maanantai 8. heinäkuuta 2013

Maalaussuunnitelmia (taas)

No nyt alkaa realisoitumaan pyörän maalauttaminen. Tarve oikeastaan onkin suhteellisen ajankohtainen, nyt kun olisi tarkoitus vihdosta viimein toteuttaa se ihan ensi metreistä asti mielessä ollut kilven siirtäminen takapyörään ja takalokarin modifoiminen. Suunnitelmat ovat nyt kiteytyneet kahteen vaihtoehtoon:

1) harjattu teräs.

Ideana olisi siis harjata pyörä teräkselle ja lakata sitten pinta. Ongelmaksi tämän kanssa tosin tulee sellainen asia, että pelkkä lakka ei ole riittävä suoja esim. ruostumista vastaan. Pulverilakka olisi kyllä vaihtoehto, mutta tiedusteltuani asiaa eräästä pulverimaalaamosta, nousi esiin toinen ongelma: harjauksen jälkeen tankkia ei voisi oikein käsitellä millään eikä siihen voisi koskea suunnilleen millään, koska kaikki rasvajäljet sormenjäljistä lähtien palavat pulveriuunissa mustaksi.

2) mattamusta.

No mattamustahan on varsin simppeli ajatus ja antaisi sitten hyvän pohjan jatkojalostaa vaikkapa pinstripeillä tai muulla vastaavalla pyörän ilmettä eteenpäin. Tässäkin kohden heräsi ajatus pulverimaalauksesta. Pulverimaali kun kestää vähän tavallisia maaleja paremmin kolhuja ja mattavärissä se on varmasti (aiemmin näkemieni pulverimaalausten perusteella) varsin kelvollisen näköistä.

Pulverimaalauksessa tulee kuitenkin eteen yksi ongelma: pienet pulverimaalaamot eivät pysty maalaamaan etulokaria, joka on tietenkin muovia. Ajattelinkin ratkaista siksi ongelman sillä tavoin, että yliteippaan etulokarin hiilikuitujäljitelmällä. Saapahan sitten samalla vähän detailia.

Taidan kallistua edelleen sen mattamustan puoleen. Tmi Tuomo Nikama (tuo edellä mainittu pulverimaalaaja) tarjosi vieläpä hyvin kelvollisen hinnan takalokarin ja tankin hiekkapuhallukselle ja maalaukselle, veloitus moisesta operaatiosta kun olisi 150 €! Olin varautunut vähän suurempaan summaan, mutta tämähän on varsin loistavaa!

Nyt sitten pitäisi hankkia enää takavalo ja se sivukilpiteline. Sen jälkeen sitten rälläkkää ja dremeliä hurjia määriä ja takalokari uuteen uskoon.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Blogiarkisto

Copyright Pärinää 2012