keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Automiitti



Talviloma saapui ja jotain tekemistä olisi keksittävä. Nuorempi siskonpoika, Tuukka, oli tulossa tänne viettämään talvilomaa ja koska jätkä on juuri täyttämässä 18, autot luonnollisesti kiinnostavat kovasti. Ajatuksena olikin lähteä ainakin hieman ajelemaan ja viikon aikana hieman myös roplata autoa.

Perjantai-illan huumaan löysimmekin ohjelmaa: Tuned Cars Meeting oli järjestämässä pk-seudun nurkilla automiittiä. Tuukka harrasti hieman salapoliisityötä ja melkoisen äkkiä saimmekin selville, missä miitti oli menoillaan. Letka oli juuri lähtenyt Mätsälästä ja päätimmekin ottaa letkan kiinni Lahden moottoritien varressa.

Eipä ollut vaikea bongata letkaa. Kun parisensataa autoa oli tullut vastaan, pääsimme koukkaamaan letkaan sekaan. Suuntana oli Sipoonlahden Neste ja matelimmekin letkan mukana jonkin aikaa. Eräät liikennevalot kuitenkin näyttivät jakavan letkan kahtia toisen puolikkaan jatkaessa matkaa kohti Kehä 3:sta ja toisen koukatessa kohti Nikkilää. Suuntasimme itse Nikkilän kautta kohti miitin pääpistettä.

Olimme perillä Nesteellä ennen pääletkaa muutaman muun auton kanssa. Valisimme sopivan parkkipaikan isolta kentältä ja jäimme odottamaan pääletkan saapumista. Noin kymmenen minuutin odottelun jälkeen autoja alkoikin valua yhtäjaksoisena virtana. Parisataa autoa ei oikein pitänyt arviosta paikkaansa ja miitin käyttämässä kommunikaatiosovelluksessa huudeltiinkin järjestäjien taholta, että miittiin osallistui nelisensataa(!!!) autoa. 

Hulina kentällä oli aikamoinen. Autoja oli jos jonkinmoisia, mutta yllätyksekseni silmääni ei osunut yhden yhtä Preludea. Automme käänsi ihan kivasti ohikulkijoiden katseita. Odottakaahan vaan, kun tuo kellarissa oleva paketti on kiinni.

Miitin loppuessa porukka alkoi hajoamaan eri suuntiin. Kommunikaatiojärjestelmässä huudeltiin porukkaa Inex Partnersin parkkipaikalle ja sinne lähdimme myös suuntaamaan. Paikanpäällä olikin melkoisesti sakkia ja viihdyimme mestoilla toista tuntia ihmetellen ohilipuvia autoja.

Olihan tämä mielenkiintoinen kokemus ja tulee varmasti lähdettyä toistekkin tämmöiseen. Ensikerralla voisi varustatua vähän paremmin esim. kameralla.








0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Copyright Pärinää 2012