Jokavuotinen kesälomareissu porukoille oli tänäkin vuonna ajankohtainen elokuussa. Matkahan ei sinänsä ole kilometreinä mikään älytön: suuntaansa matkaa on noin 170km ovelta ovelle. Tänä vuonna matka oli kuitenkin varsin vaiherikas.

Lähdin reissuun maanantaina. Sääennuste oli koko edellisen viikon vain huonontunut ja huonontunut ja maanantaille lupailtiinkin vesisadetta oikein kunnolla. Tiedossa olikin jo etukäteen, että pyörällä on ollut hieman ongelmia käymisen kanssa sadekelillä.

Vettä alkoikin tulla lähes välittömästi, kun pääsin pois pk-seudun ruuhkista. Vähän ennen Karkkilaa alkoivat sitten ne odotetut ongelmat: pyörä lakkasi ottamasta kierroksia. Olen jo pitkään uumoillut, että ongelma liittyisi jälkiasennettuun ilmanputsariin, jolla ei ole minkäänlaista sadesuojaa. Siinä sitten pysähtyessäni tämä todistettiinkin oikeaksi: ilman ilmanputsaria pyörä kävi hyvin, sen kanssa ei. Ilmanputsari oli kastunut oikein kunnolla.

MacGyverin hengessä otinkin ilmanputsarin pois ja tein tilapäisen ilmanputsarin vanhasta sukasta. Sen verran kuitenkin urpoilin, etten sadesuojannut sukkaa millään. Kovassa vesisateessa sukka kastuikin välittömästi ja samat ongelmat alkoivat uudelleen noin 10 km päästä. Karkkilaan päästyäni alkoikin sitten mietintä, mitä tässä nyt sitten pitäisi tehdä.

Tein lennosta ilmanputsarille vesisuojan energiajuomatölkistä (ks. kuva). Idea toimikin ihan kelvollisesti, mutta märkä sukka hengitti hieman huonosti. Pyörä kulki kuitenkin auttavasti eteenpäin. Hapensaannin puutteesta johtuen pyörä vei kuitenkin aivan hysteerisesti polttoainetta, josta muodostuikin seuraava ongelma: noin 2km ennen Forssan Autokeidasta loppui sitten pyörästä bensa totaalisesti. Onneksi tuosta kahdesta kilometristä oli suurin osa alamäkeä, joten kauaa ei tarvinnut pyörää työnnellä.

Pääsytäni Pukalaitumelle ja pari päivää levättyäni pesin sitten ilmanpusarin bensalla. Se olikin reilusti likainen; asian pohjalle jäi noin teelusikallinen mustaa putua. Bensapesu liuotti ilmanputsarin kannen liimaa ja kansi sitten irtosikin. Se oli tosin helppo korjata, senkun vaan väänteli hieman putsarin kannen reunoja sivuleikkureilla.

Testausta. No sehän toimii ja käy kunnolla. Jollain keinoilla oli kuitenkin varauduttava siihen, että kotimatkallakin tulisi vettä; säätiedotus näytti taas huonolta. Siispä taas MacGyver-taidot käyttöön: tein 1,5l limpparipullosta ilmanputsarille tötterön, joka pitää vedet ulkopuolella.

Paluumatkalla kyydissä oli hieman erikoinen kuorma: kuormaliinoilla ja ilmastointiteipillä sissybariin oli köytettynä 10l ämpärillinen puolukoita.

Paluumatkalla ilmeni ilmeisesti pesusta aiheutunut sähkövika: virtalukko oli ilmeisesti mennyt oikosulkuun ja pyörä pysyi kiltisti käynnissä, vaikka avaimet ottikin virtalukosta pois. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut ja pääsin kotiin asti jopa täysin kuivana.

Uudet ketjut ja rattaat palvelivat mukavasti. Kulutuskaan ei pahasti kasvanut, paluumatkalla pyörä vei bensaa käytännössä kokoajan ~100km/h vauhtia ajaen noin 3,5l/100km. Tämä on varsin hyvä suoritus siihen nähden, että kierrokset nousivat vitosella huomattavasti.

Parisen viikkoa sitten tuli lähdettyä parin tuttavan kanssa pienelle ajelulenkille. Suuntana oli Porvoo, kuitenkin käyttämättä tuota ihan lyhyintä mahdollista reittiä. Kuninkaantien maisemissahan sitten kurvailtua tulikin kaikenkaikkiaan parisensataa kilometriä.

Reissulla tuli havahduttua vihdosta viimein siihen tosiasiaan, että ketjut ja rattaat alkoivat olla tiensä päässä. Olihan niillä ajettukin jo: edellisesta vaihdosta alkaa olla 4 kesää takana ja kilometrejä on sinä aikana kertynyt vähän toistakymmentä tuhatta. Paluumatkalla reissusta kurvasinkin Stormin kautta ja nappasin mukaan uudet rattaat.

Koska pyörästä tuntui olevan hieman vääntö hukassa vitosella, päätin lyhentää hieman tuota välitystä. Takana oli ennen ollut 36 piikkinen ratas, joka on reilusti alkuperäistä 45 piikkistä pienempi. Eturatas on taas puolestaan ollut 17 piikkinen, joka on yhden piikin verran vakiota suurempi. Nyt tilalle tulivat 40 ja 16 piikkiset rattaat, joilla välityssuhde muuttui toistakymmentä prosenttia.

Vanha takarasas muistutti aikalailla sirkkelin terää

Rattaiden vaihtoahan on varsin suoraviivaista hommaa tuossa Viragossa, mutta Motonetistä hankkimieni ketjujen kanssa meni vähän sekoiluksi: lyhensin ketjua hieman liikaa ja pitikin sitten hakea toinen ketjulukko vielä samaisesta kaupasta, jotta saan venytettyä ketjua tarpeeksi. Tuosta viritelmästä pääsee onneksi aika pian eroo, kun ketjut hieman venyvät; ilman viritelmää ketjut olivat noin sentin verran liian lyhyet.

Vaihtelimpahan samalla myös vihdosta viimein takajarrujen kengät ja putsasin jarrurummun. Loppui jarrujen kiljunta.

Ja eikun koeajolle. Oli kyllä hämmästyttävää huomata, miten paljon väätöä tuolla välityssuhteen muutoksella sai aikaiseksi. Pyörä sekä vääntää nyt paremmin, että jopa kulkeekin lujempaa. Ilmeisesti nyt alkaa olla aika optimi tuo välitys. Myöhemmällä reissulla (tästä reissusta hieman lisää seuraavassa postauksessa) tuli saavutettua ennätysnopeudet, mitä tällä pyörällä olen koskaan ajanut: mittarin sai vedettyä pohjiin, sinne 140km/h kohdalle.