keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pyykkipäivä



Tulipahan vastaan internetin ihmeellisessä maailmassa läräillessäni ihan muuten vaan Instructables sivustoa ohjeet moottoripyöräkypärän pesemiseen (linkki alla)

http://www.instructables.com/id/How-To-Clean-your-motorcycle-helmet/

Sattumalta löytyi lähes samaa shampootakin hyllystä, joten päätikin kokeilla ohjeita viime vuosina lähinnä emännän käytössä oleeseen ensimmäiseen kypärääni, viitisen vuotta vanhaan Marushiniin. Kypärä ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt pesua, joten jo oli pikkuhiljaa aikakin; alkoihan tuo jo haisemaan ja näyttämään varsin pahalta.

Siispä kypärästä kaikki irti mikä lähti ilman väkivaltaa; visiiri, poskipalat ja leukasuojassa oleva palanen lähtivätkin ilman mitään vaivaa irti. Sen jälkeen pesuvatiin reilusti shampoota ja lämmintä vettä. Käytin niin lämmintä vettä kuin kädet vielä kärsivät helposti, millään oikeasti kuumalla vedellä en lähtenyt kypärää pesemään.

Pesin kypärän osat yksi kerrallaan huolellisesti hinkaten ja tämän jälkeen lavuaarissa huuhdellen käsisuihkulla. Huuhtelussa pitää olla huolellinen; kuivunut pesuaine voi aiheuttaa ihoärsytystä vaikka kuinka olisi iholle tarkoitettua pesuainetta (saippuaa, shampoota, tms.). Siispä huuhtelussa pitää olla huolellinen ja katsoa, että yhtään minkäänlaista vaahtoa ei pestävistä palasista tule edes puristellessa.

Tämän jälkeen puristelin vielä pehmusteista kaiken mahdollisen ylimääräisen veden pois nopeuttaakseni kuivumisprosessia. Tämän jälkeen kiikuttelin kypärän parvelleelle (edelleen palasina) kuivumaan.

Visiirin pesin keittiössä lavuaarissa astianpesuaineella. Jotkut valittavat, että asianpesuaineet jättävät optisiin laseihin kalvon. Minä sanon tähän, että "höpöhöpö, et vaan huuhtele kunnolla". Olen pessyt ties kuinka kauan silmälaseja välillä astianpesuaineella, välillä alkoholipohjaisilla liuoksilla eikä astianpesuaineestaa jää kalvoa linsseihin (eikä visiireihin), jos muistaa pari asiaa:

1) käyttää kunnon pesuainetta. Sen euron pirkka/rainbow/whatever tiskiaineen voi jättää muutenkin suosiolla hyllyyn. Huono pesuaine jättää kalvoja ja pesuainetta pitää käyttää (tiskatessakin) huomattavasti enemmän. Fairy on hyvää kamaa ja vaikka maksaa helposti 2-3x halpismerkin verran, sitä tarvitsee käyttää huomattavasti vähemmän.

2) Pese huolellisesti mutta myös huuhtele huolellisesti. Kastele pestävä kohde ja hinkkaa pesuaine käsin pintaan. Tämän jälkeen juoksevan, lämpimän veden alla hinkkaa pintaa käsin niin kauan kunnes tunnet kaiken pesuaineen hävinneen ja kitkan palautuneen sormien ja pinnan välille. Tämä on tärkeää, pelkkä vedellä huuhteleminen ilman hinkkaamista aiheuttaa niitä kalvoja.

---

Kypärän kuivuttua pari päivää parvekkeella kasasin sen takaisin kasaan havaittuani sen olevan kuiva. Nyt se tuoksuu hyvältä ja näyttää vielä paremmalta. Onnistunut proggis hyvin vähällä vaivalla. Pitää varmaan pestä loputkin kypärät.

Vaikka tällä lailla saa myös suurimmat moskat pois kypärästä ulkopuolelta, olen suosinut mattapintaisten kypärien pesemiseen ulkopuolelta saippuaa ja käsidesiä. Käsidesi on lähinnä käytännön kautta opittu helppo kikka, jolla saa pestystä mattapinnasta pois viimeisetkin rasvajäljet, joita mattamusta pinta niin helposti yleensä kerryttää.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Copyright Pärinää 2012