Kustomointi alkakoon!

Vaikka pyörää ei vielä pihassa näykkään, on kustomointiprosessi jo aloitettu. Ensimmäisenä muokkauksena pyörään vaihtuukin vilkut, Viragon omat, lähes pienen pingismailan kokoiset vilkut kun ahdistavat silmääni suuresti. Työkaveri kaivoikin taskustaan tuossa yhtenä päivänä hieman enemmän meikäläisen henkisen pisaravilkun, joita hän ilmoitti omistavansa koko kierroksen. Kaupat syntyivätkin niistä välittömästi ja tänään ne sitten ilmestyivät työpöydälleni. Tässä ne nyt ovat, ehkä pientä modifikaatiota tarvitsee tehdä ainakin polttimoiden osalta (vaihtaa LED-polttimoihin), mutta muuten nuo ovat aika valmista huttua pyörään ruuvailtavaksi.

Vielä ei ole autokoulu edistynyt. Kävin viime viikolla koululla pyörähtämässä, sieltä kerrottiin, että ajokorttihakemuksien toimittaminen oli viivästynyt enkä siis ole vielä päässyt kirjallisiin. Ajelemaankaan en ole vielä päässyt, koska harjoittelukenttien lakaiseminen on vielä kaupungilta suorittamatta. Pitänee taas viikonloppuna käydä vilkaisemassa, mikäli kentät olisivat jo puhtaammat ja päristelemään pääsisi.

Ajovarusteetkin tuli tarkastettua tuossa viikonloppuna jo ihan siltä varalta, jos sitä vaikka kohta pääsisi ajotunneille. Autokoulu kun kertoi, että vaikka omat ajovarusteet eivät ole pakolliset, ovat ne suositeltavaa omistaa itse. Itseltänihän löytyy mönkijän ajoilta täysi kierros kalvotettua ajovaatetta, mm. nyt jo myynnistä poistunut Sweep Hardcore-takki, mikä onkin yksi rouheimman näköisimmistä ajotakeista ikinä :P Vaikka treeni on ollut kovaa, menivät ajosaappaatkin pohkeesta vielä ihan hyvin jalkaan.

Löysinpäs muuten hitusen verran mielenkiitoisen webbikaupan tuossa jokin aika sitten, kyseinen firma myy mm. Highway Hawkin kustomointisälää kohtuullisella hinnalla Saksasta käsin. Postikulut Suomeen ovat todella kohtuullisella tasolla, alle 100€ tilauksista he veloittavat 10€ postikulut, yli 100€ ei postikuluja veloiteta. Kyseinen kauppa löytyy alla olevasta linkistä:

http://www.customparts4less.com/