tiistai 3. heinäkuuta 2012

Eroon ilmajarrusta

Kesäloma ja kesälomarahat lähestyvät ja sen myötä myös Ompelukone saa vähän uutta ilmettä. Tilaukseen lähtee saksanmaalta tuplalyhtyä eteen, led-lyhtyä taakse ja uudet peilit. Myös potta saa otsalleen peilivisiirin, joka tulee ebayn kautta Koreasta. Näitä sitten kiinni ruuvaillessa olisi tarkoitus myös vaihtaa pyörään vilkut, jotka ovat odottaneet jo keväästä asti työpöydän kulmalla.

Tuplalyhdyn kanssa tuo yhdelle lampulle muotoiltu tuuliohjuri ei oikein tahdo enää sopia ja siksipä pleksi saakin lähteä. Niinpä otin perjantaina kätöseeni kasan työkaluja ja päätin ruuvailla irti tuon hökötyksen. Se lähtikin suhteellisen helposti, eikä tarvetta ollut minkään muun tieltä irrottelemiseen.

Irrottamisen jälkeen olikin edessä tavalliseen tapaan räpeltämistä seuraava koeajo. Yllätys oli suhteellisen suuri, kuinka paljon tuo pleksi vaikuttaa ajettavuuteen. Pyörä tuntui tottelevan nimittäin tottelevan ohjausta varsinkin yli kaupunkinopeuksien nousevissa vauhdeissa paljon herkemmin. Tokihan tuo tuuli nyt puhaltaa suoraan rintaan, mutta siirtosarjasta ja suhteellisen matalasta tangosta johtuvasta pussimaisesta ajoasennosta johtuen tuosta ei kovinkaan kummoista rasitusta tunnu tulevan. Vähän paremmin tosin tuntuu pysyvän mies viileänä. Oikeastaan ainut häiritsevä tekijä aerodynamiikan puolelta tuli kypärään, ilmavirta kun tuntuu repivän nyt kypärää visiirin ollessa täysin ylhäällä paljon raivokkaammin. Siihenkin tosin auttoi visiirin laskeminen yhdellä pykälällä alempaan asentoon. Ja ainahan tuosta avokuupasta voi visiirin ottaa pois.

Ohessa vielä kuva siskonpojastani Paavosta pyörän päällä juhannusyönä, pic not related. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Blogiarkisto

Copyright Pärinää 2012