Pientä koristusta

Sissybar kaipasi mielestäni hieman pientä koristusta. Ostinkin rallista siihen tarkoitukseen vyönsoljen, joka olikin tarkoitus kiinnittää sissybarin selkänojan taustaan. Kiinnitystekniikka oli vielä ostovaiheessa hieman hämärän peitossa.

Alunperin mietin erilaisia läpiporaamisvaihtoehtoja, mutta kyseisen vyönsoljen kiinnikkeet eivät oikein soveltuneet siihen.Niinpä päätinkin käyttää tuota vihonviimeistä ratkaisua sen kiinnitämiseen: kaksipuolesta vaahtomuoviteippiä (tätä on tullut rapsuteltua milloin mistäkin seinästä, kun pysyväksi tarkoitettu kiinnitys on pitänyt poistaa). Taustasta oli kuitenkin saatava ensin pois kaikki turhat kohoumat, jotta koriste saataisiin istumaan mahdollisimman tasaisesti selkänojaan. Siispä tuumasta toimeen.

Dremelin korvike (eli Clas Ohlsonin halpisversio samasta työkalusta, jonka ostin ketjujen katkaisemista varten) käteen, solki kiinni pieneen ruuvipenkkiin ja rälläköimään taustasta pois kaikki ylimääräinen. Homma olikin yllättävän kivuton, kun lisätarvikepaketista löytyi ihan oikea katkaisulaikka. Muutaman minuutin askartelulla oli työhuoneen lattia täynnä metallipölyä ja vyönsoljen selkä sileä.

Sitten itse kiinnitykseen: vyönsoljen tausta puhtaaksi alkoholilla (keitinpolttoaine kävi tähän vallan mainiosti) ja tarraa taustaan. Jälkiviisaana voin taas sanoa, että tarran taustapaperi kannattaa irroittaa ENNEN kun liimaa tarran toisen puolen mihinkään. Pienen taistelun jälkeen sain kuitenkin taustapaperit irti ja menin kiinnittelemään koristetta pyörään. Ja pyörän ääressä taas sama rituaali: alkoholilla puhdistus (ja paperilla kuivaus) ja sitten tarraa kiinni. Hienohan siitä tuli!

Niin ja ihan tiedoksi: symbolilla ei ole minulle mitään tekemistä jääkiekon kanssa.