maanantai 9. joulukuuta 2013
Mönkijän korjaus uusintatarkastukseen (Päivitetty 3.1.2014)
Niinpä siinä sitten kävi, että torstain lumikeleillä tuli käytyä mönkkärin kanssa katsastuslaitoksella. Toki tämäkin oli hieman haastavaksi tehty parilla kikkaviitosella. Ensimmäinen paikka johonka menin oli lappu luukulla "emme ota muita kuin ajan varanneita". Nopeasti kännykkä auki ja vierestä löytyikin suoraan toinen katsastamo joka oli myöhäseen auki. Pärrätin pihalle ja etuoven kaffasta kiinni niin lukossa ja lappu ovessa "tänään suljemme jo klo 16" - rannekellosta tarkastus ja kello oli 16:10. Taas kännykkäsurffausta ja löytyi se kolmas paikka jonnekka soitin ja tarkistin että pääsee.
Paikkana siis toimi Pirkkalan Plus katsastus. Tilat ihan ok ja asiakaspalvelu varsin hyvää. Hintaa tuli rapiat 50eur päästömittauksien kanssa. Katsastusmies lähti pärrättimellä vetään perustarkistukset ja jäin halliin odottamaan. Pitkästä aikaa kuuli miltä pärrä kuulostaa muualla kuin kypärän sisällä ajettaessa ja ihan kivalta pötpöttimeltähän se vaikuttaa. Hallissa käytiin edestä ja takaa välyksiä läpitte ja tsuumailtiin yleisesti kuntoa. Raidetangon päässä oli välystä toisella puolella eikä itsekoteloitu mönkkärin änkkäri kelvannut. Koitin vielä vähän mussuttaa että "alkuperäset sisälmykset", mutta kuulemman mukaan "nykyään todella tarkkaa näiden kanssa" niin ei voinut katsoa läpi sormien. On sen verta vanhaa vehjettä, että kelpaa kun löytyisi E-merkintä eikä kyljessä lukisi YAMAHA.
Eli prokkiksena on nyt siis raidetangon vaihto ja uuden äänenvaimentimen metsästys.Pitkän nettisurffailun jälkeen päädyin Sammysille pistämään ilmoituksen ja kyselemään puskaradiosta. Apua tulikin pian ja pitäisi tällä viikolla käydä hakemassa 450:sen änkkäri joka pitäisi sovitella paikoilleen tavalla tai toisella. Raidetangon hintaa veikkaisin noin 50eur luokkaan. Tutulla oli tuon verta maksanut isoveljeen setti jossa tuli molemmat mukana. Miettinyt myös, että joskos samalla sitä korjaisi löysän perän (swingin puslat rikki) - siitä alustava hinta olikin aikaisemmin kysyttynä noin 50eur luokkaa myöskin.
Päivitellään tähän artikkeliin taas lisää kunhan saan osaa paikalleen!
Paikkana siis toimi Pirkkalan Plus katsastus. Tilat ihan ok ja asiakaspalvelu varsin hyvää. Hintaa tuli rapiat 50eur päästömittauksien kanssa. Katsastusmies lähti pärrättimellä vetään perustarkistukset ja jäin halliin odottamaan. Pitkästä aikaa kuuli miltä pärrä kuulostaa muualla kuin kypärän sisällä ajettaessa ja ihan kivalta pötpöttimeltähän se vaikuttaa. Hallissa käytiin edestä ja takaa välyksiä läpitte ja tsuumailtiin yleisesti kuntoa. Raidetangon päässä oli välystä toisella puolella eikä itsekoteloitu mönkkärin änkkäri kelvannut. Koitin vielä vähän mussuttaa että "alkuperäset sisälmykset", mutta kuulemman mukaan "nykyään todella tarkkaa näiden kanssa" niin ei voinut katsoa läpi sormien. On sen verta vanhaa vehjettä, että kelpaa kun löytyisi E-merkintä eikä kyljessä lukisi YAMAHA.
![]() |
Pärrätin tarkastuksessa! |
Eli prokkiksena on nyt siis raidetangon vaihto ja uuden äänenvaimentimen metsästys.Pitkän nettisurffailun jälkeen päädyin Sammysille pistämään ilmoituksen ja kyselemään puskaradiosta. Apua tulikin pian ja pitäisi tällä viikolla käydä hakemassa 450:sen änkkäri joka pitäisi sovitella paikoilleen tavalla tai toisella. Raidetangon hintaa veikkaisin noin 50eur luokkaan. Tutulla oli tuon verta maksanut isoveljeen setti jossa tuli molemmat mukana. Miettinyt myös, että joskos samalla sitä korjaisi löysän perän (swingin puslat rikki) - siitä alustava hinta olikin aikaisemmin kysyttynä noin 50eur luokkaa myöskin.
Päivitellään tähän artikkeliin taas lisää kunhan saan osaa paikalleen!
Pakoputki - lepponen sunnuntaipäivä
Ystäväni tarjoutui auttamaan miestä hädässä. Ajelin Ylöjärveltä Orivedelle ja siellä pistettiin putki paikoilleen. Nykyinen viritys vaatikin aika paljon voimaa (kuten sen laittokin), että päästiin yleensäkin putkea edes sovittelemaan. 450 pakoputken tuloputki onkin reippaasti omaani isompi jotenka vaadittiin vähän väliputkea ja sen semmoista. Niitä sitten soviteltiin ja sorvailtiin (hitsattiin) pikkupakkasessa noin kolmisen tuntia. Kyllä siinä oli väkertämistä, mutta paikalleen saatiin ja lopputulokseen olen tyytyväinen. Vielä sille voi hieman maalia näyttää, mutta se on sitten toisen ajan murheita. Äänet pysyivät tismalleen samana - rupesinkin miettimään josko ihan suora putkikin olisi tarpeeksi hyvä :-P
Raidetanko ja ongelmallinen polttimo
Raidetanko olikin omaan touhuamiseen huomattavasti helpompi. Kun ei hitsivehkeitä, omista eikä sitten ole yläasteen pakollisen hitsausopetuksen jälkeen kokeillutkaan niin taidot ovat erittäin huonot. Homma oli erittäin simppeli ja meni kutakuinkin seuraavasti:
- rengas irti
- sokat irti (mutterien päässä oli sokat
- mutterit irti
- raidetanko + päät irti
- uusi raidetanko samaan mittaan kuin vanha
- mutterit kiinni
- sokka paikoilleen
- raidetangon mutterien kiristys
Toki hommahan ei ihan noin helposti mennyt. Ensimmäisenä vaikeudet iskivät kun piti irroittaa muttereita raidetangon päistä. "Hieman" juhmiutuneet mutterit vaativat vähän voimaa ja rasvausta. Toisekseen raidetanko joka minulle annettiin oli hieman erilainen. Ilmeisesti annettu joko väärä tai korvaava - ota noista nyt sitten selvää. Vanhassa raidetangon pään toisella puolella oli kierteet ja toisessa kuusiokolo josta sai pidettyä kiinni kun avasi. Näissä oli selkeästi tarkoitettu jonkin sortin kolo asennettavaan paikkaan, joka pitäisi raidetangon paikoillaan kun mutteria kiristetään. Uusissa sitten taas ei ollut tuo toinen pää auki vaan siinä näytti olevan jonkin sortin suoja (mikä on siis huomattavasti parempi tosin). Tämä vaati siis hieman ohkaisia pihtejä jotta pään sai pidettyä kiinni mutteria kiristettäessä paikoilleen. Paikoilleen kuitenkin menivät ja mutterit sain kireälle (pitää kylläkin muistaa tarkistaa 100km ja 200km jälkeen). Raidetangon pituudenkin sain suoraan oikein (jos en väärin muista niin 10 kierrosta molempien päiden pyöritystä) ja mutterit vain kireälle. Ohjekirjan kiristysarvot eivät olleet mitään päätähuimaavia. Pitänee myöskin tarkistaa noiden mutterien kireys pariinkiin otteeseen.
Päätin operaation jälkeen vaihtaa vielä palaneen polttimon. Noh, normaalisti johdot irti ja polttimoa irroittamaan. Polttimo ei kuitenkaan liikahtanutkaan. Kokeilin venkuttaa niin paljon kuin tuossa tilassa (joka on todella pieni) pystyi, mutta mitään liikettä ei tapahtunut. Varmaan noin vartin siinä tappelin kunnes päätin ottaa koko umpion irti. Tätäkään tietenkään ei ole tehty helpoksi. Etukate pitää irroittaa kaikista kiinnikkeistä + umpio irti. Pientä sorminäppäryyshaastetta oli ja aikaa meni mukavasti. Lampun irroittamiseen sai käyttää ihan uskaliaasti väkivaltaa ja loppuenlopuksi se hajosi umpioon. Umpio kuitenkin ehjä ja mitään vahinkoa tai ainakaa näkyvää ei ollut. Uusi tilalle ja kiinni. Taas joutui huomattavasti kikkailemaan, että kaikki meni kohdalleen mutta lopulta kaikki saatiin kasaan ja homma toimi. Huvittavinta tässä kohtaa oli kuitenkin huomata, että aikaa meni polttimon vaihdossa lähemmäs toista tuntia ja raidetangon vaihdossa vain puolisen tuntia. Täytynee pitää kyseinen halpispolttimo hetken ainakin poissa listoilta, jos olisi vaan materiaaleista kiinni.
Kaikenkaikkiaan taas mukavaa puuhastelua työpäivän jälkeen ja tulipahan opittua yhtä sun toista. Loppusilaukseksi pitäisi viela taka-swingin setit vaihtaa ja siihen sainkin ruotsalaiselta ATVHusetilta mukavan tarjouksen kotiinkuljetettuna 2vko tilauksesta, että taidanpa kokeilla heidän asiakaspalveluansa niihin osiin. Selkeästi tarvitsisi taas lisää työkaluja - eiköhän se B-kauppa kutsu taas :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(Atom)
Search
Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300
#auto
#cruisailu
#kaupat
#koeajo
#kupla
#kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo
#kustomointi
#laturi
#polttoaine
#volkswagen
1300
270
3D-tulostus
535
801
Ace Cafe
air
ajokertomukset
ajolasit
ajovarusteet
amazon
anime
asennus
audio
auto
autokoulu
Bashan
beetle
Bell
bensaletkut
bensapumppu
biltema
blogit
Bobster
Bolt
Bonneville
bug
Bullit
detailing
Dinli
disco
DMX
dokumentti
elektroniikka
elokuva
esittely
exodus
flekti
H-D
halkeama
hanskat
Harley-Davidson
harrastetoiminta
HD
hifi
hiilet
hionta
honda
huilu
huippunopeus
huolto
huppu
hylätty
Icon
igniter
ilmanpustari
ilmansuodin
ilmastointiteippi
ilmaus
Indian
instagram
intake
irroitus
iskunvaimentimet
jarrut
jbl
jesari
jumissa
jäähdytin
Jäähdytys
kaasari
kaasuvaijeri
kahvalämmitin
kahvat
kaikki hajoaa
kaiuttimet
kannentiiviste
kansipahvi
katsastus
kaupat
kerrospukeutuminen
kesärenkaat
ketjut
kevät
kiinnitys
kirjat
kirjoittajat
kokoontumisajot
koneteräsharja
korjaus
ktm
kuljetus
kupla
kuplavisiiri
kustomointi
kuvat
kypärä
kypärät
kytkin
käsijarru
Laakeri
laki
lasikuitu
lataus
laturi
Lauge Jensen
laukut
leikkaus
liikenne
liikennevirasto
lisävalot
lisävarusteet
Lontoo
lämmitin
lämmitys
maalaamo
maalaus
maali
matka
matkakertomukset
mattamusta
messut
miitti
moottoripyörä
moottoripyörät
motonet
mugen
musta
myyminen
Mönkijä
nettivaraosa
nopeus
oheistuotteet
ohjaustanko
ohjelmat
onnettomuus
ostokset
paketti
pakkaaminen
pakoputki
pakosarja
pehmuste
personointi
perän jäykistäminen
pesu
photoshop
pirkkala
plus katsastus
pohjamaali
poliisi
polttoaineensyöttö
posti
prelude
prototyypit
puhelin
puhelinteline
pulverimaalaus
puskuri
raidetangon pää
raidetanko
ram
ram cold air intake
rattaat
rekisterikilpi
rengasventtiili
renkaat
reppu
retro
roadtrip
saappaat
sadekeli
satula
scifi
sissybar
sisusta
sisävalot
sivustot
sr400
srv250
Street
Street 500
Street 759
strut
styling
subbari
subwoofer
sukat
sukka
suprine
suutin
sytytystulppa
sähkö
sähkömoottoripyörä
säätö
takaratas
talvi
talvivarusteet
tankorukkaset
tapahtumat
tarra
tarvikkeet.
tavarateline
tcm
tee-se-itse
tehoputki
teippaus
tekniikka
tiedotus
Toukoajot
Triumph
tuning
turvallisuus
tyyny
työkalut
ultraäänipesuri
uutiset
vaatteet
vaihdekeppi
Vaihto
vakuutukset
valot
vanne
vanteet
varaosat
varusteet
varustelu
venttiilihattu
verkkokaupat
vian etsintä
vianetsintä
viankorjaus
videot
vilkut
Virago
viritys
visiiri
volkswagen
vultus
vw
xs650
xv250
xv950
Yamaha
yccf
yksisarvinen
ylikuumentuminen
änkkäri
äänentoisto
äänenvaimennin
öljyproppu
öljyvaihto
Blogiarkisto
-
►
2021
(12)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2020
(10)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (4)
-
►
2019
(10)
- ► huhtikuuta (10)
-
►
2018
(2)
- ► toukokuuta (2)
-
►
2016
(8)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (1)
-
►
2015
(15)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(46)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (9)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (7)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
▼
2013
(96)
- ▼ joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (10)
- ► heinäkuuta (11)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(91)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (15)
- ► maaliskuuta (10)
- ► helmikuuta (2)
Copyright Pärinää 2012
0 kommenttia:
Lähetä kommentti