Kevät on täällä!

Itseseisova selfiekeppi on voitto yksinäisen motoristin kuvaamiseen

Kevät on täällä ja siten myös uusi kausi. Tänä vuonna pääkaupunkiseudullakin oli talvella oikeasti lunta, eikä kautta ollut mahdollista aloittaa monen muun vuoden tapaan tyyliin 1.1.

Itse aloittelin kauden tuossa muutama viikko sitten korjailtuani talven aikana tekemättä jääneet viat, vaikka olisi ollutkin sekä paikka (autotalli) ja aikaa tehdä toimenpiteet koko talven ajan. Vikojahan oli käytännössä kaksi: kaasari vuoti bensaa ja toinen kaasuvaijeri oli poikki.

Kaasari on itseasiassa vuotanut jo pari vuotta. Tämä ei sinänsä ole menoa haitannut: vuoto on lakannut yleensä muutaman minuutin jälkeen liikkeellelähdöstä ja ongelma on haitannut lähinnä pyörän käynnistämistä kaasarin vuotaessa aina tyhjäksi pyörän seistessä käymättömänä. Eikä sekään todellisuudessa tarkoita kuin startin pyörittämistä vähän pidempään. Vika johtui toistuvasta kaasarin availemisesta ja sitä kautta kuluneesta kohokammion tiivisteestä, joka oli liiskaantunut käyttökelvottomaksi.

Viragossa olevan Migunin kaasarin korjaussarjat ovat naurettavan hintaisia kotimaassa ja jopa euroopassa. Korjaussarjasta joutuu helposti maksamaan 50-100€, kun kiinasta saa kloonikaasarin 80€ hintaan. En ole itse noita kloonikaasareita kokeillut, mutta erinäisiltä foorumeilta olen lukenut varsin hyvää palautetta kyseisistä laitteista; toimivat kuulemma aivan yhtä hyvin kuin alkuperäinen Miguni ja osat käyvät suoraan Miguneista. Pelkkiä tiivisteitä ei ole oikein tullut vastaan ja tästä syystä tuo korjaaminen onkin lykkääntynyt ja lykkääntynyt.

Löysin kuitenkin talvella ihan sattumalta AliExpressistä varsin kohtuuliseen 5,33€ hintaan (pitäen sisällään postikulut) pelkkää tiivistettä. Ja tähän hintaan niitä sai jo 4 kappaletta. Tilasin tiivisteet ja ne saapuivatkin noin kuukauden kuluttua postissa. Ja ihan täsmälleen sopiviahan ne olivat. Olen kirjoitellut aivan tarpeeksi varmasti kaasarin availemisesta, joten jätän nyt siitä kertomisen vähemmälle tällä kertaa.

Kaasuvaijerin katkeaminen parinkymmenen kilometrin päässä kotoa lopetti viime vuonna ajokauden. Vanhaan Viragoon on välillä haasteellista löytää oikeastaan mitään varaosia, mutta tässäkin internet pelasti: reilun 10e hintaan lähti eBayn kautta uudet vaijerit. Ne olivatkin varsin asialliset muuten, mutta toisen vaijerin päässä oleva kahvaan tuleva nippa ei mahtunut läpi sille tarkoitetusta reiästä kaasukahvan rungossa. Hiomalla hieman nipan reunoista pois sai kuitenkin vaijerin mahtumaan paikalleen.

Apuna puuhastelussa oli mukana siskonpoika Paavo, jonka kanssa heitimmekin sitten mukavassa +7 asteen lämmössä kokeeksi melkein 100km lenkin. Kyllähän se taas maistui.

--

Vappuaattona pidin päiväduunista vapaapäivän ja päätin käyttää tuon päivän puhtaasti moottoripyöräilyyn. Kiertelin itäistä ja pohjoista Uuttamaata noin 300:n kilometrin verran ristiin rastiin. Reissu meni muuten varsin loistavasti, mutta jokunen kilometri ennen kotiin paluuta päädyin kaatamaan pyörän.

Ajoin varsin ruuhkaisessa tilanteessa liian lyhyellä turvavälillä edessä olevaan, kun tämä auto päätti vetää yllättäen jarrut lukkoon. Syynä tähän todennäköisesti oli viereisellä kaistalla hieman arpova autokoulun tarroilla varustettu auto. Omakin huomioni oli kiinnittynyt tuohon autokouluautoon ja kun tajusin edessä olevan pysähtyvän, olikin jo liian myöhäistä. Vauhtia ei kuitenkaan onneksi ollut kovinkaan paljon, ehkä noin 20km/t ja pyörä säilyi kaatumisesta ilman vaurioita. Oman polven kolautin asfalttiin ja kenkä iskeytyi pyörän tankkiin. Mitään ei kuitenkaan mennyt rikki, vaikka kävely tekikin pahaa pari päivää.

--

Viime syksynä postasin suunnitelmistani ostaa uusi moottoripyörä. Tämä suunnitelma on kuitenkin saanut hieman lykkäystä tähän liittyvän auton myymisen siirryttyä myöhempään ajankohtaan. Muuten suunnitelmat ovat pysyneet hyvin samanlaisena, joskin edelleen hieman mietin Bonnevillen ja SR400:n välillä. Toisaalta isomman pyörän tehot houkuttaisivat, mutta SR400 on vaan äärimmäisen mehevän näköinen rakennusaihio. Ei sillä etteikö myös Bonnevillestä saisi mieluisaa. No, syksyllä sitten on päätös tehtävä paremmin.

--

Olen tehnyt talvella uusia hankintoja tarvikkeidenkin osalta, mutta niistä sitten omat postauksensa.