maanantai 31. maaliskuuta 2014
Kumimaalia!
Jokin aika sitten bongasin jonkin tuntemattoman merkin kilpailijan tuolle PlastiDipille. Nyt uusi kilpailija löytyi vähän tutummasta suunnasta. Lueskelin tuossa viikonloppuna Bilteman luetteloa ja näyttäisi, että Biltema on ottanut taas valikoimiinsa tuon joskus aiemmin poistuneen Biltema Kumimaalin. Biltema kuvailee tuotetta näin:
Helppo keino suojella esineitä. Maali on helppo levittää. Se tarttuu useimpiin materiaaleihin. Muodostaa joustavan kumia muistuttavan pinnan, joka suojaa esimerkiksi auringonpaisteelta, korroosiolta ja kosteudelta. Voidaan käyttää esimerkiksi autoissa, veneissä ja moottoripyörissä. Soveltuu esim. vanteisiin. Helppo poistaa käyttämisen jälkeen.Kumimaalia saa 400ml pulloissa ja hintaa on 18,99 €, mikä on siis hieman halvempi kuin Plasti Dipillä. Värivalikoimaakin löytyy hieman, väreinä saatavilla ovat musta, valkoinen ja punainen, joiden lisäksi kumimaalia saa myös värittömänä.
Tunnisteet:biltema,kustomointi | 0
kommenttia
Kausi auki (nyt ihan virallisesti)
No niin! Nyt se olisi kausi avattu ihan virallisestikkin. Vaikkei pahemmin noita kilometrejä eilen mittariin kertynytkään, on pyörä sentään kotiutettu. Sinänsä harmi kuitenkin, että joutuu odottelemaan sitten niitä kunnollisia ajolenkkejä vähän pidempään, koska talvilomareissu häämöttää jo ihan parin päivän päässä eikä sinne mennä kaksipyöräisellä.
Eilen siis sain aikaa öljyjen vaihtamista varten ja oikeastaan viime hetkellä sitä sainkin, pyöräni säilytyspaikassa kun kuumoteltiin tallin pesusta johtuvalla siirtokehoituksella. Pesu tietenkin tapahtuu talvilomani aikana jolloin en ole edes samassa maassa pyörän kanssa, joten pyörä olikin saatava tallista pois.
Öljynvaihdossahan vastaan tuli pieni ongelma viimen: innoissani kunnolla kiinni vääntämäni ruuvit öljynsuodattimen kopassa olivat sitten kiinni mallilla "pysyvä", ristipääkantojen muljuessa käyttökelvottamaksi niitä availlessa. Mistä siis apu? No apuhan todellisuudessa löytyi jo talvella alle 10:n euron hintaisesta ruuvinpoistotyökalusta, joka oli jopa automekaanikon koulutuksen saaneelle siskonpojalleni täysin uusi tuttavuus. Laite on hyvin simppeli: kovateräksestä tehty noin parin tuuman mittainen tappi on varustettu toisesta päästä pienellä poranterää muistuttavalla jyrsinpäällä, jolla porataan ensin ruuvin kantaan kartiomainen reikä. Toisessa päässä taas on hieman sahalaitaisesti varustettu kartiomainen ja vääränkätisillä kiereillä varutettu pää, joka sitten ruuvataan akkuporakoneella kiinni porattuun reikään. Jos omistaisin kunnollisen akkuporakoneen, olisi kone varmasti vääntänyt myös ruuvin auki, mutta eihän toki Clas Ohlsonilta ehkä 10 vuotta sitten ostettu akkuporakone toki enää jaksa vääntää (lieneekö jaksanut ikinä), joten avuksi piti ottaa jakari. Sillähän sitten ruuvit lähtivätkin siististi pois.
Uudet ruuvit ovatkin sitten torxeja. Eipähän pyöristy kannat enää. Ainoastaan etummainen pultti on nyt normaalilla kuusiokannalla, koska pultti oli hieman erikoisen mittainen (6Mx90mm) eikä sopivaa pulttia löytynyt läheisestä K-raudasta torxina tai muutenkaan. Viritelmän lopputuloksena tämä pultti korvattiin siis normaalilla kuusiokantaisella 6Mx100mm pultilla, johon laitettiin sitten väliin muutama rikka.
Siskonpojan krapulaa helpottaaksemme kävimme vielä pyörähtämässä vähän ostoksilla, kunnes oli sitten aika ajella sekä pyörä että auto kotipihaan. Reitti kulki Kehä I:stä pitkin, jossa sainkin osakseni suuren määrän katseita ohittavien ja ohitettujen autojen matkustajilta. Lieneekö syynä sitten pyörän nykyinen ilme?
Nykyisestä ilmeestä puheenollen: pientä muutosta tuli tehtyä myös ulkonäköön. Emäntä kun harvemmin kyydissä istuu, päätin poistaa toistaiseksi sissybarin selkänojatyynyn. Tuohan on suunnattoman helppo sitten tarvittaessa palauttaa paikoilleen, se kun on kiinni neljällä puuruuviilla.
Semmoista nyt tällä erää. Seuraavan viikon aikana ajelut jäävät vähän vähemmälle, vaikka moottoripyöräilyyn liityviä juttuja saattaakin olla edessä talvilomareissun lomassa. Suunnitteella on ainakin visiitti legendaariseen Ace Cafe'hen ;)

Tunnisteet:ajokertomukset,huolto,Virago | 0
kommenttia
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Pyörä kasaan ja baanalle!
Eilen sitten päädyin kasaamaan pyörän ajokuntoon. Ja nopea hommahan tuo oli, senkun vaan pulttaili osat takaisin paikalleen. Tein samalla vähän uusia johtoja vilkuille ja nyt korjaantuikin sitten lopullisesti viime kesän vaivannut vilkun oikkariongelma. Tosin testilenkillä pimeni sitten toisen puolen vilkku enkä ehtinyt sitä sen kummemmin tutkimaan. Oikkarissa se ei kuitenkaan ole, joten hyvällä todennäköisyydellä saattaa olla vain lamppu palanut.
Kun pyörä oli tosiaan saatu kasaan, oli aika lähteä pienelle koelenkille. Kävin ensin kokeeksi heittämässä korttelin ympäri, jonka jälkeen heitin sitten ajokamppeet päälle ja suuntasin vähän kauemmaksi. Kaupungissa meno oli vielä äärimmäisen mukavaa, mutta lähdettyäni isommille teille tuli hyvin pian selväksi, että avokypärä ilman kasvosuojusta on todella huono idea tässä vaiheessa, kun tiellä on todella paljon pölyä. Lähes hiekkapuhallukselta tuntunut pölysuihku naamaan bussin perässä ajettaessa kun ei ole kovin mukavaa.
Takasin päästyäni aloin tutkimaan öljynvaihtomahdollisuuksia. Kuten muistelinkin viime vuodelta, yksi ruuvi öljynsuodattimen kannessa on todella huonossa kunnossa eikä se enää auennut ruuvarilla. Pitää siis ottaa ensi kerralla mukaan korkanneen ruuvin poistotyökalu. Öljyt jäivät nyt vielä siis vaihtamatta.
Vielä en pyörää kotiin tuonut, odotelkoot vielä sen aikaa, että saan öljyt vaihdettua. Kotiin pyörän saatuani onkin sitten taas vuorossa purkamista: etulokari pitää irroitella maalausta varten.
Nappasimpahan lenkillä puhelimella pari kuvaa pyörästä, tältä se nyt näyttää:

Tunnisteet:ajokertomukset,kustomointi,Virago,xv250 | 0
kommenttia
perjantai 7. maaliskuuta 2014
Tankkia paikalleen
Mitä sitä nyt odottelemaan, aamulla töihin tullessani piti tankki pikaisesti työtoverin avustuksella sovittaa paikalleen. Hieman vaivaahan aiheuttaa toki uudeelleenreititetyt kytkin- ja kaasuvaijerit, jotka siis ovat uudet mutkansa löytäneet korkean tangon takia. Ja ihan sairaan hyvältähän se nyt sitten näyttää.
Loput rojut olisi tarkoitus laittaa kiinni ehkäpä jo tänä viikonloppuna, samalla sitten pitäisi pyörä vielä pestä ja öljytkin vaihtaa. Eilen illalla korjailin vähän iskua ottaneita takavilkkuja, toisesta kun oli melkein johto poikki (ilmeisesti tullut kiveä jossain vaiheessa johtoon kohtuullsella voimalla) ja toisessahan oli koko viime kesän kiusannut oikosulkuongelma, jonka paikansin lamppupesän juureen ja korjasin sähköteipillä. Alunperin oli tarkoitus vaihtaa koko johdot vilkkuihin, mutta se nyt jäi tekemättä, koska vilkun rungon läpi mahtuvaa johtoa ei kämpästä löytynyt. Uudet liittimet vaihdan kuitenkin vielä johtoihin ennen takaisinasennusta.
Ai niin, joku kyseli kuka tuo maalari oli. Maalarihan oli siis Tuomo Nikama, joka ennen teki omalla toiminimellään hommia. Nyt on äijä kuitenkin lyönyt hynttyyt yhteen soodapuhaltajan kanssa ja firma löytyy nykään Järvenpäästä. Palveluihin kuuluu soodapuhalluksen lisäksi siis myös sekä jauhe- että märkämaalaus. Webbisivutkin löytyy --> http://www.sipoonsoodapuhallus.fi/ . Omat kokemukset firmasta ovat ihan hyvät, vaikka maalaus suunnitellusta (ymmärrettävistä syistä) vähän viivästyikin. Viivästyksestä kuitenkin ilmoiteltiin minulle päin, eikä tarvinnut siis epätietoisuuden vallassa ruveta kyselemään palikoitten perään.
Tunnisteet:huolto,kustomointi,maalaamo,maalaus,pulverimaalaus,Virago,xv250 | 0
kommenttia
torstai 6. maaliskuuta 2014
Osat maalarilta ja teippauksia
Hain sitten töitten jälkeen takalokarin ja tankin maalarilta. Lopulliseksi hinnaksi muodostui 180e, lisähintaa kertyi muutama kymppi hiekkapuhallushommista. Olen silti kokonaisuutena edelleen hyvin tyytyväinen tuohon hintalappuun.
Ja kuten kuvasta näkyy, on maalipinta loistavan näköinen. tokihaan ne pari lommoa nyt sitten loistavat tuolla toisella puolella tankkia, mutta minkäs teet. Liian työlästä alkaa niitä oikomaankaan tämänlaisen budjetin projektissa. Ehkä ostan sitten uuden tankin joskus. Ehkä.
Mutta itse asiaan, eli ne teippaukset. Jokin aika sitten siis tilasin teippaukset eBaystä, aiheena nuo vanhat sotilaslentokoneiden hainsuumaalaukset. Mikään kokenut teippaaja en ole, mutta vähän on sentään tullut harjoiteltuakin. Ja nettihän on pullollaan videoita siitä, miten tämä homma pitäisi tehdä. Ongelmanahan tuossa on tuo tankin kaareva muoto, joka aiheuttaa pirunmoista vaiaa teippauksen sovittamisessa.
Työvälineinä käytin suihkupullossa vesi+1 pistara tiskinpesuainetta yhdistelmää, hiustenkuivaajaa ja peukaloita. Ensin tankki pinta märäksi tankista ja tarrapinnasta ja sitten sovittelemaan tarroja tankkiin. Varovasti sitten lääpin paikoilleen ne kohdat, joissa tarra pääsi ilman kuumentamista tarttumaan suunnilleen suoraan. Sen jälkeen sitten kuumentamalla ja tarraa venyttelemällä etenin loppua kohden. Minun taidoillani tuo ihan viimeinen kulma on täysi mahdottomuus saada täysin siistiksi, mutta ihan tyytyväinen olen lopputulokseen. Myös tarrojen kohdistaminen eri puolilla on vähän haastavaa ja pienoista epäsymmetriaa lopputulokseen tulikin, mutta hei, eihän pyörän näe kuin yhdeltä puolelta kerrallaan.
Ja tältä se nyt näyttää. Tulihan siitä ihan törkeän hieno.
--
Kävimpähän samalla reissulla vielä tutustumassa uuteen Stormiinkin. Mestahan sijaitsee nyt vantaalla, siinä ihan Allrightin vieressä. Mukaan lähti öljynsuodin, nyt olisi sitten kamat kasassa öljynvaihtoakin varten. Eli nyt sitten vaan kehittämään aikaa tallipäivälle, niin pääsee testaamaankin sitten pyörää liikenteeseen.

Kuvasin aiheesta videonkin, timelapsena 1 kuva/3 sekunttia tahdilla, videosta tuli noin 20 sekunttia pitkä. Ja sehän on sitten tässä:
--
Kävimpähän samalla reissulla vielä tutustumassa uuteen Stormiinkin. Mestahan sijaitsee nyt vantaalla, siinä ihan Allrightin vieressä. Mukaan lähti öljynsuodin, nyt olisi sitten kamat kasassa öljynvaihtoakin varten. Eli nyt sitten vaan kehittämään aikaa tallipäivälle, niin pääsee testaamaankin sitten pyörää liikenteeseen.
Tunnisteet:kustomointi,maalaamo,maalaus,teippaus,Virago,xv250 | 0
kommenttia
Tankki ja lokari maalattu, tänään hakemaan!
Eilen olikin tuo maalari-Tuomo soitellut salilla ollessani ja pistänyt viestiäkin (tokihan tekstarit sitten menevät tuonne tablettiini ja eilisten kiireiden takia en töitten jälkeen kerinnyt edes vilkaisemaan sitä), mopon osat ovat nyt valmiina. Eli tämähän siitten tarkoittaa töitten jälkeen kiireistä reissua kohti Järvenpäätä. Illalla sitten voisi kait ihmetellä hieman noita teippauksia ja niiden kiinnittämistä, jos sitten vaikka viikonloppuna tai ensi viikolla pääsisi osia paikoilleenkin sovittamaan.
Pitäisi vielä uusi öljynsuodatin ostaa, jos samalla kasaillessa sitten vaihtaisi myös öljyt koneeseen ja pesisi pyörän kevätkuntoon. Sittenhän sitä voikin jo kohtapuoliin harkita siitää kotipihaan, johan täällä etelä-Suomessa alkaa olla ajokelit kohdallaan. Oljynsuodattimia näyttääkin olevan Stormilla hyllyssä, joten ei muuta kuin sellainen tänään sitten hakemaan samalla reissulla.
Vähän kyllä jännittää, miten osaaminen riittää tuon teippauksen kiinnittämiseen. Olen tässä katsellut erilaisia ohjevideoita netistä, miten tuo pitäisi tehdä ja onhan tuota hieman tullut harjoiteltuakin mopon poskipalojen yliteippaamisen kanssa. No, toivotaan parasta, että teippaukset asettuvat helposti paikoilleen.

Tunnisteet:huolto,kustomointi,Virago,xv250 | 0
kommenttia
maanantai 3. maaliskuuta 2014
Hyvää syntymäpäivää!
Hyvää syntymäpäivää, Pärinää!-blogi! Lauantaina tuli kaksi vuotta siitä, kun aloitin tämän blogin kirjottamisen aloitellessani autokoulussa moottoripyöräkortin ajamista. Ajatuksena oli alunperin hieman kirjoitaa lähinnä autokouluun ja pyöräilyn ensimetreihin liittyviä juttuja, mutta kirjoittaminen jäi sitten jotenkin "päälle" ja parissa vuodessa onkin kirjoituksia kertynyt reilu 200. Eikä loppua ole näkyvissä ainakaan tämän hetkisien fiiliksien mukaan pitkään aikaan.
Kiitoksia kaikille lukijoillemme, olemme selkeästi löytäneet vakiintuneen lukijakuntamme. Lisääkin mahtuu toki mukaan, joten vinkatkaahan kaverillekkin, jos luulette että kaveria voisi blogimme kiinnostaa.
Tunnisteet:blogit,sivustot | 0
kommenttia
Tilaa:
Blogitekstit
(Atom)
Search
Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300
#auto
#cruisailu
#kaupat
#koeajo
#kupla
#kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo
#kustomointi
#laturi
#polttoaine
#volkswagen
1300
270
3D-tulostus
535
801
Ace Cafe
air
ajokertomukset
ajolasit
ajovarusteet
amazon
anime
asennus
audio
auto
autokoulu
Bashan
beetle
Bell
bensaletkut
bensapumppu
biltema
blogit
Bobster
Bolt
Bonneville
bug
Bullit
detailing
Dinli
disco
DMX
dokumentti
elektroniikka
elokuva
esittely
exodus
flekti
H-D
halkeama
hanskat
Harley-Davidson
harrastetoiminta
HD
hifi
hiilet
hionta
honda
huilu
huippunopeus
huolto
huppu
hylätty
Icon
igniter
ilmanpustari
ilmansuodin
ilmastointiteippi
ilmaus
Indian
instagram
intake
irroitus
iskunvaimentimet
jarrut
jbl
jesari
jumissa
jäähdytin
Jäähdytys
kaasari
kaasuvaijeri
kahvalämmitin
kahvat
kaikki hajoaa
kaiuttimet
kannentiiviste
kansipahvi
katsastus
kaupat
kerrospukeutuminen
kesärenkaat
ketjut
kevät
kiinnitys
kirjat
kirjoittajat
kokoontumisajot
koneteräsharja
korjaus
ktm
kuljetus
kupla
kuplavisiiri
kustomointi
kuvat
kypärä
kypärät
kytkin
käsijarru
Laakeri
laki
lasikuitu
lataus
laturi
Lauge Jensen
laukut
leikkaus
liikenne
liikennevirasto
lisävalot
lisävarusteet
Lontoo
lämmitin
lämmitys
maalaamo
maalaus
maali
matka
matkakertomukset
mattamusta
messut
miitti
moottoripyörä
moottoripyörät
motonet
mugen
musta
myyminen
Mönkijä
nettivaraosa
nopeus
oheistuotteet
ohjaustanko
ohjelmat
onnettomuus
ostokset
paketti
pakkaaminen
pakoputki
pakosarja
pehmuste
personointi
perän jäykistäminen
pesu
photoshop
pirkkala
plus katsastus
pohjamaali
poliisi
polttoaineensyöttö
posti
prelude
prototyypit
puhelin
puhelinteline
pulverimaalaus
puskuri
raidetangon pää
raidetanko
ram
ram cold air intake
rattaat
rekisterikilpi
rengasventtiili
renkaat
reppu
retro
roadtrip
saappaat
sadekeli
satula
scifi
sissybar
sisusta
sisävalot
sivustot
sr400
srv250
Street
Street 500
Street 759
strut
styling
subbari
subwoofer
sukat
sukka
suprine
suutin
sytytystulppa
sähkö
sähkömoottoripyörä
säätö
takaratas
talvi
talvivarusteet
tankorukkaset
tapahtumat
tarra
tarvikkeet.
tavarateline
tcm
tee-se-itse
tehoputki
teippaus
tekniikka
tiedotus
Toukoajot
Triumph
tuning
turvallisuus
tyyny
työkalut
ultraäänipesuri
uutiset
vaatteet
vaihdekeppi
Vaihto
vakuutukset
valot
vanne
vanteet
varaosat
varusteet
varustelu
venttiilihattu
verkkokaupat
vian etsintä
vianetsintä
viankorjaus
videot
vilkut
Virago
viritys
visiiri
volkswagen
vultus
vw
xs650
xv250
xv950
Yamaha
yccf
yksisarvinen
ylikuumentuminen
änkkäri
äänentoisto
äänenvaimennin
öljyproppu
öljyvaihto
Blogiarkisto
-
►
2021
(12)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2020
(10)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (4)
-
►
2019
(10)
- ► huhtikuuta (10)
-
►
2018
(2)
- ► toukokuuta (2)
-
►
2016
(8)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (1)
-
►
2015
(15)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
-
▼
2014
(46)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (9)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ▼ maaliskuuta (7)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2013
(96)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (10)
- ► heinäkuuta (11)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(91)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (15)
- ► maaliskuuta (10)
- ► helmikuuta (2)
Copyright Pärinää 2012