tiistai 18. kesäkuuta 2013
Vähän lisää VSOC rallista ja lomareissusta
Jotenkin on tuntunut olevan kiire tässä viimeisen viikon aikana enkä ole oikein ehtinyt kirjoitetelemaan mitään tuosta rallista. Tässä nyt kuitenkin sitä tarinaa lomareissusta ja VSOC rallista.
Ajatuksenahan oli pitää ralliviikonloppua ympäröivinä päivinä vähän lomaa ja viettää aikaa niin pyörän selässä kuin vanhemmillanikin Punkalaitumella. Kamat pakkailin tiistai-iltana ja keskiviikkoaamusta sitten niitä kiinniteltiinkin pyörän satulaan. Näin jälkikäteen täytyy todeta, että eipä olisi onnistunut tuon tavaramäärän kiinnittäminen pyörään, jos en olisi hankkinut tuota sissybaria ennen reissua. Nyt tavarat sai köytettyä sissyyn kätevästi kiinni. Juuri ja juuri jäi tilaa istuakin.
Sitten töihin ja työpäivän jälkeen tien päälle. En oikein luottanut tavaroiden kiinnitykseen, joten ensimmäinen etappi oli Varusteleka Konalassa. Lekasta lähti mukaan pikalukittavia irtohihnoja muutama kappale, millä köytin paketin sitten tiiviimmin kiinni. Kiinnittäminen oli tosin tehtävä nopeasti, ulkona kun oli säätietojen mukaan 28 astetta lämmintä ja kuumalla parkkipaikalla tuollainen räpeltäminen on aika hikistä hommaa.
Ensimmäisen päivän päätepiste oli Punkalaitumella, vanhempieni luona, maaseudun rauhassa. Reitti kulki suunnilleen seuraavaa kaavaa noudattaen: Vihdintie - 2. tie - Liesjärvi - Tammela - Urjala - Punkalaidun. Sää oli pääosin matkaa varsin aurinkoinen ja kuuma, joskin Tammelan kohdalla sain muutaman vesipisaran niskaani. Pysähdyin kiskomaan sadehaalaria päälle ja ajelinkin haalari päällä aina Urjalaan asti vaikka sade kesti noin minuutin haalarin pukemisesta. Myös Urjala - Punkalaidun välillä satoi, tällä kertaa vähän enemmän, mutta totesin itselleni päätepisteessä olevan sauna lämpöisenä saavuttuani, joten kastuminen olisi samatekevää.
Torstaipäivä menikin sitten ihan muissa merkeissä, lähinnä kierrellessä (autolla) lähiseutuja ja uiden ja muuten viihtyen. Yyteriä kohden lähdin sitten heti aamusta perjantaina. Pysähdyin matkan varrella ainoastaan Bikers Housessa Nakkilassa hörppäämään kahvit ja sitten suorinta reittiä kohti Yyteriä. Yyterissä olikin jo täysi hulina päällä, suuri osa porukasta kun oli paikalle saapunut jo edellisenä päivänä. Tuttuja naamoja olikin vastassa heti useitakin ja pyöräkin sai huomiota osakseen. "Hippicustomiksi" luonnehdittu pyörä sai mukavaa palautetta vähän kokeneemmiltakin konkareilta. Motivaatio rakentaa pyörää eteenpäin kasvoi kommenttien myötä taas giljoona pykälää.
Sisäänkirjautumismuodollisuuksien jälkeen lähdin etsimään telttapaikkaa, jonka löysinkin tapahtumateltan vierestä. Täytyy sanoa, että valinta oli täydellinen. Harvemmin löytyy noin tasaista paikkaa ja sijoitus oli kuitenkin vähäisten majoittujien tässä nurkassa takia myös hyvin rauhallinen. Tietenkin jos ei ota huomioon teltan aiheuttamaa meteliä. Telttaa pystytellessäni vastaan tuli ikävä yllätys: teltan takakepistä jännittäessä kuului ikävä rusahdus ja tarkemmin asiaa tukiessani huomasin kepin haljenneen. Ystävällinen kerholainen tarjosi kuitenkin apuaan roudariteipin muodossa ja sain teltan pystyyn.
Siispä kohti kauppaa pyörällä. Tai ei nyt aivan. Yritys oli kyllä kova, mutta olin unohtanut pyörän avaimet virtalukkoon ja virrat päälle. Koska pyörässä on tuplalyhty ja valoa lyhyilläkin 110W eteenpäin, akku ei kovin kauaa kestä. Onneksi tälläkin kertaa apu oli lähellä: myyntikojuissa työskentelevällä suutarilla oli tarjota lainaksi jumppack, millä sain annettua apuvirtaa pyörälle. Seuraava tunti menikin sitten Porin saaristoa kierrellen ja virtaa akkuun lataillen.
Alkuvaikeuksien jälkeen loppuilta menikin sitten saunomisen, hidasajokilpailun ja best bike-ehdokkaiden ihailemisen parissa. Tarjolla näytillä oli ensimmäisenä iltana lähinnä isompia läskipyöriä Viragojen jäädessä vähän vähemmälle huomiolle. Komeita pyöriä yhtä kaikki.
Seuraava päivä sarasti taas kauniina ja aurinkoisena. Aamupalan jälkeen tein pikaisen visiitin kauppaan edellisillasta viisastuneena hyttysmyrkkyä ostamaan. Tokihan olin jo joka puolelta syöty, mutta pelastin sen sentään mitä pelastettavissa oli. Palattuani kaupasta havaitsin, että ride out -letka alkoi muodostumaan portille. Siispä äkkiä vaihtamaan ajokuteita ja letkan perälle. Suhteellisen pian lähdimmekin liikkeelle, minä ja noin 60 muuta pyörää. Ennalta tuo letkassa ajaminen vähän jännitti, mutta nopeasti alkoi löytyä rutiini ajamiseen tällaisessakin olosuhteissa. Reitti kulki ensin Kauvatsan Gulfille ja sieltä sitten ruokailemaan Köffi-nimiseen lounaskuppilaan Merikarvian Lankoskella. Sieltä palasimme sitten Porin saariston kautta takaisin Yyteriin. Matkaa mittarissa oli noin 240 km ride outin jälkeen ja ihmetys olikin suuri, kun menin tankkaamaan pyörää seuraavana aamuna: bensaa 10 litran tankkiin meni vain ihan inasen yli 6 litraa lisää.
Ilta menikin sitten taas saunomisen ja pyörien ihastelun parissa. Toisena iltana oli Viragotkin vähän paremmin edustettuna, mukana olivat mm. varsin näyttävä (kuulemma) Ruotsin YCC-kerhon perustajan chopperi sekä todella nätiksi laitettu tamperelainen bobberi. Paljon tuli juttua väännettyä ja ideoita tallennettua niin kameralla kuin pään sisällekkin. Joukossa oli myös muutamia erikoisuuksia ulkomailta, mm. Suomessa ilmeisesti rekisteröintikelvoton Rider, joka keräsikin yleisön huomiota runsaalla otteella.
Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika ja suunta olikin taas kohti Punkalaidunta. Olin pakannut kaikki kamani ja syönyt aamupalan jo ennen yhdeksää ja pääsinkin rauhallisessa aamuliikenteessä ajelemaan kaikessa rauhassa vanhemmilleni, jossa vietimme puuhakasta päivää isäni kanssa.
Maanantaina suunta oli sitten vuorostaan kotia kohti. Vähän viilemmässä säässä ja sateenuhan alla päätin lähteä liikenteeseen heti aamusta ja siinä yhdeksän nurkilla lähtikin sitten pyörä liikkeelle kohti Helsinkiä reitillä, joka kulki noin suunnilleen seuraavasti: Punkalaidun - Urjala - Loppi - Klaukkala - Helsinki. Kotimatkalla pysähdyin vielä syömään Snackyssä ihan kotinurkilla ja kotiin päästyäni kaaduin reissun väsyttämänä kolmen tunnin päiväunille sohvalle.
Lisää kuvia rallista löytyy kuvagalleriastani
Ajatuksenahan oli pitää ralliviikonloppua ympäröivinä päivinä vähän lomaa ja viettää aikaa niin pyörän selässä kuin vanhemmillanikin Punkalaitumella. Kamat pakkailin tiistai-iltana ja keskiviikkoaamusta sitten niitä kiinniteltiinkin pyörän satulaan. Näin jälkikäteen täytyy todeta, että eipä olisi onnistunut tuon tavaramäärän kiinnittäminen pyörään, jos en olisi hankkinut tuota sissybaria ennen reissua. Nyt tavarat sai köytettyä sissyyn kätevästi kiinni. Juuri ja juuri jäi tilaa istuakin.
![]() |
Kuvan mukaisesta viritelmästä paketti muuttui vielä lopulliseen muotoonsa pamuupussin käännyttyä makuualustan päälle ja haettuani menomatkalla vähän kiinnitysremmejä. |
Ensimmäisen päivän päätepiste oli Punkalaitumella, vanhempieni luona, maaseudun rauhassa. Reitti kulki suunnilleen seuraavaa kaavaa noudattaen: Vihdintie - 2. tie - Liesjärvi - Tammela - Urjala - Punkalaidun. Sää oli pääosin matkaa varsin aurinkoinen ja kuuma, joskin Tammelan kohdalla sain muutaman vesipisaran niskaani. Pysähdyin kiskomaan sadehaalaria päälle ja ajelinkin haalari päällä aina Urjalaan asti vaikka sade kesti noin minuutin haalarin pukemisesta. Myös Urjala - Punkalaidun välillä satoi, tällä kertaa vähän enemmän, mutta totesin itselleni päätepisteessä olevan sauna lämpöisenä saavuttuani, joten kastuminen olisi samatekevää.
Torstaipäivä menikin sitten ihan muissa merkeissä, lähinnä kierrellessä (autolla) lähiseutuja ja uiden ja muuten viihtyen. Yyteriä kohden lähdin sitten heti aamusta perjantaina. Pysähdyin matkan varrella ainoastaan Bikers Housessa Nakkilassa hörppäämään kahvit ja sitten suorinta reittiä kohti Yyteriä. Yyterissä olikin jo täysi hulina päällä, suuri osa porukasta kun oli paikalle saapunut jo edellisenä päivänä. Tuttuja naamoja olikin vastassa heti useitakin ja pyöräkin sai huomiota osakseen. "Hippicustomiksi" luonnehdittu pyörä sai mukavaa palautetta vähän kokeneemmiltakin konkareilta. Motivaatio rakentaa pyörää eteenpäin kasvoi kommenttien myötä taas giljoona pykälää.
Sisäänkirjautumismuodollisuuksien jälkeen lähdin etsimään telttapaikkaa, jonka löysinkin tapahtumateltan vierestä. Täytyy sanoa, että valinta oli täydellinen. Harvemmin löytyy noin tasaista paikkaa ja sijoitus oli kuitenkin vähäisten majoittujien tässä nurkassa takia myös hyvin rauhallinen. Tietenkin jos ei ota huomioon teltan aiheuttamaa meteliä. Telttaa pystytellessäni vastaan tuli ikävä yllätys: teltan takakepistä jännittäessä kuului ikävä rusahdus ja tarkemmin asiaa tukiessani huomasin kepin haljenneen. Ystävällinen kerholainen tarjosi kuitenkin apuaan roudariteipin muodossa ja sain teltan pystyyn.
Siispä kohti kauppaa pyörällä. Tai ei nyt aivan. Yritys oli kyllä kova, mutta olin unohtanut pyörän avaimet virtalukkoon ja virrat päälle. Koska pyörässä on tuplalyhty ja valoa lyhyilläkin 110W eteenpäin, akku ei kovin kauaa kestä. Onneksi tälläkin kertaa apu oli lähellä: myyntikojuissa työskentelevällä suutarilla oli tarjota lainaksi jumppack, millä sain annettua apuvirtaa pyörälle. Seuraava tunti menikin sitten Porin saaristoa kierrellen ja virtaa akkuun lataillen.
Alkuvaikeuksien jälkeen loppuilta menikin sitten saunomisen, hidasajokilpailun ja best bike-ehdokkaiden ihailemisen parissa. Tarjolla näytillä oli ensimmäisenä iltana lähinnä isompia läskipyöriä Viragojen jäädessä vähän vähemmälle huomiolle. Komeita pyöriä yhtä kaikki.
Seuraava päivä sarasti taas kauniina ja aurinkoisena. Aamupalan jälkeen tein pikaisen visiitin kauppaan edellisillasta viisastuneena hyttysmyrkkyä ostamaan. Tokihan olin jo joka puolelta syöty, mutta pelastin sen sentään mitä pelastettavissa oli. Palattuani kaupasta havaitsin, että ride out -letka alkoi muodostumaan portille. Siispä äkkiä vaihtamaan ajokuteita ja letkan perälle. Suhteellisen pian lähdimmekin liikkeelle, minä ja noin 60 muuta pyörää. Ennalta tuo letkassa ajaminen vähän jännitti, mutta nopeasti alkoi löytyä rutiini ajamiseen tällaisessakin olosuhteissa. Reitti kulki ensin Kauvatsan Gulfille ja sieltä sitten ruokailemaan Köffi-nimiseen lounaskuppilaan Merikarvian Lankoskella. Sieltä palasimme sitten Porin saariston kautta takaisin Yyteriin. Matkaa mittarissa oli noin 240 km ride outin jälkeen ja ihmetys olikin suuri, kun menin tankkaamaan pyörää seuraavana aamuna: bensaa 10 litran tankkiin meni vain ihan inasen yli 6 litraa lisää.
![]() |
Kauvatsan Gulffilla |
Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika ja suunta olikin taas kohti Punkalaidunta. Olin pakannut kaikki kamani ja syönyt aamupalan jo ennen yhdeksää ja pääsinkin rauhallisessa aamuliikenteessä ajelemaan kaikessa rauhassa vanhemmilleni, jossa vietimme puuhakasta päivää isäni kanssa.
Maanantaina suunta oli sitten vuorostaan kotia kohti. Vähän viilemmässä säässä ja sateenuhan alla päätin lähteä liikenteeseen heti aamusta ja siinä yhdeksän nurkilla lähtikin sitten pyörä liikkeelle kohti Helsinkiä reitillä, joka kulki noin suunnilleen seuraavasti: Punkalaidun - Urjala - Loppi - Klaukkala - Helsinki. Kotimatkalla pysähdyin vielä syömään Snackyssä ihan kotinurkilla ja kotiin päästyäni kaaduin reissun väsyttämänä kolmen tunnin päiväunille sohvalle.
Lisää kuvia rallista löytyy kuvagalleriastani
Tunnisteet:ajokertomukset,kaupat,kokoontumisajot,kuvat,Virago,Yamaha,yccf
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(Atom)
Search
Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300
#auto
#cruisailu
#kaupat
#koeajo
#kupla
#kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo
#kustomointi
#laturi
#polttoaine
#volkswagen
1300
270
3D-tulostus
535
801
Ace Cafe
air
ajokertomukset
ajolasit
ajovarusteet
amazon
anime
asennus
audio
auto
autokoulu
Bashan
beetle
Bell
bensaletkut
bensapumppu
biltema
blogit
Bobster
Bolt
Bonneville
bug
Bullit
detailing
Dinli
disco
DMX
dokumentti
elektroniikka
elokuva
esittely
exodus
flekti
H-D
halkeama
hanskat
Harley-Davidson
harrastetoiminta
HD
hifi
hiilet
hionta
honda
huilu
huippunopeus
huolto
huppu
hylätty
Icon
igniter
ilmanpustari
ilmansuodin
ilmastointiteippi
ilmaus
Indian
instagram
intake
irroitus
iskunvaimentimet
jarrut
jbl
jesari
jumissa
jäähdytin
Jäähdytys
kaasari
kaasuvaijeri
kahvalämmitin
kahvat
kaikki hajoaa
kaiuttimet
kannentiiviste
kansipahvi
katsastus
kaupat
kerrospukeutuminen
kesärenkaat
ketjut
kevät
kiinnitys
kirjat
kirjoittajat
kokoontumisajot
koneteräsharja
korjaus
ktm
kuljetus
kupla
kuplavisiiri
kustomointi
kuvat
kypärä
kypärät
kytkin
käsijarru
Laakeri
laki
lasikuitu
lataus
laturi
Lauge Jensen
laukut
leikkaus
liikenne
liikennevirasto
lisävalot
lisävarusteet
Lontoo
lämmitin
lämmitys
maalaamo
maalaus
maali
matka
matkakertomukset
mattamusta
messut
miitti
moottoripyörä
moottoripyörät
motonet
mugen
musta
myyminen
Mönkijä
nettivaraosa
nopeus
oheistuotteet
ohjaustanko
ohjelmat
onnettomuus
ostokset
paketti
pakkaaminen
pakoputki
pakosarja
pehmuste
personointi
perän jäykistäminen
pesu
photoshop
pirkkala
plus katsastus
pohjamaali
poliisi
polttoaineensyöttö
posti
prelude
prototyypit
puhelin
puhelinteline
pulverimaalaus
puskuri
raidetangon pää
raidetanko
ram
ram cold air intake
rattaat
rekisterikilpi
rengasventtiili
renkaat
reppu
retro
roadtrip
saappaat
sadekeli
satula
scifi
sissybar
sisusta
sisävalot
sivustot
sr400
srv250
Street
Street 500
Street 759
strut
styling
subbari
subwoofer
sukat
sukka
suprine
suutin
sytytystulppa
sähkö
sähkömoottoripyörä
säätö
takaratas
talvi
talvivarusteet
tankorukkaset
tapahtumat
tarra
tarvikkeet.
tavarateline
tcm
tee-se-itse
tehoputki
teippaus
tekniikka
tiedotus
Toukoajot
Triumph
tuning
turvallisuus
tyyny
työkalut
ultraäänipesuri
uutiset
vaatteet
vaihdekeppi
Vaihto
vakuutukset
valot
vanne
vanteet
varaosat
varusteet
varustelu
venttiilihattu
verkkokaupat
vian etsintä
vianetsintä
viankorjaus
videot
vilkut
Virago
viritys
visiiri
volkswagen
vultus
vw
xs650
xv250
xv950
Yamaha
yccf
yksisarvinen
ylikuumentuminen
änkkäri
äänentoisto
äänenvaimennin
öljyproppu
öljyvaihto
Blogiarkisto
-
►
2021
(12)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2020
(10)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (4)
-
►
2019
(10)
- ► huhtikuuta (10)
-
►
2018
(2)
- ► toukokuuta (2)
-
►
2016
(8)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (1)
-
►
2015
(15)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(46)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (9)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (7)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
▼
2013
(96)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (10)
- ► heinäkuuta (11)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(91)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (15)
- ► maaliskuuta (10)
- ► helmikuuta (2)
Copyright Pärinää 2012
0 kommenttia:
Lähetä kommentti