Nahkaa ja kromia, eli mitä jäi käteen messuista

Huh huh, 4:n päivän messurupeama on nyt takana. Tulipahan oltua sitten MP14-messuilla ihan jokaisena päivänä alkaen heti torstain kasauspäivästä. Silti, vaikka kaikki päivät tulikin nähtyä, ei sitä oikein kerinnyt kiertelemään suuremmin kuin ainoastaan myyntikojut. Siitä syystä tänä vuonna en aio postata isoa kasaa kuvia moottoripyöristä.

Perjantai meni kerhomme omalla osastolla päivystellen, päivystysvuoron päätteeksi sitten saikin lähteä välittömästi muiden kiireiden takia kotiin. Lauantaina ehdin sentään kiertelemään parisen tuntia osastoja, kun ainut sovittu ohjelma itse messuilla oli auttaa valvonnassa Hanxin osastolla tunnin verran. Lauantaina oli sitten toki myös kerhon illanvietto ravintola Mustassa Härässä, jossa tulikin vietettyä aikaa aina tuonne iltakymmenen nurkille.

 Sunnuntaina olinkin sitten mukana taas oman osastomme puolella sekä päivystämässä että sitten vielä pikaisesti purkamassa osastoa. Tekemistä riitti siis läpi koko viikonlopun.

Lähdin alun perin sillä ajatuksella messuille liikenteeseen, että nahkahousut pitäisi löytää. Ja muutamia jo hämmästeltyäni, itselleni sopivat ja hyvin istuvat yksilöt sitten löytyivätkin lopulta. Kyseessähän on siis hyvin tyypilliset nahkafarkut nyöreillä. Lisäksi kierrellessä löytyivät vielä tuollaiset varsin näyttävät "liivin jatkeet" (vest extenders, eli liivin neppareihin kiinnitettävät jatkokejut), joissa näkyvälle puolelle jäävä neppari on maltanristin muotoinen ja ketju on ohutta, kromattua moottoripyörän ketjua. Sunnuntaina tarttui mukaan myös äärimmäisen kohtuuhintainen vyö.

Pyörien osalta jäi hieman harmittamaan Yamahan poisjääminen messuilta. Omalla osastollamme toki komeili yksi Bolt/xv950, jonka Konekesko oli toimittanut meille näytille, mutta olisipahan sitä ollut mukava päästä koeistumaan myös tuota SR400:sta. No, kaippahan sillekin oma lanseeraustilaisuutensa sitten keväämmällä on ja täytyyhän tuo päästä myös koeajamaan jossain välissä.