torstai 8. elokuuta 2013
Vilkuttelua ja jarruja
Kesäloma on jo pitkällä ja koska aikaa nyt on, päätin käväistä tiistaina Tuusulassa Vanhalla Unkalla kerhon viikkotapaamisessa. Reissu menikin hyvin ja paikallakin oli väkeä ihan kivasti, mutta vastaan tuli yksi ikävämpi yllätys: juuri perille päästessäni oikean puoleiset vilkut pimenivät. Vapaalla ollessa vilkkureleen tahtiin vilkkui ainoastaan vapaan merkkivalo viitaten dramaattiseen oikosulkuun. Vilkunreleet ovat onneksi helposti sivuposken alla tutkittavissa ja pikainen tutkiskelu kertoikin releestä nousevan hennosti savua ja kuoren sulavan. No kiva.
Kotiin ajeltiinkin sitten jalalla suuntamerkkiä näytellen. Koneen ääressä istuminen kertoi hyvin pian karua tarinaa: kyseistä relettä ei tahdo saada sitten niin mistään edes käytettynä. Relettä tarkemmin tutkiessani mieleni perukoilla aloin hämmästellä, miten 3 napainen rele oikein ohjaa vilkkuja, jos eri puolilla olevat vilkut ovat eri releen perässä. Jätin asian kuitenkin hautumaan.
Käväisin sitten keskiviikkoaamuna heti yhdeksältä Giant Motorissa tiedustelemassa releen saatavuutta. Eipä tahtonut ammattilainenkaan löytää relettä mistään, joten päädyin sitten hakemaan Fixuksesta auton vilkkureleen. Tein johdosta ja liittimistä releelle sovittimet, jotta saisin sen tilapäisesti kiinni nykyiseen liittimeen. Halusin olla pätkimättä johtoja liittimen takaa, mikäli päätyisin tilaamaan vaikkapa eBaystä käytetyn releen.
Pettymys oli kuitenkin huomattavalla tasolla, kun takaraivossani kypsynyt epäilys osoittautui oikeaksi: vika ei ollut releessä. Uudellakin releellä homma toimi täysin samalla lailla. Mutta helpotus oli hyvin lähellä, otin oikean puoleiselle takavilkulle menevästä johtonipusta kiinni ja ravistin; vika hävisi. Tarkastin kaikki liittimet nipusta ja laitoin ne uudelleen kiinni, vika oli edelleen poissa. Ilmeisesti joku liitos oli ollut huonosti kiinni tai ottanut maihin, tiedä sitten, mutta en saanut vikaa uusittua enää millään keinolla. Vanha relekin näytti toimivan moitteetta vaikka kuori olikin sulanut vähän mutkalle. Siispä vanha rele kiinni ja homma oli korjattu.
Päätin samalla tutkia hieman erikoisempaa jarruvikaa. Takajarru kun on tänä kesänä päästellyt hieman erikoisia pamahtavia ääniä ja samalla nytkähdellyt ikävästi jarruttaessa pamahduksen tapahtuessa. Tämä on ollut kuitenkin suhteellisen harvinaista ja vian paikantaminen on ollut hieman haasteellista. Noin viikko takaperin sitten huomasin kuitenkin yhdistävän tekijän pamahduksille: jokaista pamahdusta oli edeltänyt pystähtyminen ylämäkeen. Pienellä ketjupäättelyllä päättelinkin, etä takajarrun mekanismi pääsee liikkumaan jarrurumpuun nähden kiertosuunnassa. Tämä taas viittaa (mikä se nyt sitten on oikealta nimeltään) siihen jarruista takahaarukkaan kiinni menevään aisaan, mikä estää jarruja pyörimästä takapyörän mukana. Kaikestä päätellen tuo osa pääsee liikkumaan jossain määrin. Tutkiskelu osoittikin teoriani oikeaksi: kyseisen aisan takapäässä oleva pultti oli sen verran löysällä, että aisa pääsi liikkumaan sivusuunnassa ja samalla työntämään pultin ulos lukkourastaan. Tämä antoi jarruille sentin ylimääräistä liikkumavaraa. Tarkempi tutkiskelu osoitti myös vian olevan itseaiheutettu: viime talvena takapyörää takaisin ketjujen vaihdon jälkeen sovitellessani olin kadottanut lukkorikan mutterin välistä. Homma korjaantui nopeasti nyloc mutterilla ja kunnollisella kiristyksellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(Atom)
Search
Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300
#auto
#cruisailu
#kaupat
#koeajo
#kupla
#kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo
#kustomointi
#laturi
#polttoaine
#volkswagen
1300
270
3D-tulostus
535
801
Ace Cafe
air
ajokertomukset
ajolasit
ajovarusteet
amazon
anime
asennus
audio
auto
autokoulu
Bashan
beetle
Bell
bensaletkut
bensapumppu
biltema
blogit
Bobster
Bolt
Bonneville
bug
Bullit
detailing
Dinli
disco
DMX
dokumentti
elektroniikka
elokuva
esittely
exodus
flekti
H-D
halkeama
hanskat
Harley-Davidson
harrastetoiminta
HD
hifi
hiilet
hionta
honda
huilu
huippunopeus
huolto
huppu
hylätty
Icon
igniter
ilmanpustari
ilmansuodin
ilmastointiteippi
ilmaus
Indian
instagram
intake
irroitus
iskunvaimentimet
jarrut
jbl
jesari
jumissa
jäähdytin
Jäähdytys
kaasari
kaasuvaijeri
kahvalämmitin
kahvat
kaikki hajoaa
kaiuttimet
kannentiiviste
kansipahvi
katsastus
kaupat
kerrospukeutuminen
kesärenkaat
ketjut
kevät
kiinnitys
kirjat
kirjoittajat
kokoontumisajot
koneteräsharja
korjaus
ktm
kuljetus
kupla
kuplavisiiri
kustomointi
kuvat
kypärä
kypärät
kytkin
käsijarru
Laakeri
laki
lasikuitu
lataus
laturi
Lauge Jensen
laukut
leikkaus
liikenne
liikennevirasto
lisävalot
lisävarusteet
Lontoo
lämmitin
lämmitys
maalaamo
maalaus
maali
matka
matkakertomukset
mattamusta
messut
miitti
moottoripyörä
moottoripyörät
motonet
mugen
musta
myyminen
Mönkijä
nettivaraosa
nopeus
oheistuotteet
ohjaustanko
ohjelmat
onnettomuus
ostokset
paketti
pakkaaminen
pakoputki
pakosarja
pehmuste
personointi
perän jäykistäminen
pesu
photoshop
pirkkala
plus katsastus
pohjamaali
poliisi
polttoaineensyöttö
posti
prelude
prototyypit
puhelin
puhelinteline
pulverimaalaus
puskuri
raidetangon pää
raidetanko
ram
ram cold air intake
rattaat
rekisterikilpi
rengasventtiili
renkaat
reppu
retro
roadtrip
saappaat
sadekeli
satula
scifi
sissybar
sisusta
sisävalot
sivustot
sr400
srv250
Street
Street 500
Street 759
strut
styling
subbari
subwoofer
sukat
sukka
suprine
suutin
sytytystulppa
sähkö
sähkömoottoripyörä
säätö
takaratas
talvi
talvivarusteet
tankorukkaset
tapahtumat
tarra
tarvikkeet.
tavarateline
tcm
tee-se-itse
tehoputki
teippaus
tekniikka
tiedotus
Toukoajot
Triumph
tuning
turvallisuus
tyyny
työkalut
ultraäänipesuri
uutiset
vaatteet
vaihdekeppi
Vaihto
vakuutukset
valot
vanne
vanteet
varaosat
varusteet
varustelu
venttiilihattu
verkkokaupat
vian etsintä
vianetsintä
viankorjaus
videot
vilkut
Virago
viritys
visiiri
volkswagen
vultus
vw
xs650
xv250
xv950
Yamaha
yccf
yksisarvinen
ylikuumentuminen
änkkäri
äänentoisto
äänenvaimennin
öljyproppu
öljyvaihto
Blogiarkisto
-
►
2021
(12)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2020
(10)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (4)
-
►
2019
(10)
- ► huhtikuuta (10)
-
►
2018
(2)
- ► toukokuuta (2)
-
►
2016
(8)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (1)
-
►
2015
(15)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(46)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (9)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (7)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
▼
2013
(96)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (10)
- ► heinäkuuta (11)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(91)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (15)
- ► maaliskuuta (10)
- ► helmikuuta (2)
Copyright Pärinää 2012
Vanhasta Hondasta meni vilkkurele. Alkuperäinen tilauskamaa ja kestää. Vaan kuinka ollakaan - ihan norminykyaikainen digivilkkurele toimii oikein hyvin. Kokeilin useampaakin ja kaikki toimivat! Hiukkasen vilkkumisnopeus vain vaihteli eri releillä.
VastaaPoista