torstai 27. helmikuuta 2014

Speed and Strength: moottoripyörävarusteita asenteella


Harvoin tulee vastaan mitään varustevalmistajaa, jonka valikoimasta löytyisi omaa estetiikantajua miettyttäviä tuotteita enemmän kuin kaksi. Tämä on toki ymmärrettävää, painottuuhan moottoripyöräily enemmän noihin katu- ja matkapyöriin ja sitä kautta myös varusteet ovat pääsääntöisesti vähän, no, ei niin hienoja. Nyt kuitenkin löytyi valmistaja, jonka valikoimassa on enemmänkin vähintäänkin hienoja varusteita.

Amerikkalainen Speed and Strength on suhteellisen tuore tulokas moottoripyöräilyvarustevalmistajien joukossa. 2009 perustettu yritys valmistaa kuitenkin jo ikäänsä nähden varsin laajaa mallistoa, joka kattaa kaikki moottoripyöräilyvarusteet takeista ja housuista aina kenkiin ja kypäriin asti. Eikä mallisto rajoitu pelkästään custom-kuskeille suunnattuihin varusteisiin, vaan joukosta löytyy omat varusteensa myös muilla kulkineilla liikkuville.

Eniten ehkä huomiotani herätti tuo ajotakkiosasto heidän sivustollaan, tuotevalikomasta kun löytyy mm. kevlarilla vahvistettua flanellipaitaa, olka- ja kyynärsuojilla varustettuja huppareita sekä mm. muutamaakin erilaista farkkutakkia. Ja varsin yllättävää on, että varusteet ovat jopa ihan kohtuullisen hintaisia. Farkkukankainen täyssuojattu ajotakki lähtee noin kahdensadan dollarin hinnalla, nahkatakin kun puolestaan saa halvimmillaan 250 dollarilla.

Kypärävalikoimassa on mukana niin avokypäriä kuin myös adventure/MX- ja umpikypäriäkin ja kaikki tietysti vähän räväkämmillä ja tyylikkäämmillä tekstuureilla. Kypäristä löytyy erikseen myös naisille suunnattu valikoima, jossa tektuurit ovat hieman hillitympiä.

Naisille löytyy myös ihan oma mallistonsa vaatteita ihan täydeltä skaalalta ja varsinkin takkien saralla löytyykin varsin pätevän näköisiä varusteita myös kauniimmalle sukupuolelle.

Harmikseni en löytänyt ainakaan pikaisella etsimisellä mistään Euroopasta Speed and Strengthin jälleenmyyntiä, joten mikäli näitä varusteita halajaa, pitää niitä jenkeistä tilata.

Speed and Strength webbisivu


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Blogiarkisto

Copyright Pärinää 2012