perjantai 30. elokuuta 2013
Iconin erilaiset moottoripyöräilyreput
Icon on tunnetusti tehnyt aina vähän toisin moottoripyörävarusteita. Estetiikka edellä menevä suunnitteluprosessi on tuottanut kerta toisensa jälkeen toinen toistaan mielenkiintoisempia tuotteita. Nyt silmäni osui muutamaan reppuun Iconin valikoimasta.
Squad II ja Squad 3 reput
Iconin ajatus armeijahenkisten taktisten ominaisuuksien tuomisesta moottoripyörävarusteisiin ei ole kellekään varmasti epäselvää. Nyt ajatus on viety kuitenkin hieman pidemmälle. Squad sarjan reput yhdistävät taisteluliivimäisesti kantovarustusta ja ylävartalon panssarointia. Molemmat reput ovat varustettu selkä- ja rintapanssaroinnilla, lisäksi Squad II repussa on vielä olkasuojat. Kumpaakin laukkua on saatavilla niin normaalikäytössä ehkä vähän paremmin menevänä mustana, kuin myös jenkkiarmeijan specien mukaisena high visibility-versioina oranssina ja keltaisena.
Kumpikin reppu on suunniteltu selkeästi urbaanille motoristille, joskin Squad II on sen verran suuri, että sinne mahtuu vaikkapa parin päivän retken varustuskin. Squad II on myös varustettu repun sisällön tiivistävällä kompressioremmeillä ja reppuun mahtuu myös 15" tietokone omaan taskuunsa. Molemmista repuista löytyvät etuosasta myös taskut puhelimelle varustettuna läpiviennillä kuulokkeita varten.
Ihan halvoista repuista ei tietenkään ole kysymys, kun puhutaan Iconista, joskin moottoripyöräilyyn suunnitellut laatureput (esim. Boblbee) tahtovat aina olla vähän hintavia. Reput edustavatkin laatureppujen hintaluokan alapäätä pienemmän Squad 3:n maksaessa jenkeissä 100 dollaria ja suuremman Squad II:n 145 dollaria.
Urban ja Primer tankkilaukut
Tankkilaukut ovat käteviä niin pidemmillä matkoilla lisätilaa tuomassa mutta myös kaupungissa sinä ainoana mukana olevan laukkuna. Tankkilaukuissa vaan on valitettavan harvoin mukana kunnollista kantovälineistöä ja laukkua onkin todella ikävä kuskata sitten mukana vaikkapa ostoskeskuksessa. Icon onkin tuonut tähän ongelmaan ratkaisun kahden eri tankkilaukun muodossa.
Vähän suuremman tilan tarpeeseen ja erityisesti reissukäyttöön suunniteltu Icon Urban Tank Pag on noin suunnilleen keskikokoisen repun kokoinen tankkilaukku. Magneettitassuilla varustettu laukku muuntautuu vaivattomasti myös repuksi, repun sisälle piiloon menevien olkaviilekkeiden ansiosta. Lukot repussa ovat metalliset, reppu itsessään vahvaa 420 denierin nylonia. Urban Tank Bag on varustettu myös suurella, läpinäkyvällä karttataskulla ja se ona avattavissa niin pohjaista kuin myös reppumaisesti yläreunasta. Repun selkäosassa on neopreeninen tankinsuojus, joka specien mukaan kääntyy kypärän kantotelineeksi. Reppua on saatavilla perinteisenä kokomustana sekä "mustaa mustalla" tyyppisellä cityscape-printtikuosilla.
Enemmän kaupnkikäyttöön suunniteltu Primer Tank Pag on pienikokoinen magneettitankkilaukku, jonka mukana toimitetan varsin mukavan näköinen valjaspaketti. Valjaspaketti muuttaa siis myös tämän laukun suhteellisen vaivattomasti tankkilaukusta repuksi. Koska valjaspaketti on helposti irroitettavissa ja kiinnitys on toteutettu metallisilla renkailla, tuleekin heti mieleen muitakin mahdollisuuksia pyörään kiinnittämiseen vaikkapa esimerkiksi sissybariin. Pieneen laukkuun ei toki paljon mahdu, mutta ainakin itseäni ajatellessa tulee heti mieleen, että arkitarpeet (silmälasikotelo, neopreeninaamari, ultrakevyt sadetakki, jne.) mahtuisivat laukkuun varsin mainiosti. Magneettien lisäksi lisäturvaa tuo laukun selkämus, joka on luistamista ja naarmuuntumista estävää kumiverkkoa. Värivaihtoehtoina on ainoastaan saatavilla musta, mutta kuka sitä nyt oikeasti ihan hirveästi muuta haluaisikaan?
Tankkilaukkujen hinnoissa mitattuna Iconin laukut sijoittuvat keskikastiin Urban Tank Pagin maksaessa 95 ja Primer Tank Pagin maksaessa 50 dollaria.
Squad II ja Squad 3 reput
![]() |
Squad II Black, ovh $145 |
![]() |
Squad 3 Mil-Spec Orange, ovh $100 |
Kumpikin reppu on suunniteltu selkeästi urbaanille motoristille, joskin Squad II on sen verran suuri, että sinne mahtuu vaikkapa parin päivän retken varustuskin. Squad II on myös varustettu repun sisällön tiivistävällä kompressioremmeillä ja reppuun mahtuu myös 15" tietokone omaan taskuunsa. Molemmista repuista löytyvät etuosasta myös taskut puhelimelle varustettuna läpiviennillä kuulokkeita varten.
Ihan halvoista repuista ei tietenkään ole kysymys, kun puhutaan Iconista, joskin moottoripyöräilyyn suunnitellut laatureput (esim. Boblbee) tahtovat aina olla vähän hintavia. Reput edustavatkin laatureppujen hintaluokan alapäätä pienemmän Squad 3:n maksaessa jenkeissä 100 dollaria ja suuremman Squad II:n 145 dollaria.
Urban ja Primer tankkilaukut
![]() |
Urban Tank Pag, ovh $50 |
![]() |
Primer Tank Pag, ovh $50 |
Vähän suuremman tilan tarpeeseen ja erityisesti reissukäyttöön suunniteltu Icon Urban Tank Pag on noin suunnilleen keskikokoisen repun kokoinen tankkilaukku. Magneettitassuilla varustettu laukku muuntautuu vaivattomasti myös repuksi, repun sisälle piiloon menevien olkaviilekkeiden ansiosta. Lukot repussa ovat metalliset, reppu itsessään vahvaa 420 denierin nylonia. Urban Tank Bag on varustettu myös suurella, läpinäkyvällä karttataskulla ja se ona avattavissa niin pohjaista kuin myös reppumaisesti yläreunasta. Repun selkäosassa on neopreeninen tankinsuojus, joka specien mukaan kääntyy kypärän kantotelineeksi. Reppua on saatavilla perinteisenä kokomustana sekä "mustaa mustalla" tyyppisellä cityscape-printtikuosilla.
Enemmän kaupnkikäyttöön suunniteltu Primer Tank Pag on pienikokoinen magneettitankkilaukku, jonka mukana toimitetan varsin mukavan näköinen valjaspaketti. Valjaspaketti muuttaa siis myös tämän laukun suhteellisen vaivattomasti tankkilaukusta repuksi. Koska valjaspaketti on helposti irroitettavissa ja kiinnitys on toteutettu metallisilla renkailla, tuleekin heti mieleen muitakin mahdollisuuksia pyörään kiinnittämiseen vaikkapa esimerkiksi sissybariin. Pieneen laukkuun ei toki paljon mahdu, mutta ainakin itseäni ajatellessa tulee heti mieleen, että arkitarpeet (silmälasikotelo, neopreeninaamari, ultrakevyt sadetakki, jne.) mahtuisivat laukkuun varsin mainiosti. Magneettien lisäksi lisäturvaa tuo laukun selkämus, joka on luistamista ja naarmuuntumista estävää kumiverkkoa. Värivaihtoehtoina on ainoastaan saatavilla musta, mutta kuka sitä nyt oikeasti ihan hirveästi muuta haluaisikaan?
Tankkilaukkujen hinnoissa mitattuna Iconin laukut sijoittuvat keskikastiin Urban Tank Pagin maksaessa 95 ja Primer Tank Pagin maksaessa 50 dollaria.
Tunnisteet:ajovarusteet,Icon,reppu
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(Atom)
Search
Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300
#auto
#cruisailu
#kaupat
#koeajo
#kupla
#kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo
#kustomointi
#laturi
#polttoaine
#volkswagen
1300
270
3D-tulostus
535
801
Ace Cafe
air
ajokertomukset
ajolasit
ajovarusteet
amazon
anime
asennus
audio
auto
autokoulu
Bashan
beetle
Bell
bensaletkut
bensapumppu
biltema
blogit
Bobster
Bolt
Bonneville
bug
Bullit
detailing
Dinli
disco
DMX
dokumentti
elektroniikka
elokuva
esittely
exodus
flekti
H-D
halkeama
hanskat
Harley-Davidson
harrastetoiminta
HD
hifi
hiilet
hionta
honda
huilu
huippunopeus
huolto
huppu
hylätty
Icon
igniter
ilmanpustari
ilmansuodin
ilmastointiteippi
ilmaus
Indian
instagram
intake
irroitus
iskunvaimentimet
jarrut
jbl
jesari
jumissa
jäähdytin
Jäähdytys
kaasari
kaasuvaijeri
kahvalämmitin
kahvat
kaikki hajoaa
kaiuttimet
kannentiiviste
kansipahvi
katsastus
kaupat
kerrospukeutuminen
kesärenkaat
ketjut
kevät
kiinnitys
kirjat
kirjoittajat
kokoontumisajot
koneteräsharja
korjaus
ktm
kuljetus
kupla
kuplavisiiri
kustomointi
kuvat
kypärä
kypärät
kytkin
käsijarru
Laakeri
laki
lasikuitu
lataus
laturi
Lauge Jensen
laukut
leikkaus
liikenne
liikennevirasto
lisävalot
lisävarusteet
Lontoo
lämmitin
lämmitys
maalaamo
maalaus
maali
matka
matkakertomukset
mattamusta
messut
miitti
moottoripyörä
moottoripyörät
motonet
mugen
musta
myyminen
Mönkijä
nettivaraosa
nopeus
oheistuotteet
ohjaustanko
ohjelmat
onnettomuus
ostokset
paketti
pakkaaminen
pakoputki
pakosarja
pehmuste
personointi
perän jäykistäminen
pesu
photoshop
pirkkala
plus katsastus
pohjamaali
poliisi
polttoaineensyöttö
posti
prelude
prototyypit
puhelin
puhelinteline
pulverimaalaus
puskuri
raidetangon pää
raidetanko
ram
ram cold air intake
rattaat
rekisterikilpi
rengasventtiili
renkaat
reppu
retro
roadtrip
saappaat
sadekeli
satula
scifi
sissybar
sisusta
sisävalot
sivustot
sr400
srv250
Street
Street 500
Street 759
strut
styling
subbari
subwoofer
sukat
sukka
suprine
suutin
sytytystulppa
sähkö
sähkömoottoripyörä
säätö
takaratas
talvi
talvivarusteet
tankorukkaset
tapahtumat
tarra
tarvikkeet.
tavarateline
tcm
tee-se-itse
tehoputki
teippaus
tekniikka
tiedotus
Toukoajot
Triumph
tuning
turvallisuus
tyyny
työkalut
ultraäänipesuri
uutiset
vaatteet
vaihdekeppi
Vaihto
vakuutukset
valot
vanne
vanteet
varaosat
varusteet
varustelu
venttiilihattu
verkkokaupat
vian etsintä
vianetsintä
viankorjaus
videot
vilkut
Virago
viritys
visiiri
volkswagen
vultus
vw
xs650
xv250
xv950
Yamaha
yccf
yksisarvinen
ylikuumentuminen
änkkäri
äänentoisto
äänenvaimennin
öljyproppu
öljyvaihto
Blogiarkisto
-
►
2021
(12)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2020
(10)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (4)
-
►
2019
(10)
- ► huhtikuuta (10)
-
►
2018
(2)
- ► toukokuuta (2)
-
►
2016
(8)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (1)
-
►
2015
(15)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(46)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (9)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (7)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
▼
2013
(96)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (10)
- ► heinäkuuta (11)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(91)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (15)
- ► maaliskuuta (10)
- ► helmikuuta (2)
Copyright Pärinää 2012
0 kommenttia:
Lähetä kommentti