lauantai 27. huhtikuuta 2013
Jäähdytyksen korjailua
Niin siinä vaan kävi, että kevään ekalla kruisingilla alle 10km startista hyppäsi lämmön varoitusvalo palamaan. Mönkkäri tienposkeen, hetki manuaalista flektin pyöritystä ja takasi kotio. Kyllä voin kertoa, että v-käyrän korkuus oli jossain Kuun lähettyvillä.
Seuraavana päivänä kuitenkin päätin jo työaikana vähän kusoilla jäähdytyksen toimintaa ja rakennetta. Selvisikin monen mutkan kautta, että veden pyörittämiseen löytyy myöskin yksi propelli ja termarin kotelossa (kuten yleensä) on termarille venttiili. Termarin kotelossa on tuo anturi joka antaa varoitusvalon. Tämän lisäksi lauhduttimessa on anturi lauhduttimen tuulettimelle. Paikallinen Motorpower tarjosi välittömästi asian esitettyäni vinkin siirtää lauhduttimen anturi vesiputkeen lauhduttimen viereen. Päätin myöskin vaihtaa kaikki mahdolliset jäähdytysnesteet, koska en sitä ennen talvea ollut tehnyt.
Anturin siirto nyt oli yhtä helppoa kuin lapselta karkin vieminen. Anturin johdot irti - anturin irroitus - tulppaaminen ostetulla tulpalla + O-renkaalla - letku poikki - sovitinpala tilalle - anturi kiinni ja johdot anturiin. Vaikein taisi olla saada seitinohuet kaapelit toiselta puolelta lauhdutinta toiselle puolelle letkuille. Täyttelyn ja ilmauksien jälkeen päätin lähteä tekemään koerundin. Painoin paikallista pikkutietä 80km/h (sallittu nopeus :P ) noin 1-2km ja stoppi bussipysäkille. Paisuntasäiliö oli ääriään myöden täynnä nestettä ja räki sitä pihalle. Säiliön alhaalta klemmari auki ja letku irti ja annoin valua kunnes oli kohdassa "FULL". Tämän jälkeen takaisin kiinni ja sama 1-2km toiseen suuntaan. Taas bussipysäkille ja tyhjennystä. Neljännellä kerralla loppui tuo ylipursuaminen ja kotio päästyäni tarkistin vielä, että nestettä on tarpeeksi ja sitä ei tule yli. Vähän huolestuttavasti kyllä vesihöyryä tuli sieltä sun täältä, mutta uskoisin sen olevan roiskunutta vettä häsätessäni. Alkoi kello lyömään jo iltaa ja päätin lopettaa puuhastelun siltä päivältä.
Seuraavaksi päätin ruveta askartelemaan anturin toimivuuden tarkistamiseksi. Varusteiksi valitsin yleismittarin ja vedenkeittimen. Vettä kiehumaan --> anturi kiehuvaan veteen --> yleismittarilla mittaamaan muuttuuko vastusarvo nollaksi jotta flekti ymmärtää alkaa puhaltamaan. Johdot kun laittaa oikosulkuun niin tuuletin rupee puhaltamaan, jotenka anturin vastusarvon pitäisi myöskin laskea. Tuo yleismittarin kanssa pelleily meni kyllä sitten niin metsään kuin olla ja voi. Ei oikeen tuo kiinaihme toiminut ihan sillai näppärästi. Kuumaa vettä, muovikippoja, yleismittaria ja meikäläinen niin sähläämistä oli. Päätin antaa anturin toimivuuden olla vielä mysteeri.
Seruaavaksi uhriksi joutui termostaatti + sen kotelo. Mikäli termari ei avaudu saattaa nesteen kierto estyä osalta tarvittavasta jäähdytyksestä joka taas voisi aiheuttaa ties ja mitä. Samalla myöskin ilmaaminen menee vähän vituralleen, koska koko kierrosta ei päästä ilmaamaan. Noh, kotelo irti ja testaamaan ja hyvinhän se näytti elävän.
Samalla siinä kun niitä vesikierron ihmetyksiä ihmettelin niin päätin ottaa myös "vesipumpun" suojakotelon irti ja kurkistaa mitä sinne kuuluu.
Ei mitään ihmeellistä tai hälyyttävää tuntunut omaan silmään osuvan jotenka kansi takaisin kiinni ja ilmaamaa taas koko systeemi. Onneksi tuli ostettua iso tonkka jäähynestettä sekä akkuvettä. Ei taida ihan 5L sekoitettua nestettä riittää määrään mitä tässä lutratessa meni. Kuitenkin ongelmat jatkui samalla tavalla. Mitään mitä yritin tehdä tai kysellä neuvoja niin ei auttanut jotenka kaikki osoittivat kannen tiivisteen vuotamiseen. Varsinkin tapauksessa jossa kannen tiiviste vuotaa painetta jäähdytysjärjestelmään aiheuttaa juurikin tätä veden pursuamista syyläristä. Rupesin jo siinä ajankuluksi selvittämään räjäytyskuvista kaikennäköistä mitä siinä mahtaa tapahtua yms.
Olin henkisesti valmistautunut kohtaamaan ehkä kaikkein vaikeimman touhun koko mekaanikon urallani, mutta onneksi auttava käsi tuli foorumilta eikä tätä lohikäärmettä tarvinnut selättää yksin. Nokian suunnalta tarjottiin apua puuhaan ja aika sokeasti luottaen pärrä lähti ventovieraan kyydillä kotoa. Saatiin onneksi sovittua aikataulut ja osanhakemiset hyvin ja päästiin jo viikon sisällä korjaamaan pärrää. Uusi tuttavuus oli räjäyttänyt pärrän katteet ja mutu tilpehöörit irti, kun saavuin paikalle.
Tiivisteen viahtaminen oli itseasiassa aika yksinkertainen homma. Mutteria ja ruuvia irti sitä mukaan, kun ne lähtee rauhallisin ottein. Suurin huomio kiinnittyy nokkaketjun pitämiseen ylhäällä ettei se valahda alas (joka aiheuttaa sen, että moottori pitää purkaa aivan liikaa ja turhaan tähän hommaan) ja lopuksi ajastuksen säätämiseen. Ajastuksetkin olivat aika helppoa kauraa. Ylhäällä rattaassa selkeät merkinnät vaakatasoon ja ympyrä ylhäällä. Alhaalta katsottuna viiva viivaa kohden - aika yksinkertainen, mutta voi helposti mennä vipuun jos ei keskity.
http://www.dinlinorge.no/files/801servicemanual.pdf
Tuosta kohdasta 6 - 6 kun lähtee väkertämään niin helpolla pääsee. Tuo nokkaketjun kiristin oli myös varsin erikoinen viritelmä, mutta kahden miehen voimin sen sai helposti takaisin kiinni. Siinä kun toisen pitää kiristää ensin ruuvi ja pitää sitä paikallaan kun taas toinen siirtää koko kiristimen paikoilleen ja samalla laittaa mutterit kiinni. Kerrasta saatiin, mutta kaverilla olikin tästä touhusta jo kokemusta aikaisemmin.
Kuten kuvista huomaa niin ei siinä kauheen kaukana ollut enää koneen kiinnileipominen. Onneksi tässä kohtaa oli tuuria vaikkei sitä hirveästi ole muualla ollutkaan! Kiinnilaitossa tarkistettiin myös venttiilien kiristyksen ja pienet säädö tuli molempiin. Paketti kasassa ja onnellinen mies! Mutterien/pulttien kiristysmomentit oli ilmoitettu mielenkiintoisesti kgf-m yksiköissä ( 1kgf-m = 9.80665 Nm ). Onneksi google auttaa ja muuntimia löytyy. Pistetään muistiin parit:
http://www.translatorscafe.com/cafe/EN/units-converter/moment-of-force/1-8/
http://locost7.info/converter.php
Tässä kohtaa ei painanut mieltä edes se, että pakosarja oli päässyt löystymään moottorin päästä. Tämä oli aiheuttanut pakosarjan tiivisteen rikkoutumisen sekä äänenvaimentimen murtumisen pakosarjasta. Kaveri lupasi hitsata änkkärin takaisin ja käydä nappaamassa uuden tiivisteen ja laittaa paikoilleen. Pari päivää koko prokkiksen jälkeen olikin pärrä jo haettavissa Aulis Avuliaalta. Oli kyllä kertakaikkisen hieno fiilis vihdoin päästä ajamaan toimivalla laitteella. Nokialta Ylöjärvelle ajaessani motti toimi moitteetta ja lämmöt pysyi kurissa ja nesteet sisällä. Ystäväni oli huomannut, että flektin lämpöantura syttyy aika myöhään (noin 90 astetta), mutta että nyt se pyörii ja anturi sentäs toimii.
Suuret kiitokset Nokian huoltoavustukselle - olisi ehkä ollut vähän liian iso pala 1. kertaa yksin vaihtaa. Nyt tosin taitaa vaihto mennä aika paljon helpommin - ehkä jopa yksin :)
Seuraavana päivänä kuitenkin päätin jo työaikana vähän kusoilla jäähdytyksen toimintaa ja rakennetta. Selvisikin monen mutkan kautta, että veden pyörittämiseen löytyy myöskin yksi propelli ja termarin kotelossa (kuten yleensä) on termarille venttiili. Termarin kotelossa on tuo anturi joka antaa varoitusvalon. Tämän lisäksi lauhduttimessa on anturi lauhduttimen tuulettimelle. Paikallinen Motorpower tarjosi välittömästi asian esitettyäni vinkin siirtää lauhduttimen anturi vesiputkeen lauhduttimen viereen. Päätin myöskin vaihtaa kaikki mahdolliset jäähdytysnesteet, koska en sitä ennen talvea ollut tehnyt.
![]() |
Anturi uudessa paikassaan |
Anturin siirto nyt oli yhtä helppoa kuin lapselta karkin vieminen. Anturin johdot irti - anturin irroitus - tulppaaminen ostetulla tulpalla + O-renkaalla - letku poikki - sovitinpala tilalle - anturi kiinni ja johdot anturiin. Vaikein taisi olla saada seitinohuet kaapelit toiselta puolelta lauhdutinta toiselle puolelle letkuille. Täyttelyn ja ilmauksien jälkeen päätin lähteä tekemään koerundin. Painoin paikallista pikkutietä 80km/h (sallittu nopeus :P ) noin 1-2km ja stoppi bussipysäkille. Paisuntasäiliö oli ääriään myöden täynnä nestettä ja räki sitä pihalle. Säiliön alhaalta klemmari auki ja letku irti ja annoin valua kunnes oli kohdassa "FULL". Tämän jälkeen takaisin kiinni ja sama 1-2km toiseen suuntaan. Taas bussipysäkille ja tyhjennystä. Neljännellä kerralla loppui tuo ylipursuaminen ja kotio päästyäni tarkistin vielä, että nestettä on tarpeeksi ja sitä ei tule yli. Vähän huolestuttavasti kyllä vesihöyryä tuli sieltä sun täältä, mutta uskoisin sen olevan roiskunutta vettä häsätessäni. Alkoi kello lyömään jo iltaa ja päätin lopettaa puuhastelun siltä päivältä.
![]() |
Anturin vanha paikka tulpattuna. |
Seruaavaksi uhriksi joutui termostaatti + sen kotelo. Mikäli termari ei avaudu saattaa nesteen kierto estyä osalta tarvittavasta jäähdytyksestä joka taas voisi aiheuttaa ties ja mitä. Samalla myöskin ilmaaminen menee vähän vituralleen, koska koko kierrosta ei päästä ilmaamaan. Noh, kotelo irti ja testaamaan ja hyvinhän se näytti elävän.
![]() |
Termostatin kotelo irti + osina |
![]() |
Kyllähän se termari siitä aukeaa :) |
![]() |
Vesipumppu |
Olin henkisesti valmistautunut kohtaamaan ehkä kaikkein vaikeimman touhun koko mekaanikon urallani, mutta onneksi auttava käsi tuli foorumilta eikä tätä lohikäärmettä tarvinnut selättää yksin. Nokian suunnalta tarjottiin apua puuhaan ja aika sokeasti luottaen pärrä lähti ventovieraan kyydillä kotoa. Saatiin onneksi sovittua aikataulut ja osanhakemiset hyvin ja päästiin jo viikon sisällä korjaamaan pärrää. Uusi tuttavuus oli räjäyttänyt pärrän katteet ja mutu tilpehöörit irti, kun saavuin paikalle.
Tiivisteen viahtaminen oli itseasiassa aika yksinkertainen homma. Mutteria ja ruuvia irti sitä mukaan, kun ne lähtee rauhallisin ottein. Suurin huomio kiinnittyy nokkaketjun pitämiseen ylhäällä ettei se valahda alas (joka aiheuttaa sen, että moottori pitää purkaa aivan liikaa ja turhaan tähän hommaan) ja lopuksi ajastuksen säätämiseen. Ajastuksetkin olivat aika helppoa kauraa. Ylhäällä rattaassa selkeät merkinnät vaakatasoon ja ympyrä ylhäällä. Alhaalta katsottuna viiva viivaa kohden - aika yksinkertainen, mutta voi helposti mennä vipuun jos ei keskity.
![]() |
Kohdillaan! |
![]() |
Kurkistus! |
http://www.dinlinorge.no/files/801servicemanual.pdf
Tuosta kohdasta 6 - 6 kun lähtee väkertämään niin helpolla pääsee. Tuo nokkaketjun kiristin oli myös varsin erikoinen viritelmä, mutta kahden miehen voimin sen sai helposti takaisin kiinni. Siinä kun toisen pitää kiristää ensin ruuvi ja pitää sitä paikallaan kun taas toinen siirtää koko kiristimen paikoilleen ja samalla laittaa mutterit kiinni. Kerrasta saatiin, mutta kaverilla olikin tästä touhusta jo kokemusta aikaisemmin.
![]() |
Kansipahvi - puoli A - ylhäällä kuvassa näkee mistä on päässy vuotamaan ja kyseessä nimenomaan jäähdytysjärjestelmän kanava |
![]() |
Kansipahvi - puoli B - tismalleen sama homma toisella puolella, onneksi en ajanut enää metriäkään |
http://www.translatorscafe.com/cafe/EN/units-converter/moment-of-force/1-8/
http://locost7.info/converter.php
Tässä kohtaa ei painanut mieltä edes se, että pakosarja oli päässyt löystymään moottorin päästä. Tämä oli aiheuttanut pakosarjan tiivisteen rikkoutumisen sekä äänenvaimentimen murtumisen pakosarjasta. Kaveri lupasi hitsata änkkärin takaisin ja käydä nappaamassa uuden tiivisteen ja laittaa paikoilleen. Pari päivää koko prokkiksen jälkeen olikin pärrä jo haettavissa Aulis Avuliaalta. Oli kyllä kertakaikkisen hieno fiilis vihdoin päästä ajamaan toimivalla laitteella. Nokialta Ylöjärvelle ajaessani motti toimi moitteetta ja lämmöt pysyi kurissa ja nesteet sisällä. Ystäväni oli huomannut, että flektin lämpöantura syttyy aika myöhään (noin 90 astetta), mutta että nyt se pyörii ja anturi sentäs toimii.
Suuret kiitokset Nokian huoltoavustukselle - olisi ehkä ollut vähän liian iso pala 1. kertaa yksin vaihtaa. Nyt tosin taitaa vaihto mennä aika paljon helpommin - ehkä jopa yksin :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(Atom)
Search
Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300
#auto
#cruisailu
#kaupat
#koeajo
#kupla
#kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo
#kustomointi
#laturi
#polttoaine
#volkswagen
1300
270
3D-tulostus
535
801
Ace Cafe
air
ajokertomukset
ajolasit
ajovarusteet
amazon
anime
asennus
audio
auto
autokoulu
Bashan
beetle
Bell
bensaletkut
bensapumppu
biltema
blogit
Bobster
Bolt
Bonneville
bug
Bullit
detailing
Dinli
disco
DMX
dokumentti
elektroniikka
elokuva
esittely
exodus
flekti
H-D
halkeama
hanskat
Harley-Davidson
harrastetoiminta
HD
hifi
hiilet
hionta
honda
huilu
huippunopeus
huolto
huppu
hylätty
Icon
igniter
ilmanpustari
ilmansuodin
ilmastointiteippi
ilmaus
Indian
instagram
intake
irroitus
iskunvaimentimet
jarrut
jbl
jesari
jumissa
jäähdytin
Jäähdytys
kaasari
kaasuvaijeri
kahvalämmitin
kahvat
kaikki hajoaa
kaiuttimet
kannentiiviste
kansipahvi
katsastus
kaupat
kerrospukeutuminen
kesärenkaat
ketjut
kevät
kiinnitys
kirjat
kirjoittajat
kokoontumisajot
koneteräsharja
korjaus
ktm
kuljetus
kupla
kuplavisiiri
kustomointi
kuvat
kypärä
kypärät
kytkin
käsijarru
Laakeri
laki
lasikuitu
lataus
laturi
Lauge Jensen
laukut
leikkaus
liikenne
liikennevirasto
lisävalot
lisävarusteet
Lontoo
lämmitin
lämmitys
maalaamo
maalaus
maali
matka
matkakertomukset
mattamusta
messut
miitti
moottoripyörä
moottoripyörät
motonet
mugen
musta
myyminen
Mönkijä
nettivaraosa
nopeus
oheistuotteet
ohjaustanko
ohjelmat
onnettomuus
ostokset
paketti
pakkaaminen
pakoputki
pakosarja
pehmuste
personointi
perän jäykistäminen
pesu
photoshop
pirkkala
plus katsastus
pohjamaali
poliisi
polttoaineensyöttö
posti
prelude
prototyypit
puhelin
puhelinteline
pulverimaalaus
puskuri
raidetangon pää
raidetanko
ram
ram cold air intake
rattaat
rekisterikilpi
rengasventtiili
renkaat
reppu
retro
roadtrip
saappaat
sadekeli
satula
scifi
sissybar
sisusta
sisävalot
sivustot
sr400
srv250
Street
Street 500
Street 759
strut
styling
subbari
subwoofer
sukat
sukka
suprine
suutin
sytytystulppa
sähkö
sähkömoottoripyörä
säätö
takaratas
talvi
talvivarusteet
tankorukkaset
tapahtumat
tarra
tarvikkeet.
tavarateline
tcm
tee-se-itse
tehoputki
teippaus
tekniikka
tiedotus
Toukoajot
Triumph
tuning
turvallisuus
tyyny
työkalut
ultraäänipesuri
uutiset
vaatteet
vaihdekeppi
Vaihto
vakuutukset
valot
vanne
vanteet
varaosat
varusteet
varustelu
venttiilihattu
verkkokaupat
vian etsintä
vianetsintä
viankorjaus
videot
vilkut
Virago
viritys
visiiri
volkswagen
vultus
vw
xs650
xv250
xv950
Yamaha
yccf
yksisarvinen
ylikuumentuminen
änkkäri
äänentoisto
äänenvaimennin
öljyproppu
öljyvaihto
Blogiarkisto
-
►
2021
(12)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2020
(10)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (4)
-
►
2019
(10)
- ► huhtikuuta (10)
-
►
2018
(2)
- ► toukokuuta (2)
-
►
2016
(8)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (1)
-
►
2015
(15)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(46)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (9)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (7)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
▼
2013
(96)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (10)
- ► heinäkuuta (11)
- ► toukokuuta (15)
-
▼
huhtikuuta
(14)
- Jäähdytyksen korjailua
- TCX X-street, vähän toisen näköiset ajokengät
- Melkein kuin jouluna
- Kyllä mä ny yhet laakerit vaihdan ... Osa II
- Kauden toiset 100 km
- Kausi avattu!
- Yamahan räjäytyskuvat ja osakatalogi
- Kyllä mä ny yhet laakerit vaihdan ... Osa I
- Pärinää! uudistuu ja laajenee
- Mobiilisäätöä kesää varten
- Pari vanhaa kuvaa
- Spidiä sovittelemassa
- Neopreeninaama
- Pääsiäishuoltoa
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(91)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (15)
- ► maaliskuuta (10)
- ► helmikuuta (2)
Copyright Pärinää 2012
0 kommenttia:
Lähetä kommentti