maanantai 14. lokakuuta 2013

Bolttia katsomassa


 Ja pitihän sitä Bolttia käydä hämmästelemässä ihan livenäkin, kun sellaista oli tuotu nyt näytille liikkeisiin. Liikkeeksi valittiin Frank Nyman Oy Espoossa, josta myös oman pyöräni parisen vuotta sitten ostin. Valintaan vaikutti tietysti osittani myös mukaan lähtenyt ystäväni, joka itse asuu Espoossa.

Matkaan piti tietysti lähteä pyörällä, kun kelikin oli mitä parhain. Pikainen puikkelehtiminen Espooseen ystäväni luo ja sitten suuntasimmekin kohti liikettä. Nappasipa kaverini hyvän kuvasarjan seisoskellessamme punaisissa valoissa Nihtisillassa:


Mutta itse asiaan, eli siihen XV950:een. Demopyörä oli Frank Nymanilla valkoinen, joskin eihän noissa pyörissä väri vaihdu kuin tankin osalta. Hyvän näköinen se on valkoisenakin, mutta musta on enemmän se "minun juttu".

Pyörähän  näyttää luonnossa vielä paremmalta kuin kuvissa. Joillekin saattaa tulla hieman yllätyksenä, miten pienikokoinen pyörä se oikeasti on ja ehkä se vähän yllätti minutkin: päälle istuessa huomasin, että jalat ylttävät varsin asiallisesti maahan molemmin puolin.

Ajoasento vaikuttaa kovin sportstermaiselta. Se nyt ei ole mikään yllätys. Sen korjaamiseksi toki ei tarvitse paljon tehdä: siirtosarja ja korkeampi tanko varmasti korjaisivat asian. Ainut asia oikeastaan, mikä pyörässä ei oikein tuntunut olevan omaan käteen sopivaa, oli nuo paksut kahvat. Mutta niiden vaihtaminen nyt ei olisi kovinkaan kummoinen juttu, varsinkin jos muutenkin tunkkaisi tankoa.

Kyllähän se ihan sairaan hieno on ja kovasti kuumottelee kyllä moinen.




0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Copyright Pärinää 2012