo pidemmän aikaa haaveillut jokinlaisen bluetooth linkin kuulokkeiden ja puhelimen välille hankkimisesta ja DealExtreme onkin tarjonnut jo pidemmän aikaa tähän varsin oivaa ratkaisua moottoripyöräilyn kannalta. Kyseessä on tämän kiinalaisen puljun kaupittelema, stereokuulokkein varustettu kypäräradiosarja, joka hinnastaan huolimatta on pärjännyt jopa vertailuissa itseään moninkertaisesti kalliimmille laitteille.

Kyseessä on siis tämä laite: linkki. Olen kyseistä laitetta suunntellut ostavani jo useamman vuoden, mutta jostain syystä aina kaikki muu on vaan mennyt sen edelle. Tänään huomasin sitten, että hinta oli tippunut jo alle neljän kympin (alun perin hinta taisi olla lähempänä seitsemää kymppiä), joten päätin, että nyt se on tilattava, jos sen meinaa hankkia. Ja tilaukseenhan tuo lähti.

Tarve ei niinkään ole varsinaiselle kypräräradiolle, mutta laitteen tarjoamat erilaiset bluetoothprofiilit ovat enemmän se minulle tärkeä juttu. Musiikin, navigaation äänien, puhelujen ja muun vastaavan metelin siirtäminen puhelimesta langattomasti kun on suhteellisen olennainen juttu, mikäli aikoo puhelinta pitää telineessä pyörän tangossa.

Tässä parin vuoden aikana on kerinnyt jo jonkin verran kertymään ideoita modifoinnin kannaltakin: vaikka kyseinen laite onkin saanut hyvää palautetta, ei sen äänentoisto silti ole ihan yhtä vakuuttavaa arvostelua saanut osakseen. Niinpä harkitsenkin vakavasti kuulokeosien modaamista tai jopa korvaamista kokonaan toisilla elementeillä esimerkiksi hyvin töissä kuulokkeina palvelleisiin, joskin nyt aikansa eläneisiin Koss PortaPro kuulokkeiden elementteihin tai jopa hieman järeämpiin AKG K518DJ kuulokkeiden elementteihin, joita minulla on laatikossa useampiakin. Aika kuitenkin näyttää, millaiseen ratkaisuun päädyn, ensimmäisenä tulee varmaankin tutkittua, miten esim. Sonyn oma puhelinkuulokeliitin käyttäytyy tuon laitteen kanssa. Olennaista on kuitenkin saada musiikki yms. kuulumaan, puheluominaisuudet ovat toissijaista.

Tässä onkin varsinainen joulu taas tulossa, kun dx:stä on tulossa vielä toinenkin paketti. Toivottavasti vaan kiinan postimies toimittaa paketin pikapuoliin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Copyright Pärinää 2012