Käsijarrukahvan on saanut kiskoa melkein pystyyn Preludessa. Huoltomanuaalin mukaan käsijarrukahvaa säädetään ainoastaan kahvan päästä: autossa ei ole erillisiä rumpuja käsijarrua varten. Homman pitäisi olla ihan simppeli: senkun avaa keskikonsolin takapaneelin, työntää sinne hylsyavaimen ja säätää. Simppeliä.

No ei. Ensinäkin: tuo säätöruuvi on todella syvällä. Eipä ylttänyt pienemmän räikän hylsy jatkovarren kanssa sinne. Paikka on myös sellainen, ettei sinne nää samalla kun on tekemässä jotain. Tiputettuani yhden hylsyn keksikonsolin väliin päätin sitten tehdä homman vaan helpomman kautta: otan koko keskikonsolin irti. Keskikonsoli on kiinni kuudella ruuvilla, joten homma ei ollut kovinkaan suuri. Sen jälkeen säätöruuvin luo pääsikin paljon vaivattomammin.

Hieman oudoltahan se nyt tuntuu, kun käsijarrua ei tarvitse kiskoa pystyyn asti. Mut parempi tietysti näin :D

 

Kuten varmaan muistattekin, edellisellä reissulla oli hieman haasteita kytkimen kanssa. Työsylinteri vuosi pahasti ja kytkin oli valuttanut netsteet pihalle. Siispä homma olisi korjattava. Tilasin Autodocista uuden työsylinterin, hintaa varaosalla oli sellaiset 16 euroa ja sen saavuttua suuntasin taas Valkeakoskelle.

Paavo hoiti tuon vanhan sylinterin vaihtamisen uuteen ja nyt kytkimessä tuntuukin nesteet pysyvän sisällä. Samalla myös vaihdettiin palaneet takavalojen polttimot, öljyt koneeseen ja suodattimet. Tutkiskelin samalla hieman ilmanoton rakennetta: ajatuksena olisi vaihtaa jossain vaihessa vapaavirtaussuodatin ja sen sovittaminen vaatii hieman miettimistä. Tai no, nyt miettiminen ja tutkiminenkin on hoidettu ja oikeastaan mikä tahansa saman ikäiselle Preludelle tai Accordille tehty ram air-ratkaisu menee sinne suorilta. Tämä helpottaa suunnitelmia reippaasti.

Havaittiin myös uusi vika: ventiilikopan tiiviste vuotaa hieman. Siispä tiivistettä tilaukseen ja se menee nyt vaihtoon, kun varaosa saadaan taas hankittua. Vuoto ei ole kuitenkaan paha, joten taas pärjää tällä kunnes varaosa on saatu.

Illalla pelattiin korttia. Löysin korttia pelatessa Paavolta kasan tarroja, joista omin välittömästi pari, kun tarrojen joukosta löytyi JDM-aiheisia juttuja.

 

No ni, perinteisesti turhakkeista turhakkein autossa on turvavyön pehmuste. No ehkä joillekkin ja nykyautoissa, mutta silloin, kun olet 167cm pitkä eikä autossa ole turvavöiden korkeuden säätöä, turvavyö on varsin ikävä kaulan nahalle. Olen tässä joutunutkin siitä syystä valitsemaan vaatteet joka päivä sen mukaan, aionko liikkua autolla. Kuplan kanssa tuli varsin selväksi, että seuraukset voivat olla kivuliaita ja kamalan näköisiä, jos turvavyö hinkkaa kaulan nahkaa. Tässä kuva aiheeseen liittyen viime vuoden keväältä, kun parin päivän jäljiltä raju saksalainen rakastajatar oli hiertänyt kaulaan puolen kämmenen kokoisen fritsun.

Metsästelin tavalliseen tapaani kiinakaupoista sopivia tyynyjä ja tilasin ne tuossa parisen viikkoa sitten. Halusin tietenkin vähän jotain ilmettäkin niihin ja koska Prelude-tekstillä olevia tyynyjä ei löytynyt, niin otin sitten sellaiset, jossa on auton merkki. Mukavan pehmoiset tyynyt mätkähtivätkin tänään eteisen lattialle kirjekuoressa. Maltoin tasan tunnin mittaisen palaverin, ennen kuin menin ne asentamaan paikoilleen. Hyvältähän ne nyt näyttävät, toiminnallisuutta en ole vielä ehtinyt testaamaan. Mut pehmeä tyyny on pehmeä.

Jos nyt joku lukija ei ole vielä tajunnut, niin väännetäämpäs rautalankaa: 'Lude on teiniautoprojekti. Koska kyseessä on teiniaikojen kaukainen unelma-auto, siitä on myös tarkoitus tehdä sellainen, kuin se olisi ollut hieno 18-vuotiaan Mikon mielestä. Ja mikäpä huutaa lujempaa 2000-luvun vaihteen teinikoslaa kuin eeppiset sisävalot.

Tilasin AliExpressistä postikuluineen noin 10 euron hintaiset sisävalot autoon. Ihan nyt tietysti ei tekniikka ole enää samanlaista kuin silloin teininä; kun 2000-luvun vaihteessa sai honkkarista muutamalla kympillä yhden tikun, jossa oli yksivärisiä ledejä, nyt tällä kohtuullisella hinnalla saa bluetooth-ohjattavat rgb-ledit.

En halunnut laittaa ledejä kuitenkaan niin, että ne olisivat aina päällä; kiinakamasta kun ei koskaan tiedä, koska se lyö oikkariin ja polttaa koko koslan savuavaksi kasaksi. Siispä valoja onkin käytettävä valvotuissa olosuhteissa ja pitikin keksiä, mistä nyt sitten saisin sopivaa virtaa. Hetken pähkäiltyäni oivalsin, että kellollahan on helpossa paikassa herätevirta, joka hallinnoi kellon näyttöä virta-avaimesta. Kello on suhteellisen helpossa paikassa ja lueskeltuani netistä löytämääni huoltomanuaalia, näytti sen taakse pääseminen myös melkoisen vaivattomalta.

Siispä tuumasta toimeen. Keskipala kojelaudasta irtosikin melkoisen helposti hieman ruuvarilla avittaen. Tämän jälkeen yleismittarilla katsomaan, mikä kellon taakse tulevista piuhoista on herätevirta. Melkoisen pian herätepiuha löytyikin, joten ei muuta kuin kytkemään. En nyt viritellyt mitään ohjausrelettä näille, kun valoissa on varsin hillitysti tehoa; kiinawatteinakin teho on noin 10W, mikä ei todellakaan vastaa todellisuutta.

Ledisarjassa on kätevästi erillinen virtajohto, jonka päässä oli tupakansytyttimeen tuleva pää. Kaiken järjen mukaan ledit siis ottavat sisäänsä 12V, koska pään sisällä ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin sulake sekä katkaisijan simppeli elektroniikka. Katkaisin johdon ja kuorin hieman päitä, sen jälkeen rosvoliittimillä piuhat kiinni kellon johtoihin ja testaamaan. Hei, nehän toimivat!

Koska virtajohto oli erillinen, sen pujottaminen jalkotilaan oli varsin vaivatonta. Preluden kojelaudan sisällä näyttää olevan melkoisen paljon tyhjää ja homma toimi, kun vaan työnsi johdon jalkotilaa kohti. Sitten etsimään sopivia paikkoja ledeille. Kun sopivat paikat oli selvillä, putsasin kiinnityskohdan lasinpesunesteellä ja kuivasin huolella. Ledeissä oli valmiina jo tarranauha pohjassa, joten kiinnitys oli naurettavan vaivatonta. Niputin ihan tarpeettoman pitkät johdot siisteiksi nipuiksi ja kiinnitin ylijäämäpiuhat sekä ohjausyksikön kojelaudan sisälle jesarilla.

Onhan ne nyt aivan törkeän hienot. Kaikenlaisia disco-moodeja tuntuu löytyvän puhelimelle asennetusta hallintasoftasta, ohessa video flash moodista potikat kaakossa. Ihan normikäytössä ei kyllä varmasti tule tuollaista epilepsiadiskoa pidettyä, jos nyt vaan hillitysti jotain punaista tai sinistä valoa.

 'Lude pääsi ensimmäisille koetuksille, kun viime viikonloppuna oli meno Valkeakoskelle hautajaisiin. Samalla oli tarkoitus katsoa hieman auton takajarruja, toisen puolen palat kun näyttivät olevan melkoisen loppu. Perjantain vastaisena yönä 'Lude kiisikin pimeää moottoritietä kohti Valkeakoskea melkoista vauhtia ilman ongelmia. Puhdistetuilla valoillakin näyttää nyt näkevän oikein mukavasti.

Alunperin oli tarkoituksena tehdä Paavon kanssa sellainen perushuolto autolle suodattimien ja öljyjen vaihtoineen, mutta koska Paavo oli ollut kipeänä koko viikon, päädyimme katsomaan ainoastaan sen kriittisimmän eli jumissa olevan oikean takajarrun. Palat olivat melkoisen loppu: hieman jo näytti paloissa olevan naarmua ihan raudasssa. Jarrusatulan mäntä oli tosiaan jumissa ja epäilys oli, ettei siitä enää kalua saataisi. Pienen taistelun ja puhdistelun jälkeen siitä tuli kuitenkin hyvä eikä auton tarvinnut jäädä Valkeakoskelle vuotamaan jarrunestettä.

Lauantai-iltana lähdimmekin sitten ensimmäiselle kunnolliselle matkalle ei-minnekkään. Löysimme mielenkiintoisen pimeän tien, jota noin ehkä 40km ajettuamme olimme kaikki yhtä mieltä: meillä ei ollut mitään hajua, missä me oikein olimme. Hyvä seura ja kovaääninen musiikki antavat kuitenkin päättömälle seikkailulle oman mausteensa ja tarkemmin yksityiskohtiin menemättä illan aikana kertyi kilometrejä mittariin sellaiset reilut 300. Reissun aikana oli kuitenkin huvittava tauko, jossa parkkipaikka oli miinoitettu muutamalla hieman persoonallisemmalla autolla ja basso raikasi; eli ihan sellainen kuin silloin 18v ikäisenä.

Sunnuntaiaamuna odottikin sitten yllätys. Olin lähdössä moikkaamaan kaveria Toijalassa ja sen jälkeen kotiin, kun autoa käynnistellessä huomasin kytkinpolkimen jäävän pohjaan. 'Lude oli vuotanut kytkimen nesteet pihalle. Melkoisen pikaisella tarkastelulla vika löytyi kuitenkin varsin pian: kytkimen työsylinteri vuotaa. Ilmaaminen ei ole ihan niin simppeli homma, mutta onneksi meitä oli kolme ja saimme homman hoidettua Paavon pihassa. Hieman jännitti lähteä ajelemaan kotiin, kun ei tiennyt yhtään, pysyykö nesteet sisällä. Paavon arvio oli kuitnekin, ettei kytkin vuoda pahasti vaan nesteet olivat valmiiksi jo melkoisen finaalissa. 

Pysähdyin kotimatkalla pariin otteeseen tarkastamaan kytkimen nesteiden tason. Ei silmin nähtävää muutosta koko matkan aikana. Paavon arvaus oli osunut oikeaan: työsylinteri vuotaa sen verran vähäisesti, ettei ongelma muuttunut kriittiseksi ja malttaa nyt odottaa sen verran, että uusi varaosa saadaan tilattua. Melkoisen heikosti tuntuu kotimaasta osia löytyvän, mutta onneksi sentään maailmalta löytyy varsin kohtuulliseen hintaan.

 'Ludea vaivaa hieman nuhaiset valot. Tarkempi tutustuminen saikin kiinnittämään huomiota etuvalojen kuntoon. Melkoisen hapettuneethan nuo näyttivät olevan.

Motonetissä, jossa käymisestä on näemmä tullut minulle päivittäinen harrastus, silmään pistikin lasinpesunestettä hakiessa myös tuollaisia sekalaisia umpioiden kiillotussettejä. Hieman ihmelääkkeeltä kuulostivat, mutta vajaan viidentoista euron hintaan nyt ei kovin korkealta putoa kokeillessa. Siispä mukaan lähtikin sen lasinpesunesteen kanssa myös tuollainen lamppujen kiillotussetti. Ja jo kolmas wunderbaum. Mä en oikeasti ymmärrä, miks niiden haju katoaa nykyään parissa päivässä.

Lähtötilanne oli tämä. Kuvassa lamppujen reunat on teipattu, koska näin suositeltiin paketissa tehtävän. Lasi on selkeästi kellertävä ja hieman samea.

Paketista löytyi kaksi kiillotusliina sekä jokin uv-suojamönjä omassa liinassaan. Luettuani ohjeet huolellisesti kävi hyvin ilmeiseksi, että nyt vaan kiillotettaisiin lamput; suoja-aineen pitäisi päästä kuivumaan stabiileissa olosuhteissa tuntitolkulla ja ulkona oli aavistuksen verran sadetta tekevän oloinen ilma.

Mutta tuumasta toimeen. Teippasin hieman maalipintoja suojaan ja putsasin lamput huolellisesti ensin lasinpesunesteellä. Pussi auki ja ohjeen mukaan olisi noin 3-5 min aikaa hinkata lamput läpi. Hyvinhän se riitti, kerkesin hinkkaamaan tuossa ajassa myös viragon etulyhdyt, joilla näytti olevan melkoisesti samaa vaivaa. Tulos hämmästytti silmää jo ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta päätin käyttää toisenkin liinan ja sama homma uusiksi.

Tältä se nyt näytti sitten käsittelyn jälkeen. Ero on jo valoisassa lasia tarkastellessa huomattava. Keltaisuus on tipotiessään ja lasi näyttää huomattavasti kirkkaammalta.

Aina ei kaikki mene niinkuin elokuvissa. Sain kokea sen tänään päivän päätteeksi kauppareissulla.

Peruuttelin tyytyväisenä läheisen hypermarketin parkkipaikalla pois ruudusta, kun kuulin rysähdyksen ja pysäytin auton välittömästi. Olin peruuttanut epähuomiossa tolppaan. En oikein tunne auton mittoja vielä ja tolppa jäi jotenkin ikävästi takapilarin taakse katveeseen.

Kauhistuneena menin toki välittömästi hämmästelemään tuhoa. Ja tuhoahan oli tullut: puskuri oli haljennut melkoisesti; joskaan ei toki kokoaan onneksi. Sen verran hätäisesti pysäytin auton, ettei sentään osunut lamppuun asti ja vaurio jäi lasikuituiseen puskuriin.

Jotain oli tehtävä, mutta nolona päätin poistua paikalta mahdollisimman pian. Painelin puskurin paikalleen noin suunnilleen ja kurvasin seuraavaan kauppaan hakemaan paikkaustarpeita. Prismasta sitten noudinkin rullan sitä hyvää, eli nk. jeesusteippiä. Teippailin puskurin parkkihallissa noin suunnilleen tilapäisesti kasaan. Ei nyt haittaa menoa ja jotain hyötyä näemmä vannehopean värisestä autostakin: teippi maastoutuu kohtuudella auton väriin.

Mitäpä näitä murehtimaan, mitään vakavaa ei kuitenkaan sattunut. 'Lude ei kuitenkaan ole muutenkaan ihan kauneimmassa kunnossa ulkoisesti, niin mitäpä nyt pieni teippaus tilapäisesti tuossa haittaa, kun puskuri vaan pysyy kiinni. Googlettelin hieman lasikuitupuskurin paikkaamista ja tulin siihen tulokseen, että voisihan tuollaistakin koittaa. Sitähän saattaisi vaikka oppia jotain uutta. Samalla voisi sitten siistiä muutenkin naarmuisen ja kolhuisen puskurin muutenkin ja maalata sen kokonaan uusiksi.

Tokiahan mielessä nyt kutkuttelee myös vaihtoehto jonkin tuning-puskurin hankkimisesta. Kotimaasta vaan saatavuus tuntuu olevan melkoisen vähäinen ja ulkomailta hinnat rahteineen pomppaavat puolen auton hintaisiksi. Mut silti...

"Lähes huomaamaton" jesaripaikkaus

 

No eihän ne "nuhaiset" JBL:t hattuhyllyllä tietenkään riittäneet. Houkutus hankkia merkittävästi lisää bassoa oli kovin suuri, mutta budjetti ei päätä huimannut. Yllätys kuitenkin oli, että pienelläkin budjetilla sitä tuntuu käytettynä saavan.

Selailin "ihan vaan vähän" Tori.fi:tä subbarin toiveessa. Silmään pistikin yllättäen JBL:n GT-Basspro12 aktiivisubbari, josta oli melkoisen epäilyttävä hintapyyntö: 50 euroa. No, aivan sama, syteen tai saveen; ilmoituksessa lupailtiin laitetta toimivaksi. Ja äkkiähän sen todentaisi vaikka ostopaikalla, kun piuhat olivat edellisen omistajan jäljiltä jo valmiina takarontissa.

Siispä tuumasta toimeen ja tiistaiaamuna viestiä myyjälle. Myyjä sieltä vastailikin varsin pian ja sovittiin, että menisin iltapäivällä katsomaan subbaria. Iltapäivä tuli ja kurvasinkin 'Ludella kohti Martinlaaksoa Vantaalla. Hämmennys oli ehkä hienoinen, kun subbaria kaupittelikin keski-ikäinen nainen. Homma alkoi kuitenkin käydä vähän loogisemmaksi, kun hän kertoi, että subbari oli tullut pari vuotta sitten tyttärelle ostetun auton mukana, mutta koska auton takaronttiin ei paljon muuta mahtunut, laite oli irroiteltu.

Testasin laitteen nopeasti paikanpäällä ja noin viiden minuutin räpeltämisellä basso jylisikin läpi lähiseutujen. Jep, se toimii! Löin myyjälle 50 euroa käteen ja kiitin kauniisti. Poistuin paikalta bassonjylinän saattelemana. Nauroin koko matkan kiertoreitin kautta kotiin: ihan naurettavan hyvä soundi nyt autossa siihen sijoitettuun 125 euron budjettiin nähden.

Havaitsin pienimuotoisen ongelman 'Ludessa, kun olin menossa kotiin päin ja pysähdyin röökille. Mukana oleva auton avain ei oikein tahdo totella virtalukossa. Paniikki olikin aikamoinen, kun en meinannut saada autoa käyntiin. Pienen avaimen ravistelun virtalukossa jälkeen pääsin kuitenkin liikenteeseen ja päätin suunnata kotiin hakemaan toisen avaimen; auton mukana avaimia tuli kolme. Jostain syystä kuitenkin unohdin koko homman (bassolla ei varmaan ollut mitään tekemistä tämän kanssa) ja suuntasin nokkani Itäkeskuksen Puuiloon tarkoituksena hakea puhelimen laturille johto. Puuilon pihassa olinkin taas saman avainonglman äärellä.

Saatuani auton käyntiin hain sitten sen toisen avaimen kotoa. Johan toimi paremmin. Loppuilta menikin sitten bassotykin antimista nauttien ystävän kanssa pienellä roadtripillä.

Tässä vielä pieni video siitä, miten ihmeellisesti wunderbaum heiluu The Chemical Brothersin tahdissa.

 

Talvi on ihan ovella ja vaikka vuotuinen rengasrulianssi ei olekkaan enää samallalailla rutiininomaista, on ne talvirenkaat hyvä vaihtaa alle. Olen parin viikon päästä lähdössä ensimmäiselle pidemmälle (suunnitelulle) reissulle Ludella ja ihan vaan varmuuden vuoksi kävinkin vaihdattamassa nyt talvirenkaat alle. Bongasin Offerilla-palvelusta 15e hintaisen renkaanvaihdon lähinurkilla olevassa Autokorjaamo Momentossa, joten päätinkin olla vaihtamatta itse renkaita. Melkoisen hätäisesti vaihtuivat talvitassut alle, kun neljä äijää puuhasi renkaiden kimpussa.

Auton äänentoisto on ollut minulle aina (tai ainakin nuorempana oli) melkoisen tärkeää. Meteliä pitää aina olla vähintään riittävästi. Kuplan kanssa tämän homman kanssa ei voi paljon revitellä, kun kuplaan ei saa isoimmillaankaan kuin noin 100W laturia. Preludessa on kuitenkin ihan nykyaikaisen auton laturi, joten musiikkia voi soittaa vähän lujempaa. Auton kaiuttimet ovat kuitenkin melkoisen nuhaiset ja kuskin oven kajari lähinnä rahisee. Siisäpä asialle oli tehtävä jotain.

Käytinkin ruokatuntini siihen, että hain Motonetistä hieman päivitystä takaikkunalle. Nimellisteholtaan 15W kajarit saivat väistyä, kun tilalle asentuivat JBL Stage 3 kajarit. Tehoa noissa on tuohon autoon ihan riittävästi: RMS tehoa kajareissa on 75W, nimellistehon ollessa alkuperäiskaijuttimiin nähden 25 kertainen 375W. Eiköhän nää riitä.

Ruokatunti hieman venähti, kun ruuvailin kajarit kiinni autoon (tokihan tää ei haittaa, koska työpäiväkin venähtää viimeisen palaverin takia tunnilla). Nätistihän nuo istuivat hattuhyllylle alkuperäisten ritilöiden alle. Pikaisella testillä äänenlaadussa ja volumessa on aikamoinen ero noihin vanhoihin, kirjaimellisesti homeisiin paperikalvokajareihin verrattuna. Bassoa kuitenkin hieman puuttuu, mutta tämänkin osalta on jo suunnitelmia sekä jopa toimenpiteitä tehty. Siitä kuitekin lisää hieman myöhemmin.

 Hei vaan rakkaat lukijat pitkästä aikaa. On ollut melkoisen hiljaista tämän blogin suhteen. Ei ole ollut oikeastaan kauheesti kirjoiteltavaa.

Kuplaprojekti on hieman jäissä. Kupla on nyt ollut 1,5 vuotta tallissa seisonnassa odottamassa inspiraatiota. Se vuotaa öljyä ja käy huonosti tyhjäkäyntiä. Syy kumpaankin on tiedossa ja varaosatkin olisi, mutta en vaan ole saanut itsestäni irti kaikkien muiden kiireiden takia. Toisen työni puolesta viime vuonna tuli tehtyä 34 keikkaa, joten vapaa-aika on ollut melkoisen kortilla.

Virago on toiminut tässä pääasiallisena kulkineena, kun säät ovat vaan sallineet. Nyt alkaa olla kuitenkin syksy melkoisen pitkällä ja moottoripyörä alkaa käydä valitettavan ikävän viileäksi kulkineeksi. Siispä asialle oli tehtävä jotain.

Kehitin itselleni viime perjantaina autokuumeen. Torstaina sitä ei vielä ollut. Koska olen nelikymppinen poikamies ja minulla on selkeästi joku ikäkriisi, mitään järkiautoa ei ollut edes ajatuksena ostaa. Kävin katsomassa perjantaina yhtä Opel Astra Bertonea ja sovinkin siitä kaupat. Tähdet eivät olleet kuitenkaan kohdallaan ja vaikka sovimme kaupat tämän viikon keskiviikolle, myyjä myi auton sitten viikonloppuna pois. Äärimmäisen syvältä moinen toiminta, ei voi muuta sanoa. 

Koska autokuume ei laantunut epäonnistuneiden autokauppojen myötä, olikin sitten etsittävä uusi kandidaatti. Onni onnettomuudessa ilmeisesti tämä tapaus, koska eteen sattuikin sitten kuvan mukainen 1999 vuosimallin Honda Prelude 2.0l koneella. Ei siis se tykein mahdollinen vtec-hirvitys vaan tuollainen teinipoikarassi. Sovinkin sitten, että menen katsomaan autoa maanantaina illalla.

No, maanantai tuli. Olin kuin tulisilla hiilillä koko päivän. Prelude oli teininä sellainen kaukainen unelma-auto enkä oikeastaan koskaan uskonut omistavani sellaista. Autosta oli todella kohtuullinen hintapyynti, 1450e, niin hieman toki epäilytti. Matkustin junalla Korsoon (joo, Korsoon) autoa katsomaan ja hyvinhän se vastasi sitä, mitä ilmoituksessa oli ollut. Auto oli 19v pojan ensimmäinen auto ja siitä on pidetty kohtuullisen hyvää huolta ainakin tämän omistajan toimesta. Kaupat syntyivätkin pienen koeajon jälkeen ja vain tinkimisen ilosta tingityn 50e alennuksen myötä.

Mikään täydellinen ja virheetönhän tämä ei ole. Vaikka sisusta onkin melkoisen hyvässä kunnossa, ulkoa autosta löytyy enemmänkin sanottavaa. Mitään isompaa ruostetta ei kuitenkaan ole ainakaan näkyvissä, mutta kuskin kyljessä on pohjamaalissa olevia paikkauskohtia, jotka vaativat aikalailla siistimistä, jos haluaa siihen panostaa. Puskurit ovat ottaneet vähän iskuja sieltä täältä ja niissäkin olisi melkoisen paljon paikkamaalattavaa. En ole koskaan autoja paikkamaalaillut Tekniikka tuntuu olevan kunnossa ja hieman hämmentävää hintaan nähden onkin, että edellistä edeltävä omistaja on laittanut autoon tuhansia euroja mm. alustan huoltamiseen. En ole vielä käynyt kaikkia papereita läpi, mutta autosta löytyi myös melkoisen täydellinen huoltokirja. Autoa on myös aavistuksen verran laitettu jossain vaiheessa mm. takavalojen vaihtamisen ja helmalistojen lisäämisen osalta.

Koska kyseessä on teiniaikojen unelma, niin tarkoituksena on tehdä tästä myös sitten kunnon teinirässi. Tarkoitus on pitää autoa ainakin talven yli, saa nähdä kuinka paljon pidempään sen jälkeen. Tervetuloa taas kerran seuraamaan siis, millaista hirvitystä tällä kertaa ollaan tekemässä tästä Ludesta.