perjantai 7. maaliskuuta 2014

Tankkia paikalleen



Mitä sitä nyt odottelemaan, aamulla töihin tullessani piti tankki pikaisesti työtoverin avustuksella sovittaa paikalleen. Hieman vaivaahan aiheuttaa toki uudeelleenreititetyt kytkin- ja kaasuvaijerit, jotka siis ovat uudet mutkansa löytäneet korkean tangon takia. Ja ihan sairaan hyvältähän se nyt sitten näyttää.

Loput rojut olisi tarkoitus laittaa kiinni ehkäpä jo tänä viikonloppuna, samalla sitten pitäisi pyörä vielä pestä ja öljytkin vaihtaa. Eilen illalla korjailin vähän iskua ottaneita takavilkkuja, toisesta kun oli melkein johto poikki (ilmeisesti tullut kiveä jossain vaiheessa johtoon kohtuullsella voimalla) ja toisessahan oli koko viime kesän kiusannut oikosulkuongelma, jonka paikansin lamppupesän juureen ja korjasin sähköteipillä. Alunperin oli tarkoitus vaihtaa koko johdot vilkkuihin, mutta se nyt jäi tekemättä, koska vilkun rungon läpi mahtuvaa johtoa ei kämpästä löytynyt. Uudet liittimet vaihdan kuitenkin vielä johtoihin ennen takaisinasennusta.

Ai niin, joku kyseli kuka tuo maalari oli. Maalarihan oli siis Tuomo Nikama, joka ennen teki omalla toiminimellään hommia. Nyt on äijä kuitenkin lyönyt hynttyyt yhteen soodapuhaltajan kanssa ja firma löytyy nykään Järvenpäästä. Palveluihin kuuluu soodapuhalluksen lisäksi siis myös sekä jauhe- että märkämaalaus. Webbisivutkin löytyy --> http://www.sipoonsoodapuhallus.fi/ . Omat kokemukset firmasta ovat ihan hyvät, vaikka maalaus suunnitellusta (ymmärrettävistä syistä) vähän viivästyikin. Viivästyksestä kuitenkin ilmoiteltiin minulle päin, eikä tarvinnut siis epätietoisuuden vallassa ruveta kyselemään palikoitten perään.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Blogiarkisto

Copyright Pärinää 2012