Sainhan minä vihdosta viimein itseäni niskasta kiinni ja sain varattua tuon taloyhtiön Werstaan pienimuotoista Viragon muoviosien maalailua ja teippailua varten. Teippailua tekisi toki kotonakin, mutta maalaamiseen en oikein viitsisi asunnossa lähteä.
Projektina oli siis maalata airbox ja se toinen samanlainen loota toiselta puolelta pyörää mattamustaksi plastidipillä sekä teipata pyörän toinenkin poskipala hiilikuitujäljitelmäteipillä. Niinpä marssin muovikassillisen tavaraa ja osia kanssa Werstaalle ja aloin puhdistelemaan osia. Huomasin viime kerralla, että poskipalassa olleet teipinjäämät (ilmeisesti jollain edellisellä omistajalla oli ollut Yamahan logon päällä joku tarra) lähtivät hyvin pois spriikeittimen polttoaineella. Siispä puhdistukseen käytin tälläkin kertaa Hyvää Tulta.
Kun osat olivat puhdistettu, alkoi itse päällystysvaihe kummassakin projektissa. Maalailin ohuita kerroksia n. 20 min välein bokseihin ja odotellessani venyttelin teippiä hiustenkuivaajaa avuksi käyttäen poskipalan päälle. Werstaassa tehdään pääasiassa puutöitä ja havaisinkin sen pian eräänlaiseksi sudenkuopaksi teippausprojektissa: vaikka tekniikkani oli kehittynytkin edellisestä teippauskerrasta, tahtoi teippiin jäädä ilmassa leijailevan sahanpurupölyn takia runsaasti ilmakuplia. No, eipä tässä vaiheesa hommaa enää voinut mitään eikä teippiäkään ollut riittävästi uuteen yritykseen, niin annoin sitten mennä loppuun asti. Hieman liikaa tuli muutamissa reunajutuissa käytettyä voimaa ja teippi leikkasi itse itsensä täsmälleen reunaan. Toivottavasti se nyt pysyy paikallaan eikä ala repsottelemaan.
Kun olin saanut teippauksen noin suunnilleen itseäni miellyttäväksi (olen havainnut, että teippauksesa joutuu aina palailemaan välillä takaisinpäin, jotta teipin saa asettumaan kunnolla), leikkasin ylimääräiset reunoista pois ja kääntelin reunoja taas lämmittäen sisäpuolelle, jotta teippaus ei lähtisi ajan myötä repsottelemaan.
Tässä vaiheessa alkoikin maali näyttämään suhteellisen pimeässä Werstaassa ihan hyvälle, joten päätin lähteä pitämään pienen tauon ja antaa maalin kuivua. Tauko venyi (osittain suunnitellusti) parituntiseksi ruuanlaiton ja tv:n parissa ja palattuani maali olikin kuivunut jo hyvin kosketeltavaksi. Purkin kyljen mukaan Plastidip on kuivaa tunnissa, mutta nämä muutamat kokeilut ovat osoittaneet, että on hyvä odotella lopullista kuivumista ainakin pari tuntia. Maali saavuttaa lopullisen kuivumisensa parissa päivässä ja silloin häviää myös pinnassa tuntuva pienehkö tahmeus.
Palailtuani sisältä huomasin, että maalausjälki ei ollut ihan parasta parista suunasta ja peilipintainen pohja paistelikin läpi. Käänsin palat toisenlaiseen asentoon ja korotin hieman puunpalalla. Pahaksi onnekseni toinen paloista oli liimaantunut aavistuksen verran alustaan ja plastidip repesi hieman yhdestä reunasta. Plastidipin yksi suurimmista etuuksista kuitenkin on päällepaikkamaalattavuus, joten ei muuta kuin korjausmaalausta siihenkin kehiin. Parin maalauskierroksen aikana sainkin maalipinnan molemmissa paloissa itseäni miellyttävälle tasolle.
Maalin kuivuessa koitin päästä hieman suurimmista ilmakuplista eroon. Koska kalvo on kuvioitua, eivät pienet jäljet kalvossa näy mihinkään ja varovasti terävän puukon kärjellä (tähän hommaan on paljon parempi esim. nuppineula, jota minulla ei tietenkään ollut mukana) tökinkin reikiä ilmakuplien reunaan ja sain pölyhiukkasen ympärille jääneen ilman poistumaan. Ihan siisti lopputulos siis lopulta siitä tulikin, vaikka vähän pelottikin epäonnistuminen jossain vaiheessa. Sitten maali olikin kuivunut jo noin suunnilleen kosketuskuivaksi ja kannoin palikat sisälle.
Nyt aamusta kun tarkastin maalausjäljen, olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Samoin teippaus miellyttää omaa silmääni, vaikka pari ärsyttävää kuplaa ei suostunutkaan toistuvista yrityksistä riippumatta poistumaan kalvosta. Huomenna sitten pitää käydä ruuvailemassa osat takaisin pyörään kiinni, jos sitten samalla pesisi myös pyörän ilmanputsarin.
