tiistai 16. heinäkuuta 2013

Hansikasta kesäkelille kaupunkiin

Kesällä ei tee oikein mieli kiskaista käteen goretexisiä ajohanskoja niiden paahtaessa nakit hyvin kypsäksi lyhyessäkin ajassa. Olenkin kesällä kaupungissa käyttänyt aika paljon ihan tavallisia miesten nahkahaskoja, mutta edellisten hanskojen kestettyä noin kuukauden käytössä päätinkin etsiä jotain muuta edullista vaihtoehtoa. Viime viikonloppuna sitten käväisimme Varustelekassa, josta löytyikin ratkaisu.

Kyseessä ovat Mil-Tecin valmistamat perus neopreenihanskat. Hintaa hanskoilla oli noin kympin verran, joten kyseessä on hyvin edulliset hansikkaat. Materiaalina siis neopreeni ja hanskat ovat varustettu ranteen kohdalta tarrakiristyksellä.

Lauantaina tuli sitten illalla heitettyä muutaman tunnin mittainen lenkki nämä hanskat kädessä ja täytyy myöntää kyllä, että hintaansa nähden tuntuvat hanskat olevan varsin onnistunut ostos. Viima ja itsemurhaötökät eivät pääse käsiä kiusaamaan ja hanskoissa (toisin kuin yleensä) on sormien mitoitus tehty miehekkäille nakkisormille sormien ollessa varsin tilavat niiden pituuteen nähden. Vähän lämpöiset tuntuivat tosin olevan auringon paistellessa, mutta illan viiletessä ne pääsivät varsin hyvin oikeuksiinsa. Hanskat istuvat hyvin käteen ja joustavat mukavasti. Vaikka neopreeni on suhteellisen paksua, ei silti sorminäppäryys kärsi liikaa ja hanskat kädessä pystyykin tarvittaessa räpeltämään vaikkapa kypärän hihnan lukitusta suhteeellisen vaivattomasti.

Tuote Varustelekan sivuilla

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Blogiarkisto

Copyright Pärinää 2012