Tänään se alkaa - kesän ensimmäinen reissu

Tänään se olisi sitten menoa ja meininkiä luvassa, kun kesän ensimmäinen moottoripyöräreissu starttaa tuossa aamupäivästä. Myhöhisen kauden aloituksen takia ensimmäinen reissu lykkääntyi reilulla kuukaudella normaalista ja suuntakin on vähän toinen. Tällä kertaa kohteena kun ei ole matka vanhemmilleni, kuten normaalisti on ollut, vaan suuntana on synnyinseutuni Valkeakoski. Olen menossa viettämään aikaa vanhojen, hyvien ystävieni kanssa ja ehkäpä hieman sukuloimaankin.

Matkaa suuntaansa tuonne on vajaa parisataa kilometriä, joskin hieman saattaa reitti venähtää, jos sää ja virkeystila vaan sallii. Ensimmäisen osalta ennuste näyttää varsin mallikkaalta, mutta jälkimmäisen osalta ei ihan samalla lailla. Sen verran innoossani kun tästä reissusta kun olen ollut, että yöunet jäivät toki mukavan 2,5 tunnin mittaisiksi. No, energiajuomaa ja kahvia, kyllähän sillä jaksaa. Perillä voi sitten levätä.

Matkan valmistelut ovat toki vielä vähän kesken: pitäisi vielä aamupuhteiksi käydä ostamassa muusi reppu ja hakea ajohousut ompelimosta korjauksesta. Löysin toiselta käyttämältäni kuntosalilta suht asiallisen, pienehkön vesitiiviin repun 39€ hintaan, mutta olen odotellut tässä kesälomarahoja, jotta sen voisin sieltä hakea. Viime talvena ostamani nahkahousut taas puolestaan päätyivät korjattavaksi, kun muutaman käyttökerran jälkeen niistä petti sauma haarovälistä. Eipä pitäisi ostaa mitään muualta kuin liikkeistä...

Tällä reissulla pitäisi napata myös muutama promokuva kavereiden bändistä. Hardcore punkkia soittava bändi kantaa nimeä Kuivakausi, ja kuulostaa tältä: 

http://m.youtube.com/watch?v=foyT7RuUIjs 


Posted via Blogaway