Supernopea kiinapaketti ja mietintää lokarista

 


Välillä, kun tilailee Kiinasta paketteja, niitä saa odottaa melkoisen kauaa. Tästä syystä olinkin vähän yllättynyt, kun huomasin aamulla, että tuossa kaupalla odottelee paketti. Tiesin heti, mitä siellä oli, mutta kun en ollut odottanut näin nopeaa toimitusta, en ollut seurannut paketin etenemistä ja se pääsikin hieman yllättämään. Toimitusaika oli tilauksesta 11 päivää, mikä on kyllä varmaan ennätys millekkään kiinapaketille minulla.

Kävin ruokatunnilla kävellen hakemassa paketin ja kotiin päästyäni en saanut vaatteita edes pois päältäni, kun piti jo mennä mallaamaan lokarina pyörään. Se on aikalailla täydellisen mittainenja nyt pitääkin sitten keksiä, millä sen tuohon kiinnittää. Takahäkin poistumisen takia mitään ylätautaa sen kiinnittämiseksi ei ole, joten pitänee olla aavistuksen verran luova. No, se selvinnee, kun taas autotalli vapautuu tähän projektiin. Yhtenä vaihtoehtona olisi laittaa se samoihin pultteihin satulan kiinnityksen kanssa ja kiinnittää vähän alempaa toiseen kohtaan tai sitten porata runkopalkkiin rei'ät läpi sivusta ja kiinnittää siten. Yhtenä vaihtoehtona oon myös ajatellut jonkinlaisen kiintysraudan tekemistä satulan alle. Joka tapauksessa kiinnitys tarttisi tehdä ainakin kolmella pultilla, ettei lokari heilu joka suuntaan ja jaksaa mahdollisesti vähän kantaa jotain kevyttä kuormaakin.

Mulla on nyt ollut kovasti mietinnässä, että minkä väriseksi tuo lokari tulee. Vaihtoehtoja on luonnollisesti kaksi: keltainen tai musta. Kummassakin on kompastuskivensä lähinnä grafiikan maalaamisen suhteen: keltaista maalia mulla on vain yksi pullo ja sille on vähän jo suunniteltu käyttöä, mut sit taas tuon grafiikan maalaaminen mustaan keltaisella on siinä mielessä haastavaa, koska tutoa keltaista maalia en usko saavani muuta kuin spraypullossa. Voin toki olla väärässä, mut en ole ainakaan löytänyt. Tokihan sen grafiikan voisi tehdä toisellakin värillä, mut jotenin tuntuis sopivalta vaan tehdä se samaan värimaailmaan.

Lokari oli tosi nätisti pyöristetty ja pistääkin nyt kovasti miettimään, että viittiikö sitä teräväkärkiseksi leikata. Tämä pitää toki päättää sitten ennen lokarin maalaamista, mut siihen on vielä onneksi hieman aikaa.

Yhtä kaikki, oon hyvin tyytyväinen tähän ostokseen. Lokari oli just sitä, mitä halusinkin.