Rasvaa nahkaan

 


Mä oon suosinut ajokamoina hieman perinteisempiä vaatteita. Käytännössä kaikki ajokamat on nahkaa ja keskeisessä roolissa on tietenkin hyvä, vanhan mallinen prätkärotsi, jonka ostin joskus kauan sitten moottoripyörämessuilta. Takki on nähnyt paljon elämää, mutta hellällä huomalla se on pysynyt kaikki nää vuodet hyvänä ja käyttökelpoisena.

Nyt olikin sitten aika huoltaa pari vuotta kaapissa ollut takki, joka tässä meneillään olevan laihdutusprojektin myötä menee taas päällekin. Kävin ostamassa Tokmannilta kenkien hoitoon tarkoitettua valjasrasvaa (joka ei internetin mukaan pidä sisällään hevosta, vaikka purkissa onkin hevosen kuva).


Ei sisällä hevosta

Hommahan on varsin yksikertainen: rasvaa rättiin ja lääppii sillä läpi takin. Homma hoitui aina mukana olevan avustajan avulla melkoisen joudukkaasti leffaa katsellessa ja takki sekä kengät oli rasvattu puolessa tunnissa.Purkki riitti hienosti takkiin ja jäi vielä yli sen verran, että sain myös nuo hyvin palvelleet ajokengät, Dr Marten's Warden Boots, rasvattua samalla rasvalla. Housut tarttis vielä rasvata, mutta sitä varten tarttee hakea lisää tuota rasvaa. 

Nahkaisien ajokamojen huoltaminen on hyvin tärkeää, jotta nahka pysyy hyvänä, ei kuivu ja pitää vielä vähän sadettakin. Mikään ei ole sen enempää vittusaatanaa kuin läpimärkä nahkatakki.

Lili auttaa