En oikein tiedä, mikä syysöissä viehättää. Jo mopoikäisenä huomasin, että syksyn pimenevät illat ovat parasta aikaa yksin ajelemiselle päämäärättömästi pitkin kaupungin (ja maaseudun) teitä ja katuja. Mopolla tulikin ajeltua syksyn pimeinä hetkinä pitkiäkin matkoja pitkin kotinurkkiani ympäröineitä hiekkateitä. Nyt hiekkatiet ovat vaihtuneet asfalttiin ja pyörään on kokoakin hieman tullut lisää, mutta jokin sama hohto siinä viileässä ja pimeässä yöilmassa on.

Eilen illalla minua vaivasi jokin omituinen levottomuus eikä kotona mikään aktiviteetti oikein tahtonut viihdyttää. Siinä vähän ennen kymmentä päätinkin sitten lähteä tuulettamaan itseäni, kun iltakin oli kauniin tähtikirkas. Vaihdettuani vilkun sulakkeen (ja putsattuani takavilkkujen liitokset poltettuani 2 kpl sulakkeita prosessissa) suuntasinkin kulkuni ensin kaupungille. Jokin kuitenkin pääni sisällä vaati lisää viimaa ja vauhtia ja kaupungista olikin siksi päästävä pois. Suuntasin kulkuni Meilahden ja Kuusisaaren kautta Otaniemeen ja sieltä Kehä I:lle. Kehällä sitten pääsinkin tuulettamaan kunnolla ja parikymmentä kilometriä vähän kovemmassa vaudissa tekikin tehtävänsä. Hieman kylmissäni ja rentoutuneena palasin kotiin.

--

Tänään aamusta olinkin liikenteessä ensimmäisen kerran tuossa kahdeksan aikoihin, kun kipasin Herttoniemen Alepasta vähän aamupalatarpeita. Ja aamupalan jälkeen sain sitten vihdosta viimein aikaiseksi mennä kiristämään ketjut pyörästä. Pitkään olinkin lykännyt tuota kiristysoperaatiota ja ketjut olivat vähän liiankin löysällä. Simppelin toimenpiteen jälkeen (sokka pois taka-akselin mutterista, mutteria löysälle, kiristetään ketjuja molemmin puolin kiristimistä, kiristetään muuteri takaisin ja sokka takaisin paikalleen) ketjut olivatkin kiristetty huoltomanuaalin mukaiseen kireyteen. Kävinpähän vielä päristämässä pienen lenkin kokeillakseni, ja paljon paremmaltahan se tuntui.