sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lisää syysöitä

Eilen taas päädyin tien päälle, tarkoitus oli käydä mönkijällä liikkuvan ystäväni kanssa kahvittelemassa. Kohtaamispaikaksi otettiin Nihtisillan ABC espoossa. Sääennuste oli lupaillut vähän sateen mahdollisuutta, joten varustauduin sen mukaisesti ja laitoinkin farkkujen sijasta ihan ajohousut jalkaan.

Ja niinhän siinä aina käy, eihän tuo reissu jäänyt pelkäksi kahvitteluksi. Päädyimme kurvailemaan pitkin hiljaisen Espoon katuja ja teitä ja pisimmillään päädyimme Suvisaaristoon niin pitkälle, kuin yleistä tietä riittää. Useamman tunnin kiertelyn ja kaartelun jälkeen taivaalla alkoi vilkkua ja lähestyvän ukkosen alta olikin sitten parasta suunnata kohti kotia. Kotiin päästyäni mittariin oli kertynyt kilometrejä satakunta.

Oikeastaan tämä koko tarina oli vain alustusta ja tekosyytä sille, että voin postata kuvan Spyderistä, joka pysäköi meidän viereemme Nihtisillan ABC:llä. Harvemmin tulee näitä erikoisuuksia edes vastaan missään. Pääsipähän samalla näkemään myös tuon tavaratilaan tuossa edessä, johon omistajan mukaan mahtuu jopa parikin kypärää.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Blogiarkisto

Copyright Pärinää 2012