torstai 21. elokuuta 2014

Vilkkusäätöä

Hei taas, rakkaat lukijat! Kesä on mennyt vaudilla, eikä sitä ole liiemmin kerinnyt tietokoneen ääressä happanemaan. Nyt sitä on kuitenkin palattu takaisin sorvin ääreen työpaikalle ja syksykin sieltä uhkaavasti osoittaa saapumisen merkkejä.
Kesäloman viime metrit sujuivat mukavasti pienellä maakuntareissulla, johon sisältyi visiitti vanhemmillani Punkalaitumella, sekä mm. siskonpoikani Paavon kanssa heitetty parisataakilometrinen lenkki Pirkanmaalla.

Ennen reissua ilmeni kuitenkin mielenkiintoista ongelmaa: pyörän vilkuissahan on ollut vaivoja melkein niiden vaihtamisesta lähtien. Toinen takavilkku on vaatinut välillä aina kopauttelua, että se lähtee toimimaan, mutta nyt vika oli vähän suurempi. Vilkun reflektori oli irronnut kannastaan (todennäköisesti kopistelujen seurauksena tietenkin) ja sulattanut lampun läpi vilkun oranssista lasista. Lasia irrotellessa sitten toki lamppukin paloi.

Mielessä on jo tovin uusien vilkkujen hankkiminen tai sitten nykyisien maalaaminen, harmaat vilkut kun ovat istuneet mattamustan kanssa vähän huonosti yhteen. Kun havaitsin, että etuvilkustakin oli lasi jo hieman sulanut, päätös oli selvä: uudet vilkut tilaukseen. Uudet vilkut löytyivätkin suhteellisen pian eBaystä. Neljälle mattamustalle, metallirunkoiselle luotivilkulle (ks. kuva) jäi lopulta noin 25 euroa. Ei paha hinta, tuolla hinnalla kun ei tahdo saada kuin kierroksen polttimoja nykyisiin vilkkuhin (nykyisissä kun on 21W halogen-polttimot).

Vanhan vilkun paikkasin reissua varten kontaktimuovilla, eipähän pääse ainakaan vettä suoraan sisään. Hyvin se kestikin koko reissun, mitään ongelmia ei ollut, vaikka pyörä seisoikin välillä täydessä kaatosateessa.

Laitan kuvaa vielä sulaneestakin vilkusta, kun tässä räpeltelen vilkkujen parissa. Nyt kuitenkin pitää taas miettiä vähän työasioitakin.

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Copyright Pärinää 2012