Nykyinen lainsäädäntö moottoripyöräkorttien suorittamisen kanssa on, no, suoraan sanottuna hieman rahastuksen oloinen. Asian tiimoilta on lahtelaisen Suomen Moottoripyörämuseon ja Ace Cornerin puuhamies Riku Routo pystyttänyt kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan järkevää lainsäädäntöä A-korttien suorittamiseen.

Käykääkän lukijat allekirjoittamassa, ettei moottoripyöräilystä tule vain varakkaan eliitin harrastusta maassamme!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1025

Pahoittelen jo heti kättelyssä pitkää hiljaiseloa. Mitää kummempaa ei ole tapahtunut, ei ole ollut vaan kovin paljoa kirjoitettavaa. Pyöräily jäi vähän vähemmälle syksyisten sateiden alettua ja ensimmäisen lumisateen pelottamana veinkin sitten pyörän talvisäilöön. Nyt onkin sitten aika alkaa miettiä talven suunitelmia.

Ihan ensimmäisenä tulee mieleen normaalien huoltotoimenpiteiden lisäksi pari projektia talvelle: maalaamattomien osien maalaaminen mattamustalla ja takajarrun kolinan selvittely.

Aloitetaan takajarrusta. Jostain syystä takajarru tuntuu paukkuvan ja jäävän jopa kantamaan. Ensimmäisenä tulee mieleen, että sieltä olisi jousi poikki tai irronnut ja tämä varmasti onkin todennäköinen vaihtoehto. Ajattelin muutenkin huoltaa jarrut molemmista päistä tässä talven aikana, jarruosat kun eivät pahan hintaisia ole. Ensikuussa varmaan lähteekin tilaukseen siis jarrupalojen lisäksi myös vihdosta viimein pidempi jarruletku eteen. Vähän toki jännittää, mitä takapyörästä löytyy se avattaessa.

Toinen projekti on tosiaan tuo maalaaminen. Etulokari on se kriittisin juttu ja sitä varten ostinkin muovipohjustusainetta sekä mattamustaa muovimaalia, tietenkin aitoa Biltema-laatua. Tämäkin projekti menee varmasti sitten samalla, kun etujarrua räpellellään; lokarin irroittaminen kun vaatii myös etupyörän irroittelua. Vähän on harkinnassa myös maalata etuiskarit mustalla, mutta saa nyt nähdä. Myös poskipalat on harkinnassa maalata; nythän nuo ovat päällystetty hiilikuitujäljitelmäteipillä. Niiden osalta on myös muita suunnitelmia, mutta niistä sitten lisää jos budjetti antaa myöten.

Talvella on myös harkinnassa pari muuta juttua. Ensimmäisenä on tietenkin se pitkään odotellut satulan vaihtaminen. Tarkoitus olisi ostaa Selle Panebiancon pitkä satula. Mutta sekin on toki kiinni siitä, miten persaus taas näitä suunnitelmia kestää.

Toinen harkinnassa oleva projekti on perän jäykistäminen. Minulle tarjotui mahdollisuus teettää jäykistyspalikat (käytännössä suorat metallitangot iskareiden tilalle) ja nyt tarvitsisikin sitten ottaa tarkat mitat tätä varten. Tosin tätä projektia varten pitää myös tehdä hieman muuta hienosäätöä: uusien vilkujen varret ovat sen verran pitkät, että ne täytyy lyhentää sellaiseen mittaan, että lokari voi hipoa takapyörää. Tämä vaatii hieman muutenkin suunnittelemista.

Semmoista nyt tällä erää taas, päivitellään taas lisää kun projekti edistyy.

Uudet vilkut saapuivat viime viikolla ja pitihän ne sitten saattaa kiinni myös pyörään viikonlopun aikana. Ennen kiinnittämistä piti kuitenkin hieman tutkia vilkkujen sisuskaluja. Vilkun avaaminen osottautuikin hieman työlääksi: vilkussa on lasi kiinni yhdellä ruuvilla, se jää toki hienosti sisäpuolelle, kun vilkun asettaa pyörään paikoilleen, mikä tekee ruuvin aukaisemista paikallaan todella vaikeaa. Tokihan tuon vilkun irroittaminen ei ole kovinkaan paha homma ja tehtävissä jopa tien päällä, kunhan mukana on vain jakoavain. Vilkun lasin irroittaminen oli myös vähän työlästä, mutta puukolla avittaen se toki lähti irti. Polttimo on toki syvällä vilkussa, sen irroittamiseksi pitää irroitella vielä yksi johto ruuvi, jonka jälkeen polttomon saakin sitten vedettyä pohjansa kanssa ulos vilkun rungosta. Vähän työlästä, mutta tuskimpa noita tarvitsee hirveästi vaihdella.

Siispä toimeen: vanhat vilkut irti ja uutta tilalle. Hommahan on varsin simppeli ja tehty jo kertaalleen ennenkin, joten noin puolentunnin (ja parin rikotun liittimen) jälkeen uudet vilkut olivatkin paikallaan. Yksi ongelma tosin tuli vastaan: koska näissä vilkuissa polttimot ovat ainoastaan 10W, rele vilkuttaa vilkkuja varsin taajaan. Tämähän on toki ratkaistavissa vastuksien hankkimisella ja sellaiset menivätkin hankintalistalle mahdollisimman lyhyellä hankita-ajalla.

Hyvältähän ne näyttävät, vaikka itse sanonkin. Etupäässä tosin nuo ovat ehkä vielä vähän orvon näköiset, mutta eiköhän sekin korjaannu, kun jossain välissä saan etupään osat sekä lampun maalattua mustaksi.

Hei taas, rakkaat lukijat! Kesä on mennyt vaudilla, eikä sitä ole liiemmin kerinnyt tietokoneen ääressä happanemaan. Nyt sitä on kuitenkin palattu takaisin sorvin ääreen työpaikalle ja syksykin sieltä uhkaavasti osoittaa saapumisen merkkejä.
Kesäloman viime metrit sujuivat mukavasti pienellä maakuntareissulla, johon sisältyi visiitti vanhemmillani Punkalaitumella, sekä mm. siskonpoikani Paavon kanssa heitetty parisataakilometrinen lenkki Pirkanmaalla.

Ennen reissua ilmeni kuitenkin mielenkiintoista ongelmaa: pyörän vilkuissahan on ollut vaivoja melkein niiden vaihtamisesta lähtien. Toinen takavilkku on vaatinut välillä aina kopauttelua, että se lähtee toimimaan, mutta nyt vika oli vähän suurempi. Vilkun reflektori oli irronnut kannastaan (todennäköisesti kopistelujen seurauksena tietenkin) ja sulattanut lampun läpi vilkun oranssista lasista. Lasia irrotellessa sitten toki lamppukin paloi.

Mielessä on jo tovin uusien vilkkujen hankkiminen tai sitten nykyisien maalaaminen, harmaat vilkut kun ovat istuneet mattamustan kanssa vähän huonosti yhteen. Kun havaitsin, että etuvilkustakin oli lasi jo hieman sulanut, päätös oli selvä: uudet vilkut tilaukseen. Uudet vilkut löytyivätkin suhteellisen pian eBaystä. Neljälle mattamustalle, metallirunkoiselle luotivilkulle (ks. kuva) jäi lopulta noin 25 euroa. Ei paha hinta, tuolla hinnalla kun ei tahdo saada kuin kierroksen polttimoja nykyisiin vilkkuhin (nykyisissä kun on 21W halogen-polttimot).

Vanhan vilkun paikkasin reissua varten kontaktimuovilla, eipähän pääse ainakaan vettä suoraan sisään. Hyvin se kestikin koko reissun, mitään ongelmia ei ollut, vaikka pyörä seisoikin välillä täydessä kaatosateessa.

Laitan kuvaa vielä sulaneestakin vilkusta, kun tässä räpeltelen vilkkujen parissa. Nyt kuitenkin pitää taas miettiä vähän työasioitakin.

Viikonloppuna tuli sitten nautittua hieman mopoilusta. Tai no, nautittua ja nautittua, ongelmiakin tietenkin oli. Perjantaina päätin lähteä illalla testaamaan uutta ilmanputsaria (joo joo, tekosyy päästä tuulettamaan itseään iltahämärään), mutta jo alkumetreillä huomasin takavalon kiukuttelevan. Se tahtoi palaa hyvin pätkien ja välillä sammua sitten kokonaan. Lyöminen ja ravistelu tuntuivat kuitenkin auttavan, joten matka sai jatkua. Päästyäni stten suunnilleen kotoa Keravalle asti, koko valo lakkasi palamasta. Pienellä taistelulla sain sen toki palamaan hetkittäin uudestaan, mutta se tahtoi sammua melkein heti, kun pääsin liikkeelle. Ravistellessani valoa myös tuon itse valoyksikön, mattamustan pääkallon, ruuvit alkoivat löystyä. Siispä päätikin lopettaa reissuni siltä erää ja suunnata kotiin.

Kotipihassa havaitsinkin sitten, että takavalon löystyneet pultit olivat varisseet matkalle ja valo roikkui johdon varassa rekisterikilven päällä. Ironista kyllä, se myös paloi, joskihin hieman pätkien. Koska kello oli siinä puolenyön tienoilla, päätin jättää asian selvittelyn seuraavalle päivälle.

Seuraava päivä sitten alkoi ensimmäisenä pulttien koon selvittämisellä. M4:iahan nuo näyttivät olevan, siispä hakemaan sellaisia K-Raudasta, huonomuistisena kun en muistanut, että niitä oli vielä kaasarin kanssa peuhaamisesta kasa kotonakin. No, nyt on aikankin niitä varastossa enemmänkin. Ruuvailin lampun kiinni iltapäivällä ja aloin ihmettelemään tuota sähköongelmaa lampussa.

Loogisella päättelyllä päättelin seuraavaa: koska sulakkeita ei pala eikä lamppu sammuessaan tunnu vaikuttavan muuhun sähköjärjestelmään, eikä jarruvalokaan lampun sammuessa toimi, vika täytyy olla maapuolella. Tässä vaiheessa heräsikin ajatus: onkos sähkäri vaihtanut maan paikkaa sähköremontin yhteydessä. Ja niinhän se oli: maat oli otettu rekisterikilven ruuvin takaa. Ihan kiva, mutta koko kilpiteline kun on pulverimaalattu eikä muutenkaan koske kuin takapyörän akseliin paljaaseen metalliin, ei oikein tahdo maakontaktia löytyä. Pitää nyt kyllä hieman kritisoida tuota sähkäriä, joka remontin pyörään teki: tämän lisäksi vastaan on tullu jo mm. väärin päin pyörän satulan alle asennettu akku ja molemmista piuhoista maihin kytketty tupakansytytin. Vähän pelottaa, että mitä sieltä vielä tulee vastaan.

Ratkaisin ongelman helpoimmalla mahdollisella tavalla: hyppylanka tuon pultin takaa (kun tuo johto oli niin olemattoman mittainen, ettei se itse ylttänyt mihinkään kauemmaksi) takaiskarin alapulttiin. Jo loppui vilkkuminen.

Lauantai-iltana sitten päätin "lähteä testaamaan takavaloa". 2,5 tunnin lenkki suuntautui Kirkkonummelle ja Vihtiin ja toimihan se takavalokin kunnolla koko matkan.

Toissapäivänä kotiin saavuttuani eteisessä odotti lappu postista. Seurantakoodista ei voinut erehtyä, RR[numeroita]TW kertoi paketin tuleen Taiwanista. Siltä suunnalta kun ei nyt tällä hetkellä muita paketteja odoteltu, tiesin paketin sisältävän tuon uuden ilmanpusarin. Siispä fillaroinnin jäljiltä pikainen suihku ja sitten kiireenvilkkaa postiin.

Ja siellähän se oli, metallinharmaa tötterö. Powerfilteriksikin jotkut näitä kutsuvat. Kokometallinen filtteri 50mm reijällä. Juuri se komponentti, mikä tarvitsen korvatakseni ilmanpusaripodin.

Toissapäivänä ei kuitenkaan ollut sellainen päivä, että olisin kerinnyt pyörää räpeltämään, siispä vasta eilen pääsinkin pyörän kimppuun. Teoriassa tuo podin poistaminen ja uuden filtterin laittaminen ei pitäisi olla kovinkaan kummoinen juttu, joten en uskonut homman vievän kovinkaan paljon aikaa. Oikeastaan suurin murhe oli tuo vasemman puoleinen podi sekä sen sisällä oleva kaasarin lämmittimen anturin ja podin väliin asennetun tupakansytytinpistokkeen uudelleensijoittelu.


Ilmanputsaripodin poistaminen oli juuri niin vaivaton operaatio kuin toivoinkin, aikaa vierähti kahden ruuvin aukaisemiseen ja uuden putsarin asennukseen noin ehkä kaksi minuuttia. Toisen puolen podikin lähti vaivattomasti irti avattuani sen ensin ja irroiteltuani anturin sen sisältä. Sijoitteluongelmakin oikeastaan rakesi kuin ihan itsestään: jätin nyt toistaiseksi ainakin podin kiinnitysraudan paikoilleen ja sijoittelin tupakansytyttimen sen väliin. Ei ehkä kaunein ratkaisu, mutta tulevaisuudessa tulen siirtämään koko pistokkeen todennäköisesti lähemmäs ohjaustankoa, joten tämä tilapäisratkaisu saa palvella siihen asti. Anturin tungin johtoineen tankin alle, jonne se katosi näkymättömiin.

Ja tältä se nyt näyttää kokonaisuutena. Mielestäni pyörä on taas asteen kevyemmän näköinen ja tyylikkäämpi. Oliko tuosta uudesta "powerfilteristä" tehon puolesta jotain merkitystä, sitä en osaa varmaksi sanoa. Vähän paremmin tuntui tavalliseen verrattuna pyörä kuitenkin lämpiävän aamulla ja ehkä inasen paremmin vastaavan kaasuunkin.

HUD (Heads-Up Display) on tuttua teknologiaa kaikille tietokonepelejä pelaileville sekä scifi-faneille todellisuutta laajentavana lisänä näkökentässä. Laajennettu todellisuus on pikkuhiljaa tehnyt tuloa ihan todellisuuteenkin mm. Goolge Glassin ja Oakleyn varsin pätevien laskettelu/ajolasien suunnalta. Nyt kuitenkin vihdosta viimein tätä teknologiaa ollaan tuomassa myös moottoripyöräilyn maailmaankin.

Fusar Technologies on kehitellyt viime vuodet tätä tekniikaa upotettavaksi moottoripyöräkypärän sisälle. Ja nyt ensimmäinen konseptivideo on nähtävissä internetissä. Fusar on laukaisemassa joukkorahoituskampanijan kypärien tuotannon aloittamiseksi tässä kuussa, joten ostakaanhan omanne sitten heti jo ensi metreillä.

Olen oikeastaan pikkuviragon hankkimisesta alkaen harkinnut noiden sivupodien poistamista. Vasemman puoleisessa podissahan majailee kaasarin lämmittimen lämpötila-anturi ja oikeassa puolestaan ilmansuodatin. Nyt, kun vanha ilmansuodain lakaa olla aika lailla loppu, päätinkin sitten ryhtyä toimeen ja tilasin eBaystä tämmöisen:


Kyseessä siis ihan perus pyöreä powerfiltteri, jokaisen mopopojan tuntema "viritys". Empä usko, että mitään vaikutusta suorituskykyyn tuolla on, mutta ulkonäköön sitäkin enemmän. En halunnut sellaista perinteistä kartiofiltteriä, ainoastaan 90 asteen kulman perässä oleva kartio olisi kelvannut. Tuo ilmanputsarin reikä on foorumien mukaan 51mm, ja siitä nurkilta ainoa sopivan kokoinen filsu olisi ollut 48mm, mikäli kulmaa olisi halunnut. Päädyin kuitenkin tähän 50mm sisäänotolla olevaan pyöreään ja sylinterinmuotoiseen filtteriin.

Filtteri ei ollut kovin hinnalla pilattu. Postareineen sille tuli Taiwanista hintaa hieman yli 11 euroa ja arvioitu toimitusaika on tuossa ensi viikon alkupuolella

Toisella puolella sitten tuo anturi tarvitsee piilottaa johonkin ja tupakansytyttimelle pitää keksiä uusi paikka. Nythän tuo tupakansytytin on ollut siinä podin välissä. Jos ei muuta, niin kehittelen sille sitten samaan paikkaan jonkinlaisen kiinnikkeen.

Viikonloppuna tuli nyt tehtyä reissu synnyinkulmilleni Valkeakoskelle (ihan oikeastikkin olen syntynyt ihan Valkeakosken aluesairaalassa). Vanhoja kavereita siellä on vieläkin minulla jokusia, vaikka kylästä tuntuukin olevan aika kova hinku nuoremmilla pois. Itsekkin lähdin sieltä Tamperetta kohden heti ensimmäisen työpaikkani saatuani ja siitä sitten on matka jatkunut eteenpäin. Välillä kuitenkin täytyy palata juurilleen.

No olipa nyt syyt sinne menemiseen mitä tahansa, tässä blogissa puhutaan moottoripyöräilystä. Olin ottanut perjantain vapaaksi tätä reissua varten, että voisin lähteä jo päivällä liikenteeseen. Kyseessä oli tietenkin vielä kaiken kukkuraksi tilipäivä ja siitä syystä muutamia asioita tuli hoitaa ennen reissuun lähtöäni.

Hain viime talvena ostamani nahkahousut ompelimosta. Kiikutin ne sinne alkuviikosta; niistä kun oli haarovälin sauma päättänyt ratketa jo heti ensimmäisillä ajokerroilla. 23 euron hintainen toimenpide oli sen verran laadukkaan näköistä työtä, että seuraavaksi sinne sitten varmaan meneekin kerholiivin povitaskut korjattavaksi.

Hain myös aamulla ihan tätä reissua varten kuntosalilta uuden repun. Suurehko ja vesitiivis reppu tuntui vetävän koko reissun tavarat paremmin, kuin olin toivonut. Alunperin oli suunnitelmissa ottaa tälle kaveriksi myös vesitiivis säkki, mutta kaikki omat (ja vähän muidenkin meille unohtuneet) kamat mahtuivat reppuun. Reppu tarjosi vielä toisenkin positiivisen yllätyksen: se omilla remmeillä sai niin jämäkästi repun kiinni sissybariin, ettei mitään ylimääräisiä remmejä ollut tarve alkaa asentelemaan. Varmistin toki paketin vielä kuormaverkolla, mutta sen merkitys oli lähinnä symbolinen.

Ja sitten matkaan, niinhän? No ei nyt aivan. Nyt tarvitsee kyllä hieman kritisoita pyörään tehtyä sähköremonttia ja työn laatua. Vaikka pyörä toimiikin nyt kuin elämän mieli ja kaikki tuntuu olevan hyvin, pari asiaa tuon remontin jäljiltä kyllä ihmetyttää. Ensinnäkin: akku on pyörän satulan alla väärin päin. Se ei ole samoin päin, kun se oli alun perin ja tästä syystä johtuen alulle menevät piuhat eivät oikein riitä perille asti. Ja koska ne eivät riitä kulkemaan perille oikealla tavalla, on päävirtakaapelinippu vedetty suoraan akun ylise. Täm on siinä mielessä vähän ongelmallinen ratkaisu, että kaapelit tahtovat vähän ahdistaa satulan paikalleen asettumista. No, tämä on pieni murhe; korjaan sen itse, kun tulee tarve akkua irroitella eli käytännössä ensi talveksi.

Enemmän päänvaivaa kuitenkin aiheutti tupakansytyttimen kytkentä. Olin jo melkein lähdössä pihasta, kun virittelin puhelinta viritellessä kiinni laturiin havaitsin, että tupakansytytinlaturi ei saa jostain syystä virtaa. Minulla on halpoja kiinalatureita pilvin pimein ja tiedän niistä ainakin yhden olevan rikki. Siispä epäily kohdistui juuri rikkinäiseen laturiin ja kipaisinkin sisältä toisen laturin. Ei eloa vieläkään. Siispä hakemaan auton avaimet ja hakemaan autosta vielä kolmas laturi. Ei mitään. Siispä vika täytyi olla nyt jossain muualla; autossa oleva laturi oli varmuudella ehjä. Siispä taas satulaa auki ja tutkimaan, missä vika piilee.

Vaikka en ole sähkömies, jonkin verran sentään sähköistäkin ymmärrän. Ja ymmärrykseni riittää yllä siihen, että kun tupakansytyttimeltä tulee kaksi piuhaa tuonne satulan alle, pitäisi toisen niistä olla akun + navassa ja toisen sitten puolestaan maissa tai akun - navassa. Toinen piuha menikin hienosti kyllä maihin, sytytysboksin kiinnitysruuviin (sähkäri ei toki ollut laittanut sytytysboksia kiinni tällä pultilla), samoin joku toinen piuha tuli tähän samaan paikkaan. Ja kun aloin tutkimaan hieman tarkemmin, huomasin, että tuo toinenkin piuha tuli sulakeen kautta myös tupakansytyttimeltä. Eipä ihme, että ei tule virtaa, kun molemmat piuhat ovat kiinni maissa.

Siirrettyäni sitten tuon toisen piuhan akkuun, alkoi virtaa tulla. Siispä matkaan. Läheiseltä Nesteeltä tankki täyteen ja nokka kohti 130-tietä, eli tuota vanhaa 3-tietä, joka kiemurtelee siinä moottoritien molemmin puolin. Ulkona oli suhteellisen viileä keli, 17-asteessa alkoi pian tuntua huonolta idealta jättää kaikenlainen kasvojen peittäminen pois. Myös pölyä oli ilmassa paljon ja jokainen vastaantullut auto tuntui mukavalta hiekan piiskaukselta naamassa.

Koko ajomatkan ainoan tauon, jonka aikana kävin vessassa ja söin jäätelön sekä tarkastin paljonko bensaa oli palanut, pidin Linnatuulessa. Bensaa oli kulunut ensimmäisen vajaan sadan kilometrin matkalla noin kolme litraa. Tankkasin tankin täyteen ja matka jatkui edelleen kohti Valkeakoskea. Sääksmäen kohdalta koukkasin pois vanhalta kolmostieltä ja kohti Valkeakoskea tuolta Voipaalan editse.

--

Railakkaan viikonlopun jälkeen lähdin paluumatkalle sunnuntaina. Olin liiktenteessä jo ajoissa, siinä vähän puolen päivän jälkeen olin jo lähdössä kovaa vauhtia entenmään. Aurinko porotti jo aamupäivästä sen verrna kovasti, että päätin jättää turvallisuuttakin uhmaten nahkatakin pois päältä ja varustautua pelkällä flanellipaidalla ja liivillä. Ja olihan minulla toki myös selkäpanssari. Olihan se sitten lopulta jo kuitenkin siinä yhden nurkilla, kun pääsin tankkaamisen ja kaikkien valmistelujen jälkeen liikenteeseen ja otin heti lähtöönsä suunnan ihan toiseen suuntaan kuin mikä olisi lyhyin reitti kotiin. Keula kääntyikin Pälkänettä kohti, tosin Uskilan risteyksestä päätin kääntää suunnan taas kohti Alvettulaa ja lopulta Lahden suuntaa 12-tielle. Tuo Alvettulantie on pääasiassa hiekkatietä, mutta vaikka monet motoristit hiekkatietä kammoksuvatkin, itse hiekaktien varressa kasvaneena mopoilijana ei se itselleni ole niin ongelma.

12-tieltä sitten käännyin Lammin jälkeen kohti Hausjärveä. Mommilantie-nimeä kantava tie 2951 osoittautuikin harvinaisen hyväksi valinnaksi. Mutkainen pikkutie oli suhteellisen hyvässä kunnossa eikä häiritsevää liikennettä ollut juuri ollenkaan; ainoastaan yhden traktorin jouduin ohittamaan kolmisenkymmentä kilometriä pitkällä maaseututiellä. Jos olette liikkumassa tuolla suunnalla, suosittelen kokeilemaan kyseistä tienpätkää, maisemat ovat lähinnä rauhallista maaseutua ja tie yhtäjaksoista mutkittelua alusta loppuun.

Mommilantieltä sitten otin suunna kohti Hausjärveä, tarkoituskena päästä Jokelan suuntaan menevälle Kurun tielle. Aivopierun seurauksena käännyin kuitenkin jo Oitin kohdalta Hikiän sijasta, mutta tajusinkin virheeni hyvin pian. Pikainen kartan tutkiskelu kertoi kuitenkin, että ympäri ei tarvitsisi heittää vaan Oitistakin pääsee asfaltoitua, joskin todella kuoppaista ja huonokuntoista tietä Kuruntielle. Kuruntiehän sitten jatkuukin suoraan Jokelaan ja Jokelasta tie jatkuu yhdellä käännöksellä Tuusulaan asti. Tuusulasta koukkasin vielä Vanhalle Tuusulantielle ja Tikkurilan kautta sitten Kehä III:lle ja sieltä sitten kotiin.

Ylimääräisiä kilometrejä ei mittariin kertynyt kuitenkaan tämän lenkin takia kuin alta 50 ja matka-aikakin oli perjantaihin verrattaen vain reilun puoli tuntia enemmän. Maisemat olivat kuitenkin sen verran parempia, että jos ei kiire ole, valisisin koska tahansa tämän reitin mielummin kuin tuon motarin vieressä päristelemisen.

--

Kesän ensimmäinen varsinainen yönylireissu on nyt siis takana ja fiilikset sen jäljiltä aivan katossa. Mieli tekisi heti lähteä taas uudestaan johonkin suuntaan, suunnasta ei vaan ole tietoa.

Tänään se olisi sitten menoa ja meininkiä luvassa, kun kesän ensimmäinen moottoripyöräreissu starttaa tuossa aamupäivästä. Myhöhisen kauden aloituksen takia ensimmäinen reissu lykkääntyi reilulla kuukaudella normaalista ja suuntakin on vähän toinen. Tällä kertaa kohteena kun ei ole matka vanhemmilleni, kuten normaalisti on ollut, vaan suuntana on synnyinseutuni Valkeakoski. Olen menossa viettämään aikaa vanhojen, hyvien ystävieni kanssa ja ehkäpä hieman sukuloimaankin.

Matkaa suuntaansa tuonne on vajaa parisataa kilometriä, joskin hieman saattaa reitti venähtää, jos sää ja virkeystila vaan sallii. Ensimmäisen osalta ennuste näyttää varsin mallikkaalta, mutta jälkimmäisen osalta ei ihan samalla lailla. Sen verran innoossani kun tästä reissusta kun olen ollut, että yöunet jäivät toki mukavan 2,5 tunnin mittaisiksi. No, energiajuomaa ja kahvia, kyllähän sillä jaksaa. Perillä voi sitten levätä.

Matkan valmistelut ovat toki vielä vähän kesken: pitäisi vielä aamupuhteiksi käydä ostamassa muusi reppu ja hakea ajohousut ompelimosta korjauksesta. Löysin toiselta käyttämältäni kuntosalilta suht asiallisen, pienehkön vesitiiviin repun 39€ hintaan, mutta olen odotellut tässä kesälomarahoja, jotta sen voisin sieltä hakea. Viime talvena ostamani nahkahousut taas puolestaan päätyivät korjattavaksi, kun muutaman käyttökerran jälkeen niistä petti sauma haarovälistä. Eipä pitäisi ostaa mitään muualta kuin liikkeistä...

Tällä reissulla pitäisi napata myös muutama promokuva kavereiden bändistä. Hardcore punkkia soittava bändi kantaa nimeä Kuivakausi, ja kuulostaa tältä: 

http://m.youtube.com/watch?v=foyT7RuUIjs 

Posted via Blogaway

Viime kuussa Harley-Davidson esitteli ensimmäisen sähkömoottoripyöränsä. Project Livewire on jakanutkin mielipiteitä moottoripyöräilijoiden keskuudessa ehkä enemmän kuin mikään aiemmin tehtaan julkaisema kulkuneuvo. Toisella puolella ovat tietenkin ryhmä perinteikkäitä motoristeja ja toisella puolella sitten uudemman koulukunnan edustajat. Itse en ala puoliani valitsemaan, vaikka pidänkin itseäni perinteisempänä motoristina, on tässä vehkeessä paljon potentiaalia.

Pyörän ulkonäkö muistuttaa suoraan siltä, kuin se olisi revitty jostain scifi-elokuvasta. Custom-pyörälle tyypillisiä piirteitä on jäljellä suhteellisen vähäisesti ja pyörä muistuttaakin ulkoisesti ehkä enemmän japanilaista nakupyörää. Ei välttämättä paha asia, eipä sitä futuristisessa kulkuneuvossa tarvitsekkaan välttämättä noudatella niitä perinteisiä linjoja, varsinkin kun kysymyksessä on prototyyppi.
Ulkoisesti mielenkiintoisin asia Project Livewiressä on kuitenkin sen äänimaailma. Harrikka kovasti mainostaa, että heidän pyöränsä äänen tunnistaa vaikka kuinka kaukaa (teknisesti en olisi ihan samaa mieltä, V2-koneen tunnistaa kyllä, mutta valmistajaa voi olla vähän vaikea arvioida kauempaa joka tilanteessa) ja osittain varmasti siitä syystä HD on käyttänyt huomattavan paljon aikaa ja vaivaa pyörän äänen kehittämiseen. Ja miltä se sitten oikein kuulostaa? Kuuntelkaapas vaikkapa tästä:



Ensimmäisenä äänestä tulee mieleen jokin avaruusalus tai vastaava vekotin esimerkiksi Star Warsista! Ei välttämättä paha asia, nimittäin jos omistaisin sähkömoottoripyörän, tämä olisi aika lähellä sitä ääntä, mitä toivoisin sen pitävän.
Tällä hetkellä Project Livewirelle luvataan 50 mailin toimintasäde. Se ei ole kovinkaan paljon, mutta kyllähän sillä työmatkaa suhailisi. Nollasta sataan pyörän luvataan kiihtyvän alle neljän sekunnin ja nopeudenrajotin tulee vastaan 92 mailissa tunnissa (148 km/t).

The Verge sivuston toimittaja pääsi tutustumaan pyörään hieman tarkemmin, ja siitä syntynyt video löytyy täältä:

Jo pitkään on pitänyt tämä varsinkin jenkeissä suosiota niittänyt dokumentti katsoa. Kyseessä on siis puolitoistatuntinen moottoripyöräilijöiden haastatteluista koostettu dokumentti, missä niin tunnetut kuin tuntemattomatkin harrastajat ja ammattilaiset kertovat omasta moottoripyöräilystään. Joukkoon mahtuu niiin kilpamoottoripyöräilijöitä eri lajien parista kuin myös moottoripyörärakentajia, moottoripyöräileviä perheitä ja ihan tavallisia moottoripyöräilijöitäkin.

Elokuva on visuaalisesti huikeaa tekniikkapornoa moottoripyörien ystäville. Loputtomista hidastuksista ja maisemakuvista jää katsojalle hyvä mieli ja dokumentti toimiikin vallan mainiosti vaikka ilman ääntäkin, vaikka elokuvamainen soundtrack tarjoaakin puheen välissä mukavasti lisätunnelmaa.

No josko nyt pääsisi tämä kausi alkamaan ihan oikeasti? Toivotaan ainakin niin.

Sain pyörän viikko sitten maanantaina sähköhuollosta, kaikenkaikkiaan pyörään vaihdettiin nyt päävirtakaapelinippu, akku, staattori ja jännitteensäädin sekä vedettiin uudet johdot takavalolle. Varaosien (jotka siis hankin itse) jälkeen työstä jäi maksettavaa sähköasentajalle 280 euroa, eli vähemmän kuin pelkäsin.

No riemusta kiljuen sitten baanalle, eikö? Joo ja ei. Lähdin huollon pihasta sitten onnesta pakahtuen heittämään testilenkkiä ja sähköpuoli vaikuttikin varsin terveeltä. Enää eivät vilkut rasita etuvaloa ja ilmeisesti tyhjäkäynnilläkin latausjännite riittää ylläpitämään pyörän valoja (ainakaan ne eivät himmene sitten niin yhtään, kun pyörä käy tyhjäkäyntiä). Pääsinkin sellaisen noin 10 km päähän, kun taivas repesi ja vettä alkoi tulla kaatamalla. Niinpä päädyin sadetta pitämään huoltoasemalle. Sateen hieman hellitettyä lähdinkin sitten ajelmaan takaisin kotiin ja silloin alkoivat ongelmat. Noin 100m ajon jälkeen pyörä ei ottanut hätinä enää kierroksia kuin tyhjäkäynnin verran ja senkin vähän vain ryyppy päällä. Eli samat oireet kuin silloin, kun sähköt paloivat pyörästä.

En ole missään vaihessa uskonutkaan, että nämä ongelmat liittyisivät toisiinsa. Käymisongelma on ollut selkeästi polttoaineen syöttöön liittyvä. Koko viikko oli kuitenkin kiireinen ja sateinen, joten jäi sitten vähemmälle se mopon tutkiminen. Juhannuskin meni pääsääntöisesti turvallisesti neljän seinän sisällä.

Eilen sitten, kun iltapäivällä aurinko vähän pilkotteli pilven takaa, päätin alkaa tutustumaan ongelman aiheuttajaan. Looginen johtopäätös oli tämä: oireet viittaavat siihen, että kone ei saa tarpeeksi nopeasti bensaa. Tästä johtuen vika täytyy olla jossain tankin ja kaasarin välillä. Syypääksi epäilin vahvasti bensapumppua tai bensahanaa, jälkimmäistä myöskin siksi, kun sähkäri kertoi että hana oli vuotanut tankkia irroitellessa.

Siispä hommiin. Ensimmäisenä bensapumppu irti, sen jälkeen tankin tyhjennys pariin viiden litran kanisteriin; olin hurmoksessa hakenut tankin täyteen bensaa huollosta pyörää hakiessani. Sitten bensahana irti ja viimeiseksi liitin irti tankin perästä sekä kaikki letkut tankin ja kaasarin väliltä alipaineletkua lukuunottamatta irti. Ja sitten purkamaan.

Heti avattuani bensapumpun vika oli hyvin selvä. Se käy myös ilmi oheisesta kuvasta. Bensapumpussa oli samanlaista muhjua, mitä aiemmin oli ollut kaasarissa kaasaria puhdistaessa. Vaikka aiemmin epäilin, että muhju olisi syntynyt CRC:n ja bensan yhteisvaikutuksesta kaasarin puhdistamisen kyseisellä aineella jälkeen, oli nyt hyvin selvää ettei kyseessä ollut moinen ilmiö, vaan moskaa tulee jostain muualta. Bensahanan takakannen avatessani kuvio alkoi muuttua koko ajan selkeämmäksi: mönjä tulee tankista asti.

Pesin bensapumpun ja -hanan kaikki osat sekä letkut ultraäänipesurilla, joka tässäkin osoittautui varsin käteväksi laitteeksi. 3 minuutia ja kaukalollinen osia olivat putipuhtaita. Myös letkut puhdistuivat näin varsin helposti. Kaasarin ja bensapumpun välinen letku oli niin täynnä tätä moskaa, ettei siitä enää nähnyt läpi, joten päätin avata vielä kaasarinkin. Pohjaventtiili näyttikin olevan taas vähän tukossa ja muhjua oli taas kaasarissa asti. Siispä vielä pikainen puhdistus kaasarin kriittisille osille ja sitten pyörä kasaan. Vaihdoin samalla tulpat pyörään ja huomasin tulpista, että pyörä käy hieman laihalla. Pitänee säätää seoksia lähipäivinä.

Kahdeksan aikaan illalla alkoi homma olla voiton puolella ja sitten ei auttanut muuta kuin lähteä koeajolle. Vähän vähäisissä vaatteissa (huppari ja liivi) kävi hieman pitkäksi venähtänyt koeajo ehkä turhan vilpoiseksi, pihalla taisi olla jotain 10 astetta lämmintä kun pääsin tunnin ja 50 kilometrin jälkeen kotiin. Pyörä toimi koko koeajon ajan täydellisesti.

Tänään sitten työmatka taittui pyörällä eikä ongelmia ilmennyt vieläkään. Noin 15:sta kilometrin ja noin 25 minuutin kotimatka ventähti pitkälti toista tuntia ja yli kolme kertaa pitkäksi, pakkohan sitä oli vähän päästä päästelemään.

Olinpahan yhteydessä sitten taas MP-Huoltoon. Aika tuomionpäivältä alkaa kuulostamaan tämä projekti pikkuhiljaa. Syypääksi sähkäri kertoi palaneen staattorin, joka oli sitten puolestaan käräyttänyt jännitteensäätäjän. Jännitteensäätäjä oli päästänyt virtaa huolellisesti läpi ja polttanut sitten johtonipun sekä tietenkin akunkin vielä.

Kallis remontti tulossa, mutta en luovuta. Pyörä on saatava ajoon, vaikka remontin hinta alkaakin hipoa sitten jo järjen rajoja. Tänään tuli tilattua siihen uusia osia (nuo edellämainitut) melkein parinsadalla eurolla ja vielä hankkimatta on uudet öljyt sekä akku. Jääpi varmaan tällä kaudella ajotkin vähän vähemmäksi, mutta eihän sitä vielä tiedä...

No eihän se mennyt sitten ihan nappiin. Romikselta hankkimani nohtosarja ousoittautui hieman erilaiseksi, ilmeisesti vuosimallien välillä on siis jotain eroa näissä pikkuviragoissakin. Sain tietää asiasta MP-Huollosta puhelun kautta kesken salitreenin; jos tästä nyt jotain iloa oli, niin vitutuskäyrän noustua pystysuoraan tuli sitten raivoissaan revittyä paras treeni aikoihin.

Kotona alkoi sitten vimmattu uuden johtosarjan etsiminen. Lähtökohtaisesti hakeminen oli hieman haastavaa; eihän minulla ollut edes hajua siitä, mikä "johtosarja" on englanniksi. Hyvin pian asia kuitenkin selvisi, englanninkielinen termi tälle on "wiring harness". Mutta eipä tahtonut sekään tuottaa oikein tulosta, ainoastaan noita uudempia löytyi eBaystä ja romuttamoilta.

Olin jo luovuttamisen partaalla, kun kokeillessani jo vähän epätoivoisia hakusanoja Saksan eBaystä pomppasi silmille "1993 Yamaha Virago 250 kabelbaum". Kuvan perusteellakin näytti kyseessä olevan juuri oikea osa.

Nyt sitten odotellaan, että johtosarja saapuu Itävallasta. Pitäisi myös soitella MP-Pitstopille ja kysellä josko ottaisivat tuon heiltä ostmani johtosarjan takaisin.

No, eipä ollut sitten ilmeisesti ihan niin ohimenevä ja hetkellinen vika, joka aiheutti pyörän sammumisen. Perjantaina meinasi jäädä työmatka hieman lyhyeksi, pyörä kun päätti sitten sammua Itäväylälle. Vaivoin sain sen takaisin käyntiin, mutta mistään tyhjäkäyntiä kummemmasta käymisestä ei voinut enää puhua. Pääsin kuin pääsinkin kuitenkin takaisin kotiin rullailemalla tyhjäkäyntivauhdilla ja kotipihassa alkoi sitten asian tarkempi ihmettely. Haistoin palaneen käryä...

Parin viikon kiireisen juokseminen jälkeen pakotin itselleni muutaman tunnin aikaa tuossa perjantaina mopon kaasarin uudelleenpurkamiselle. Ja setuphan oli taas sama: parvekkeella vadissa on hyvä purkaa, pysyy niin työkalut kuin osatkin tallessa. Koska olin hyvin varma siitä, että kaasari oli tukossa taas jälleen kerran ja eräs tuttavani oli suositellut ultraäänipesua, olin valmistautunut tällä kertaa hankkimalla Motonetistä 37 euron hintaisen, pienen ultraäänipesurin. Testailinkin pesuria etukäteen koruilla ja silmälaseilla ja pitipähän ennen perjantaita käydä sitten uudestaan Motonetissä hakemassa pesuainetta tälle laitteelle.

Siispä kaasari irti pihassa seisovasta pyörästä ja sitten osiin parvekkeella. Purkaminenhan oli suhteellisen helppoa, koska nyt joka puolella oli troxeja ristipääruuvien sijasta. Hainpahan vielä 12mm kiintoavaimenkin K-Raudasta, siitä tosin köyhtyi kohtuuttoman 10:n euron verran, tarjolla kun oli ainoastaan Bachon avaimia. No, nyt on semmoinenkin ja hyvälaatuinenkin vielä. Mikunissa näyttää olevan parissakin paikassa 12mm kantoja, toinen niistä kaasuvaijerien kiinnityskiekossa ja toinen kytkinvaijerin kiinnittävässä isossa mutterissa.

Kaasarissa oli mönjää

Kaasarin pohjan aukaistuani ongelma oli välittömästi selvillä: kaasari oli täynnä kidemmäistä mönjää, jota näytti olevan ihan joka puolella kohokammiossa. Ilmeisesti CRC 5-56 reagoi jotenkin bensan (ja mahdollisesti kolmannen, tuntemattoman kombonentin) kanssa ja muodostaa moista moskaa. Tämähän sitten tukki ihan joka paikan kaasarissa ja bensaa ei kulkenut niin mihinkään suuntaan.

Siispä kaasarista osia irti niin paljon kuin ruuvareilla lähti ja osat sitten ultraäänipesuriin. Hapettumiinhan tuo ilman kiillottavia (lue: syövyttäviä) aineita tuo pesuri ei pure kupariosien kanssa, mutta alumiinista tuntuu lähtevän ihan kaikki hapettumia myöten. Myös teräksiset osat tulevat laitteesta ulos muutaman minuutin pesun jälkeen kuin uutena. Kupariosatkin puhdistuvat kyllä, mutta mustat hapettumat toki jäävät paikoilleen. Tätä varten on sitten ihan omat pesuaineensa, millä nekin saisi pois, mutta hyvin pesty pintahapettunut osakin toimii ihan moitteetta.

Ohessa vähän kuvaa siitä, miltä suuttimet yms. näyttävät kaasarin sisällä. Niissäkin tuota mönjää on vielä tässä vaiheessa aika lailla ja ihan pikimustaksihan nuo ovat hapettuneet. Epäilen vähän, että kaasaria ei oltu koskaan avattu ennen tätä ja se näkyi myös ensimmäisellä kerralla avatessa vuosien saatossa kertyneenä likana joka paikassa.

Pestyäni kaasarin käytännössä kokokonaan ultraäänipesurilla (itse kaasarin rungon peseminen oli pirun vaikeaa, se kun ei pieneen pesuriin mahtunut kerralla, vaan sitä piti käännellä pesukertojen välillä, jotta se joka puolelta saataisiin pestyä), kasasin kaasarin takaisin kasaan ja menin sovittelemaan sitä pyörään. Pyörä lähti taas käyntiin ihan pätevästi. Mutta.

Pyörä kävi nyt tyhjäkänyntiä hienosti ryyppy päällä, mutta ilman ryyppyä vain vaivoin. Myös kierroksia se otti vähän heikosti ja aina kaasua väännettäessä se meinasi tukehtua ennen kuin kierrokset nousivat. Ilman ryyppyä kaasua väännettäessä pyörä vain yksinkertaisesti sammui. Ihmettelin toista tuntia ongelmaa, irroittelin letkuja, koputtelin eri puolelle pyörää ja mietin pääni puhki, mikä moista voisi aiheuttaa. Tulipahan huomattua sitten myös imusarjassa pieni pintahalkeama, mitä pidin pitkän aikaa syypäänä tähän vikaan.

Olin saanut varattua perjantai-illasta ainoastaan alkupuolen tämän vian selvittelemiseen, joten päätin jättää vian etsimisen toiseen ajankohtaan. Ongelma ratkesi kuitenkin käytännössä heti, kun olin laittanut pillit pussiin: keittiön pöydällä odotteli kaasarin luistin jousi. Kyseinen osa on helppo laittaa paikalleen kaasaria irroittamatta ja kävinkin sitten vielä toiveekkaana sen paikalleen asentamassa ulkona. Ja taas huudettiin (tällä kertaa vähän hiljaisemmin, koska oltiin kotipihassa) hurraata. Sehän käy ja kukkuu.

Lauantaina sitten olikin varsinainen testi vuorossa. Lähdimme kaupungille tutustumaan Ravintolapäivän pop-up ravintoloihin ja käymään elokuvissa. Pyörä lähti normaalisti käyntiin ja kävikin koko reissun ajan lähes normaalisti. Toki akku oli sitten kaikesta säätämisestä taas ihan tyhjä ja valot täysin päällä pienillä kierroksilla ajaessa se ei paljon lataile. Leffasta tultuamme saimmekin sitten työntää pyörän pikaisesti käyntiin. Helpostihan se lähti, mutta onhan tuo vähän noloa keskellä kaupunkia.

Ihan viime metreillä kotiin palatessamme tapahtui sitten jotain outoa: pyörä alkoi käyttäytyä kuin se ei saisi pisaraakaan bensaa. Lopulta se sitten sammui parisataa metriä ennen kotipihaa ja ei lähtenyt heti yrittämällä käyntiin. Pari minuuttia odoteltuani se kuitenkin lähti käyntiin täysin normaalisti ja kävi taas niin kuin pitikin. Ajoin pyörän kotipihaan ja jäin miettimään, mitä oikein tapahtui.

Sunnuntaille oli lähes koko päiväksi varattu ohjelmaa, johon liittyi olennaisena osana viinin juominen. Siispä pyörää piti lähteä testaaamaan heti aamusta. Siinä kymmenen aikaan lähdin sitten hyvin varovaisin mielin liikenteeseen. Pikkuhiljaa siirryin kauemmaksi ja kauemmaksi kotoa ja testilenkki olikin sitten lopulta kuutisenkymmentä kilometriä pitkä. Kaikki kuitenkin toimi täysin normaalisti.

Huomenna taas sitten töihin pyörällä. Vähän toki jännittää, että tapahtuuko jotain. Toivon kovasti, että tuo lauantainen sammuminen olisi ollut joku roska, joka sittenmmin olisi poistunut, mutta eihän sitä tiedä. En ala kuitenkaan purkamaan kaasaria ennen, kun pyörä taas tekee jotain outoa uudestaan. Mitä sitä nyt toimivaa alkaisi korjaamaan.

Voiton puolella tässä varmasti kuitenkin ollaan, tuskin on ongelma enää mitään roskaa suurempaa. Paljon tuli taas opittua ja tämä remontti ei ollut kovinkaan kallis, ostokset kun olivat lähinnä työkaluja ja ruuveja, joista ensimmäiset ovat varmasti käytössä jatkossakin. Ultraäänipesuri osoittautui varsin hyväksi hankinnaksi ja sille löytyy varmasti jatkossakin käyttöä. Tässä vielä kuva siitä, millaista jälkeä tuo pesuri tekee vain kolmessa minuutissa lämpimällä vedellä ja 10%:lla pesunestettä.

Samoja osia ennen ja jälkeen ultraäänipesun. Jonkin ajatuskaton takia kuvat ovat tosin eri puolilta samaa osaa, mutta antavat varmasti vähän kuvaa sitä, mihin tuo laite pystyy.

Edellisestä tekstistä onkin jo pidemmänkin aikaa ja syynä tähän on ollut viime aikoina vaivannut kiire. Kiire on ollut myös syynä siihen, miksi pyörä ei töihin jätettyään ollut kovin runsaasti liikenteessä ennen kuin ihan viime päivinä.

Viimenhän jäätiin siis työpaikalle eikä pyörä tahtonut enää lähteä käyntiin. Epäilin vahvasti, että vika olisi bensapumpussa, mutta toisinhan tässä kävi. Paljon on tapahtunut ja siitä nyt sitten pientä kertomusta tässä.

Aika pian pyörän jätettyä työpaikalle sain aikaa alkaa tuota purkamaan. Välissä toki piti sairastaa runsas viikko flunssaa ja maata kotona sängyssä. Ihan ensimmäisenähän tarkastin bensapumpun toiminnan. Koska Viragossa sekä bensapumppu ja -hana toimivat alipaineella, testaaminen on suhteellisen vaivatonta: pumpulta kaasarille menevä letku irti ja sitten pyöritetään konetta. Ja iloisestihan se bensaa pumppasi. Eli: vika ei ollut pumpussa.

Oikeastaan, koska bensapumpulta lähtee bensa hienosti eteenpäin, vika polttoaineensyötössä voi käytännössä olla vain enää kaasarissa. Ja sittenhän epäilys oli hyvin nopeasti siihen, mitä yleensä kalvollisissa kaasareissa on vikana: kuivahtaneet kalvot repeilevät ja kaasari lakkaa toimimasta. Siispä aukomaan kalvon puolen kammiota kaasarin ollessa pyörässä vielä paikallaan. Tätä varten tarvitsi tietenkin irroitella tankki pyörästä.

Kaasarin ruuvit piti porata auki

Vaan eipäs sitä niin vaan aukastukaan. Teollisella raivolla ilmeisesti joskus 90-luvulla kasaan ruuvatut kaasarin ruuvit olivat vähintäänkin kovassa. Ristipäiset kannat pyörivät hienosti pyöreiksi alta aikayksikön, joten yleiskätevä ruuvinpoistotyökalu tuli tarpeeseen tässäkin. Ja kun kansi oli saatu auki, kalvo osoittautuikin täysin ehjäksi. Eli ei jäänyt sitten enää muuta vaihtoehtoa, kuin irroittaa koko kaasari. Vähän väkivaltaisen irroitusoperaation jälkeen kaasari olikin kädessäni. Ryypyn vaijeria en kuitenkaan saanut irti; sopivan kokoinen (12mm) kiintoavain puuttui valikoimastani.

Päätin olla purkamatta kaasaria pimeähkössä autohallissa ja heitin kaasarin sitten auton takaronttiin ja ajelin kotiin. Kävimpähän hakemassa vähän CRC:tä (5-56 yleisöljyä) mahdolliseen ruuvien irroitteluun ja muutenkin kaasarin puhdistelemiseen (tästä lisää myöhemmin). Samana iltana ei tuota kuitenkaan kerinnyt purkamaan, vaan seuraavaan iltaan meni se vaihe.

Improvisioitu työpiste

Koska asumme kerrostalossa, ei minulla ole käytössä autotallia. Siitä syystä kaikki tämmöiset räpellykset vaativatkin paikan puolesta vähän luovuutta. Hajuhaitoista johtuen ei avokeittiön pöydän ääressäkään viitsi kaasaria alkaa purkamaan, joten päätin viritellä itselleni työpisteen parvekkeelle. Kävin etolasta hakemassa pienen muovivadin, jossa tavarat pysyivät purettaessa tallessa ja öljy ruiskiessa sisällä. Toimiva ratkaisu, vaikka vähän vähäinen tuo työskentelytila onkin.

Tokihan kaasarissa oli sitten joka puolella ruuvit niin kireässä, ettei ne ruuvarilla auenneet. Sen verran paljon olen ristipääruuveja tuhonnut elämäni aikana, että päätinkin jo ennakkoon käydä hakemassa pari pussillista torxeja. Ei enää pyöristyneitä kantoja!

Porailtuani kohokammion puolelta 4:stä ruuvista 2 pienessä työhuoneeni askarteluruuvipenkissä auki (kahden auettua ilman suurempaa väkivaltaa), alkoi vian syypää selvitä: kaasari oli sisäpinnoilta vuoraantunut paikkapaikoin valkoisilla rakeilla. Eräs tuttavani osasi kertoa, että kyseessä on todennäköisesti kuivunutta bensaa ja tämä ongelma johtuu aika pitkälti siitä, että pyörästä oli talvella tankki maalauksen takia kuukauden verran irti. Purettuani kohon ja pohjan neulaventtiilin irti, testasin bensan sisääntuloa puhaltamalla bensaletkuun. Tukossa. Siispä irroittelemaan pohjaventtiilin runko. Rungon pohjassa oleva sihti oli ihan täynnä karvoja ja hiekkaa. Irroiteltuani sihdin, löytyi kuitenkin todellinen tukos: kuivunut bensa oli tukkinut suuttimen ihan totaalisesti. Paremman työkalun puutteessa painoin hakaneulan läpi suuttimen reijästä, pesin ja kasasin koko venttiilin pohjan ja kasasin sen takaisin kaasariin. Uusi puhallustesti. Hei, ilmahan virtaa läpi. Voisiko tämä olla oikeasti näin helppoa?

Syypää tukokseen löytyi tämän sihdin alta

Pesin kaasarin kohokammion CRC 5-56:lla kokonaan ennen kasaamista ja sitten seuraavana aamuna singahdin ennen leffaan lähtemistä virittelemään kaasarin takaisin kiinni. Ihan jokunen "JES, VITTU, JES" huuto kaikui firman parkkihallissa, kun pyörä lähti käyntiin autosta saadun apuvirran säestyksellä käytännössä lähes heti. Palasin kuitenkin autolla sitten kotiin, koska en saanut tietenkään ajettua sekä pyörää että autoa kotiin. Tulisin hakemaan pyörän sitten pois elokuvissa käymisen jälkeen.

Juhla oli kuitenkin ennenaikainen. Illalla, kun tulimme puolisoni kanssa pyörää hakemaan, se lähti kyllä kivasti käyntiin, mutta tyhjäkäynti oli kokonaan hukassa silloin, kun ryyppy ei ollut päällä. Jotain outoa oli nyt tapahtunut. Päätin ajaa kuitenkin pyörän ryyppy päällä kotiin.

Mikä sillä sitten oli? Sen selvittämiseksi kului taas pari viikkoa kaikkien muiden kiireiden takia. Siitä seuraavassa postauksessa.

Mikä ihmeen SRV250? En ole koskaan kuullutkaan?

No enpä ollut minäkään. Tulipahan vastaan eräällä foorumilla pikkuviragon virttämistä koskevassa keskustelussa vastaan kyseisen pyörän nokka-akselit. Kuulemma huomattavasti jyrkemmät antaen pikkuviragolle kummasti lisää potkua. Tuntui vähän omituiselta, että jokun toisen pyörän nokat kävisivät heittämällä kuitenkin hyvin tunnistettavaan V2-koneeseen. Niinpä lähdinkin googlettelemaan kyseistä pyörää.

SRV250 on pelkästään japanin markkinoille vuosina 1994-1997 valmistettu, retrohenkinen cafe racer pyörä. Sen voimanlähteenä on tosiaan tuo samainen 250cc kone, mikä omaakin pyörääni kyydittää, joskin pieniä eroavaissuukisa koneestakin löytyy mm. ulkonäössä, nokka-akseleissa ja putkistossa (pyörässä ei ole mm. katalysaattoria ja putkisto on 2-1 mallinen). Paljon samaakin tässä on xv250:ne kanssa, ainakin pikaisesti tukittuna yhtäläisyyksiä löytyy jousituksen ja rungon osalta, joskin itse päärunko on täysin eri. SRV250 on myös varustettu huomattavan kookkalla jatketulla tankilla, mikä on cafe racereille tyypillinen piirre.

Ovat kuulemma aikamoisia harvinaisuuksia. Harmi. Tämä olisi niin mahtava aihio rakentamiseen.

Eilen ei ollut ihan paras mahdollinen päivä. Olisi pitäny varmaan suosiolla vaan jäädä kotiin nukkumaan aamusta siinä vaiheessa, kun ajohousuja jalkaan kiskoessani huomasin, että kyseiseistä pöksyistä oli sauma auennut haarovälistä. Helvetti, justiinhan mä ostin nämä housut messuilta! No, sen siitä saa kun ostaa halpiskamaa, pitänee nyt sitten viedä ompelimoon korjattavaksi.

Mopo lähti vaivoin käymään, alkoi jo pelottaa, että joutuuko sitä työntelemään. No ei joutunut, joskin käynnissä pysyminen oli vähän vaivanloista. Tämä meni kuitenkin kylmähkön kelin piikkiin ja matkaan lähdettiin. Töihin pääsinkin ihan normaalisti perille, joskin koko matkan sai pitää vähäisesti ryyppyä päällä, pyörä kun ei tuntunut käyvän kunnolla tyhjäkäyntiä.

Töistä lähtiessä menin sitten talliin ja hyräytin pyörän käyntiin. Ryyppy päällä se kävikin tyhjäkäyntiä ihan iloisesti, mutta yhtään ei kestänyt vääntää kaasua, vaan kone tukehtui välittömästi. Myöskään ryyppyä ei auttanut ottaa pois. Hetken päästä tyhjäkäyntikin alkoi käydä vaivanloiseksi ja pyörä sammui. Startatessa uudestaan lähti se taas hetkeksi käyntiin, mutta kuoli taas uudestaan. Eikä sitten enää lähtenytkään ollenkaan käyntiin.

Starttaillessa huomasin, että pyörä ei edes lupaa. Ja sehän on yleensä merkki sitten hukassa olevasta kipinästä. Niinpä tulppia auki ja katsomaan. Ei, kipinä tulee ihan ok kummastakin pytystä. No mitäs ihmettä? Huomasin tulppia irroitellessani, että ne eivät ole yhtään märät, vaikka olin pyöritellyt käytännössä akun tyhjäksi startin varassa. Heräsikin vahva epäilys: pyörä ei saa bensaa. Tässä vaiheessa päivä alkoi kuitenkin olla liian pitkällä eikä minulla ollut oikein pyörän oman työkalurullan lisäksi työkaluja mukana, joten päätin jättää tuon asian selvittämisen sitten myöhempään ajankohtaan.

Kyytiä kotiin odotellessani lueskelin huoltomanuaalista vähän, mistä moinen voisi johtua. Käytännössä toimintahäiriön vaihtoehtoja on kaksi: bensapumppu tai kaasari. Bensapumppu voipi olla mennyt rikki tai sitten syypää on tukos kaasarissa. Bensapumpun toiminnan testaamiseen löytyikin hyvää vinkkiä manuaalista: letku irti kaasarin päästä ja sitten pyörittämään konetta startilla. Mikäli letkusta bensaa tulee, pumppu on ok. Mikäli ei, pumpussa on vikaa tai sille ei tule bensaa (tai pulssia pulssiletkusta, joka on yhdistetty bensahanaan ja kurkkuun.)

Pitää nyt käydä sitten ostamassa ennen pääsiäistä käynnistyskaapelit, jotta saan autosta virtaa testailla pyörää enemmän. Samalla pitää taas raahata työkalut mukana ja purkaa sitten tuo pyörä osiin ja etsiä vian syypäätä. Vaikka toivoisinkin, että kyseessä olisi ihan tavallinen tukos kaasarissa, eipä se uusi bensapumppukaan niin pahan hintainen ole, että tässä ihan konkurssissa oltaisiin, mikäli sellainen pitäisi uusi hankkia. Tokihan tämä sitten pistää siinä tapauksessa ajelut hetkeksi aikaa hyllylle.

Työhuoneen pöytä ei näytä olevan oikea paikka säilyttää muovisia ajolasien irtolinssejä. Nykyisten ajolasieni, Bobster Bugeye II:sten, aurinkolinssit (siis tummennetut) ovat pyörineet jo pidemmän aikaa pöydälläni ja tuossa toissapäivänä sitten kauhukseni huomasin, että toisen linssin kehys oli haljennut. Liekö sitten auringonvalo tai jokin isku tuon rikkonut, sitä en tiedä. No, käyttötavaraahan tällaiset 30 € hintaluokan lasit ovat, ja jäähän laseihin sitten vielä kahdet muut linssit (oranssit ja kirkkaat).

Aurinkoisella kelillä kuitenkin kaipaisi ihan oikeasti tummennettuja linssejä. Niinpä aloin taas kerran katselemaan vaihtoehtoja laseiksi. Vaihtoehto kitetytyi hyvin nopeasti yhdeksi vaihtoehdoksi, kun bongasin jo reilun vuoden hankintalistalla oleet Bobster Igniter ajolasit kohtuullseen 28 dollarin tarjoushintaan Amazonista. Nehän lähtivät sitten heti tilaukseen.


Bobster väittää kovasti näitä laseja tuhoutumattomiksi. Lasien runko on vahvaa kumiseosta, jota ei taittamalla poikki saa. Linssit puolestaan ovat komposiittimuovia, joissa on naarmujen varalle suojapinnoite, joten niidenkään rikkominen esim. päälle istumalla ei pitäisi olla mahdollista. Tosissaan saa siis töitä tehdä näiden hajottamiseksi.

Mielenkiintoiseksi nämä lasit tekee fotokromaattiset linssit, eli siis sellaiset, jotka tummenevat ja vaalenevat valon määrän mukaan. Ei siis tarvitse ilta-ajelulle lähtisessä enää ottaa sekä auringonlaskua varten tummennettuja että hämärää ja pimeää varten kirkkaita linssejä erikseen mukaan vaan lasit hoitavat itse tuon homman.

Ignitereitä on moitittu hieman ahtaiksi päähän joissain tapauksessa ja vähän tietysti itseäkin epäilyttää, kun silmien välissä on lävistys. Mutta varmasti pieni modaaminen sitten ratkaisee nämäkin ongelmat.

Viimeisen viikon aikana tuli vietettyä talvilomaa Lontoossa. En ole varmaan vuosikymmeneen käynyt missään naapurimaita kauempana, joten lomailu tällä lailla oli lähestulkoon täysin uutta. Olen aina halunnut käydä tuolla Lontoossa ja siksi se valikoituikin kaupunkilomamme kohteeksi. Vaikka en nyt aio sen enempää kertoa tuosta lomastani täällä, kerron kuitenkin moottoripyöräilyyn liittyviä kohokohtia ja huomioita Lontoon matkastamme.

Lontoossa on huomattavan paljon moottoripyöriä. Eikä tämä ole sinänsä mikään ihme; kaupunki on hyvin ruuhkainen ja autolla liikkuminen voi olla hyvinkin vaikeaa. Kun soppaan lisätään vielä järjettömän hintaiset asunnot sekä suhteettoman kalliit julkiset kulkuneuvot, on Suomen polttoaineiden hintatasolla moottoripyörä suhteellisen varteenotettava vaihtoehto ihan päivittäiseksi kulkuneuvoksi esikaupungeista kaupunkiin töihin kulkeville.

Skoottereita ja moottoripyöriä näkyykin siis liikenteessä huomattavasti enemmän kuin täällä kotimaassa ja pyörien arkikäyttöön painottuva kulttuuri myös näkyy pyöräkannassa: pyörät ovat huomattavasti perusmallisempia ja pienempiä ja niiden kunto vaihtelee huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Kustomipyöriä liikenteessä ei Lontoon keskustassa näy juuri ollenkaan, ainostaan jokusia Sportstereja näkyi liikenteen vilinässä, ja pyöräkanta painottuukin pääasiassa pieniin, 250-600cc katupyöriin sekä mp-skoottereihin.

Mutta huomiot sikseen, lomailemaanhan sinne mentiin. Kauppoja kierrellessä tuli vastaan yksi hieman erikoisempi kulkuneuvoja kaupitteleva liike. Ikkunassa simään osui kustomoitujen Range Roverien lisäksi myös tanskalaisen Lauge Jensenin moottoripyöriä, joista pari oli työnnetty myös ulos ihmisten pällisteltäväksi. Sairaan komeitahan pyöriä nuo ovat, mutta hintalappu on jo lähes naurettava. Näissä pyörissä se oli luokkaa 65000 puntaa ja sisällä olleissa helmiäisvalokoisessa ja mattamustassa sitten huomattavasti enemmän. Lauge Jensenin pajaltahan on tulossa myös tulevaisuudessa n. miljoonan euron arvoinen luksuspyörä.

Moottoripyöräilyyn liittyvissä jutuissa oli kuitenkin ihan suunnteltuakin ohjelmaa tällä reissulla. Itäisessä Lontoossa, kaukana keskustasta, sijaitsee jo jonkinlaiseen legendan asemaan muodostunut moottoripyöräbaari Ace Cafe, jonka haarakonttori Ace Corner löytyy myös meiltä täältä Suomesta Lahdesta moottoripyörämuseon yhteydestä. Ja kun kerran näin kauas lähdetään, eihän tätä paikkaa voi jättää välistä. Ace Cafe sijaitsee Stonebridge Parkissa, jonne metrolla keskustasta menee noin kolmisen varttia. Alue on rähjäistä teollisuusaluetta eikä juurikaan vaikuta kovin turistiystävälliseltä paikalta. Stonebridge Parkin metroasemalta on noin viiden minuutin kävelymatka sitten itse kuppilaan.

Alun perinhän tämä kuppila avattiin jo 1938, mutta se sulki ovensa vuonna 1969. Vuonna 1994 järjestetyn Ace Cafe Reunionin jälkimainingeissa alkuperäiseen paikkaansa vuonna 1997. Kahvilalla on siis pitkä historia, johon liittyy mm. toisen maailmansodan aikainen pommittaminen maan tasalle. Alkuperäisten Cafe Racereiden aikakautena Ace Cafe on toiminut keskeisimpänä paikkana maailmassa.

Paikka ei ole kuitenkaan mikään museo, vaikka pitkän historian omaakin, vaan kyseessä on ihan elävä motoristikahvila/-baari, joka tarjoilee ison kattauksen ruokia ja ohjelmaa. Visiittimme ajankohtana ei kuitenkaan mitään ohjelmaa varsinaisesti ollut, mutta ruokaa sentään saatiin. Ruoka ei ollut kovin kummoista, mutta viidentoista punnan hintaan kun saa ison lautasellisen ranskalaisia ja 350g entrecôte-pihvin, niin ei voi valittaa. Paikka on muutenkin vähän ruosteinen: lattiat ovat kuluneet paikkapaikoin puhki, pöydät ovat hieman tahmeita, meteli on päätä huumaava ja kalja tarjoillaan muovimukeista. Ja kaikki tämä tuo vaan vielä enemmän paikalle autenttisuutta. Turisteja ei Ace Cafessa näkynyt: olimme ainoat ulkomaalaiset koko paikassa. Palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja toimivaa.

Kuten Suomessakin, Ace Cafe on paikkana viikottaisille kokoontumisajoille erilaisille kulkuneuvoille. Vierailumme aikana kokoontumisajovuorossa oli (niin klisheistä kun se onkin) vanhat Minit. Autoja oli pihassa saapuessamme vasta muutama, mutta poistuessamme niitä olikin jo koko parkkipaikan täydeltä. Myös näyttävästi rakennettuja skoottereita paikalla oli useampia, pääosin vanhoja Vespoja ja Lamberttoja.

Ace Cafe on ihan pakollinen kohde joka ainoalle motoristille Lontoossa käydessä. Paikka on ihan oikeasti aito ja autenttinen, eikä mikään museoitu turistirysä. Suosittelen.

Jokin aika sitten bongasin jonkin tuntemattoman merkin kilpailijan tuolle PlastiDipille. Nyt uusi kilpailija löytyi vähän tutummasta suunnasta. Lueskelin tuossa viikonloppuna Bilteman luetteloa ja näyttäisi, että Biltema on ottanut taas valikoimiinsa tuon joskus aiemmin poistuneen Biltema Kumimaalin. Biltema kuvailee tuotetta näin:

Helppo keino suojella esineitä. Maali on helppo levittää. Se tarttuu useimpiin materiaaleihin. Muodostaa joustavan kumia muistuttavan pinnan, joka suojaa esimerkiksi auringonpaisteelta, korroosiolta ja kosteudelta. Voidaan käyttää esimerkiksi autoissa, veneissä ja moottoripyörissä. Soveltuu esim. vanteisiin. Helppo poistaa käyttämisen jälkeen. 

Kumimaalia saa 400ml pulloissa ja hintaa on 18,99 €, mikä on siis hieman halvempi kuin Plasti Dipillä. Värivalikoimaakin löytyy hieman, väreinä saatavilla ovat musta, valkoinen ja punainen, joiden lisäksi kumimaalia saa myös värittömänä.

No niin! Nyt se olisi kausi avattu ihan virallisestikkin. Vaikkei pahemmin noita kilometrejä eilen mittariin kertynytkään, on pyörä sentään kotiutettu. Sinänsä harmi kuitenkin, että joutuu odottelemaan sitten niitä kunnollisia ajolenkkejä vähän pidempään, koska talvilomareissu häämöttää jo ihan parin päivän päässä eikä sinne mennä kaksipyöräisellä.
Eilen siis sain aikaa öljyjen vaihtamista varten ja oikeastaan viime hetkellä sitä sainkin, pyöräni säilytyspaikassa kun kuumoteltiin tallin pesusta johtuvalla siirtokehoituksella. Pesu tietenkin tapahtuu talvilomani aikana jolloin en ole edes samassa maassa pyörän kanssa, joten pyörä olikin saatava tallista pois.

Öljynvaihdossahan vastaan tuli pieni ongelma viimen: innoissani kunnolla kiinni vääntämäni ruuvit öljynsuodattimen kopassa olivat sitten kiinni mallilla "pysyvä", ristipääkantojen muljuessa käyttökelvottamaksi niitä availlessa. Mistä siis apu? No apuhan todellisuudessa löytyi jo talvella alle 10:n euron hintaisesta ruuvinpoistotyökalusta, joka oli jopa automekaanikon koulutuksen saaneelle siskonpojalleni täysin uusi tuttavuus. Laite on hyvin simppeli: kovateräksestä tehty noin parin tuuman mittainen tappi on varustettu toisesta päästä pienellä poranterää muistuttavalla jyrsinpäällä, jolla porataan ensin ruuvin kantaan kartiomainen reikä. Toisessa päässä taas on hieman sahalaitaisesti varustettu kartiomainen ja vääränkätisillä kiereillä varutettu pää, joka sitten ruuvataan akkuporakoneella kiinni porattuun reikään. Jos omistaisin kunnollisen akkuporakoneen, olisi kone varmasti vääntänyt myös ruuvin auki, mutta eihän toki Clas Ohlsonilta ehkä 10 vuotta sitten ostettu akkuporakone toki enää jaksa vääntää (lieneekö jaksanut ikinä), joten avuksi piti ottaa jakari. Sillähän sitten ruuvit lähtivätkin siististi pois.

Uudet ruuvit ovatkin sitten torxeja. Eipähän pyöristy kannat enää. Ainoastaan etummainen pultti on nyt normaalilla kuusiokannalla, koska pultti oli hieman erikoisen mittainen (6Mx90mm) eikä sopivaa pulttia löytynyt läheisestä K-raudasta torxina tai muutenkaan. Viritelmän lopputuloksena tämä pultti korvattiin siis normaalilla kuusiokantaisella 6Mx100mm pultilla, johon laitettiin sitten väliin muutama rikka.

Siskonpojan krapulaa helpottaaksemme kävimme vielä pyörähtämässä vähän ostoksilla, kunnes oli sitten aika ajella sekä pyörä että auto kotipihaan. Reitti kulki Kehä I:stä pitkin, jossa sainkin osakseni suuren määrän katseita ohittavien ja ohitettujen autojen matkustajilta. Lieneekö syynä sitten pyörän nykyinen ilme?

Nykyisestä ilmeestä puheenollen: pientä muutosta tuli tehtyä myös ulkonäköön. Emäntä kun harvemmin kyydissä istuu, päätin poistaa toistaiseksi sissybarin selkänojatyynyn. Tuohan on suunnattoman helppo sitten tarvittaessa palauttaa paikoilleen, se kun on kiinni neljällä puuruuviilla.

Semmoista nyt tällä erää. Seuraavan viikon aikana ajelut jäävät vähän vähemmälle, vaikka moottoripyöräilyyn liityviä juttuja saattaakin olla edessä talvilomareissun lomassa. Suunnitteella on ainakin visiitti legendaariseen Ace Cafe'hen ;)

Eilen sitten päädyin kasaamaan pyörän ajokuntoon. Ja nopea hommahan tuo oli, senkun vaan pulttaili osat takaisin paikalleen. Tein samalla vähän uusia johtoja vilkuille ja nyt korjaantuikin sitten lopullisesti viime kesän vaivannut vilkun oikkariongelma. Tosin testilenkillä pimeni sitten toisen puolen vilkku enkä ehtinyt sitä sen kummemmin tutkimaan. Oikkarissa se ei kuitenkaan ole, joten hyvällä todennäköisyydellä saattaa olla vain lamppu palanut.

Kun pyörä oli tosiaan saatu kasaan, oli aika lähteä pienelle koelenkille. Kävin ensin kokeeksi heittämässä korttelin ympäri, jonka jälkeen heitin sitten ajokamppeet päälle ja suuntasin vähän kauemmaksi. Kaupungissa meno oli vielä äärimmäisen mukavaa, mutta lähdettyäni isommille teille tuli hyvin pian selväksi, että avokypärä ilman kasvosuojusta on todella huono idea tässä vaiheessa, kun tiellä on todella paljon pölyä. Lähes hiekkapuhallukselta tuntunut pölysuihku naamaan bussin perässä ajettaessa kun ei ole kovin mukavaa.

Takasin päästyäni aloin tutkimaan öljynvaihtomahdollisuuksia. Kuten muistelinkin viime vuodelta, yksi ruuvi öljynsuodattimen kannessa on todella huonossa kunnossa eikä se enää auennut ruuvarilla. Pitää siis ottaa ensi kerralla mukaan korkanneen ruuvin poistotyökalu. Öljyt jäivät nyt vielä siis vaihtamatta.

Vielä en pyörää kotiin tuonut, odotelkoot vielä sen aikaa, että saan öljyt vaihdettua. Kotiin pyörän saatuani onkin sitten taas vuorossa purkamista: etulokari pitää irroitella maalausta varten.

Nappasimpahan lenkillä puhelimella pari kuvaa pyörästä, tältä se nyt näyttää:

Mitä sitä nyt odottelemaan, aamulla töihin tullessani piti tankki pikaisesti työtoverin avustuksella sovittaa paikalleen. Hieman vaivaahan aiheuttaa toki uudeelleenreititetyt kytkin- ja kaasuvaijerit, jotka siis ovat uudet mutkansa löytäneet korkean tangon takia. Ja ihan sairaan hyvältähän se nyt sitten näyttää.

Loput rojut olisi tarkoitus laittaa kiinni ehkäpä jo tänä viikonloppuna, samalla sitten pitäisi pyörä vielä pestä ja öljytkin vaihtaa. Eilen illalla korjailin vähän iskua ottaneita takavilkkuja, toisesta kun oli melkein johto poikki (ilmeisesti tullut kiveä jossain vaiheessa johtoon kohtuullsella voimalla) ja toisessahan oli koko viime kesän kiusannut oikosulkuongelma, jonka paikansin lamppupesän juureen ja korjasin sähköteipillä. Alunperin oli tarkoitus vaihtaa koko johdot vilkkuihin, mutta se nyt jäi tekemättä, koska vilkun rungon läpi mahtuvaa johtoa ei kämpästä löytynyt. Uudet liittimet vaihdan kuitenkin vielä johtoihin ennen takaisinasennusta.

Ai niin, joku kyseli kuka tuo maalari oli. Maalarihan oli siis Tuomo Nikama, joka ennen teki omalla toiminimellään hommia. Nyt on äijä kuitenkin lyönyt hynttyyt yhteen soodapuhaltajan kanssa ja firma löytyy nykään Järvenpäästä. Palveluihin kuuluu soodapuhalluksen lisäksi siis myös sekä jauhe- että märkämaalaus. Webbisivutkin löytyy --> http://www.sipoonsoodapuhallus.fi/ . Omat kokemukset firmasta ovat ihan hyvät, vaikka maalaus suunnitellusta (ymmärrettävistä syistä) vähän viivästyikin. Viivästyksestä kuitenkin ilmoiteltiin minulle päin, eikä tarvinnut siis epätietoisuuden vallassa ruveta kyselemään palikoitten perään.

Hain sitten töitten jälkeen takalokarin ja tankin maalarilta. Lopulliseksi hinnaksi muodostui 180e, lisähintaa kertyi muutama kymppi hiekkapuhallushommista. Olen silti kokonaisuutena edelleen hyvin tyytyväinen tuohon hintalappuun.

Ja kuten kuvasta näkyy, on maalipinta loistavan näköinen. tokihaan ne pari lommoa nyt sitten loistavat tuolla toisella puolella tankkia, mutta minkäs teet. Liian työlästä alkaa niitä oikomaankaan tämänlaisen budjetin projektissa. Ehkä ostan sitten uuden tankin joskus. Ehkä.

Mutta itse asiaan, eli ne teippaukset. Jokin aika sitten siis tilasin teippaukset eBaystä, aiheena nuo vanhat sotilaslentokoneiden hainsuumaalaukset. Mikään kokenut teippaaja en ole, mutta vähän on sentään tullut harjoiteltuakin. Ja nettihän on pullollaan videoita siitä, miten tämä homma pitäisi tehdä. Ongelmanahan tuossa on tuo tankin kaareva muoto, joka aiheuttaa pirunmoista vaiaa teippauksen sovittamisessa.

Työvälineinä käytin suihkupullossa vesi+1 pistara tiskinpesuainetta yhdistelmää, hiustenkuivaajaa ja peukaloita. Ensin tankki pinta märäksi tankista ja tarrapinnasta ja sitten sovittelemaan tarroja tankkiin. Varovasti sitten lääpin paikoilleen ne kohdat, joissa tarra pääsi ilman kuumentamista tarttumaan suunnilleen suoraan. Sen  jälkeen sitten kuumentamalla ja tarraa venyttelemällä etenin loppua kohden. Minun taidoillani tuo ihan viimeinen kulma on täysi mahdottomuus saada täysin siistiksi, mutta ihan tyytyväinen olen lopputulokseen. Myös tarrojen kohdistaminen eri puolilla on vähän haastavaa ja pienoista epäsymmetriaa lopputulokseen tulikin, mutta hei, eihän pyörän näe kuin yhdeltä puolelta kerrallaan.

Ja tältä se nyt näyttää. Tulihan siitä ihan törkeän hieno.


--

Kävimpähän samalla reissulla vielä tutustumassa uuteen Stormiinkin. Mestahan sijaitsee nyt vantaalla, siinä ihan Allrightin vieressä. Mukaan lähti öljynsuodin, nyt olisi sitten kamat kasassa öljynvaihtoakin varten. Eli nyt sitten vaan kehittämään aikaa tallipäivälle, niin pääsee testaamaankin sitten pyörää liikenteeseen.

Eilen olikin tuo maalari-Tuomo soitellut salilla ollessani ja pistänyt viestiäkin (tokihan tekstarit sitten menevät tuonne tablettiini ja eilisten kiireiden takia en töitten jälkeen kerinnyt edes vilkaisemaan sitä), mopon osat ovat nyt valmiina. Eli tämähän siitten tarkoittaa töitten jälkeen kiireistä reissua kohti Järvenpäätä. Illalla sitten voisi kait ihmetellä hieman noita teippauksia ja niiden kiinnittämistä, jos sitten vaikka viikonloppuna tai ensi viikolla pääsisi osia paikoilleenkin sovittamaan.

Pitäisi vielä uusi öljynsuodatin ostaa, jos samalla kasaillessa sitten vaihtaisi myös öljyt koneeseen ja pesisi pyörän kevätkuntoon. Sittenhän sitä voikin jo kohtapuoliin harkita siitää kotipihaan, johan täällä etelä-Suomessa alkaa olla ajokelit kohdallaan. Oljynsuodattimia näyttääkin olevan Stormilla hyllyssä, joten ei muuta kuin sellainen tänään sitten hakemaan samalla reissulla.

Vähän kyllä jännittää, miten osaaminen riittää tuon teippauksen kiinnittämiseen. Olen tässä katsellut erilaisia ohjevideoita netistä, miten tuo pitäisi tehdä ja onhan tuota hieman tullut harjoiteltuakin mopon poskipalojen yliteippaamisen kanssa. No, toivotaan parasta, että teippaukset asettuvat helposti paikoilleen.

Hyvää syntymäpäivää, Pärinää!-blogi! Lauantaina tuli kaksi vuotta siitä, kun aloitin tämän blogin kirjottamisen aloitellessani autokoulussa moottoripyöräkortin ajamista. Ajatuksena oli alunperin hieman kirjoitaa lähinnä autokouluun ja pyöräilyn ensimetreihin liittyviä juttuja, mutta kirjoittaminen jäi sitten jotenkin "päälle" ja parissa vuodessa onkin kirjoituksia kertynyt reilu 200. Eikä loppua ole näkyvissä ainakaan tämän hetkisien fiiliksien mukaan pitkään aikaan.

Kiitoksia kaikille lukijoillemme, olemme selkeästi löytäneet vakiintuneen lukijakuntamme. Lisääkin mahtuu toki mukaan, joten vinkatkaahan kaverillekkin, jos luulette että kaveria voisi blogimme kiinnostaa.

Harvoin tulee vastaan mitään varustevalmistajaa, jonka valikoimasta löytyisi omaa estetiikantajua miettyttäviä tuotteita enemmän kuin kaksi. Tämä on toki ymmärrettävää, painottuuhan moottoripyöräily enemmän noihin katu- ja matkapyöriin ja sitä kautta myös varusteet ovat pääsääntöisesti vähän, no, ei niin hienoja. Nyt kuitenkin löytyi valmistaja, jonka valikoimassa on enemmänkin vähintäänkin hienoja varusteita.

Amerikkalainen Speed and Strength on suhteellisen tuore tulokas moottoripyöräilyvarustevalmistajien joukossa. 2009 perustettu yritys valmistaa kuitenkin jo ikäänsä nähden varsin laajaa mallistoa, joka kattaa kaikki moottoripyöräilyvarusteet takeista ja housuista aina kenkiin ja kypäriin asti. Eikä mallisto rajoitu pelkästään custom-kuskeille suunnattuihin varusteisiin, vaan joukosta löytyy omat varusteensa myös muilla kulkineilla liikkuville.

Eniten ehkä huomiotani herätti tuo ajotakkiosasto heidän sivustollaan, tuotevalikomasta kun löytyy mm. kevlarilla vahvistettua flanellipaitaa, olka- ja kyynärsuojilla varustettuja huppareita sekä mm. muutamaakin erilaista farkkutakkia. Ja varsin yllättävää on, että varusteet ovat jopa ihan kohtuullisen hintaisia. Farkkukankainen täyssuojattu ajotakki lähtee noin kahdensadan dollarin hinnalla, nahkatakin kun puolestaan saa halvimmillaan 250 dollarilla.

Kypärävalikoimassa on mukana niin avokypäriä kuin myös adventure/MX- ja umpikypäriäkin ja kaikki tietysti vähän räväkämmillä ja tyylikkäämmillä tekstuureilla. Kypäristä löytyy erikseen myös naisille suunnattu valikoima, jossa tektuurit ovat hieman hillitympiä.

Naisille löytyy myös ihan oma mallistonsa vaatteita ihan täydeltä skaalalta ja varsinkin takkien saralla löytyykin varsin pätevän näköisiä varusteita myös kauniimmalle sukupuolelle.

Harmikseni en löytänyt ainakaan pikaisella etsimisellä mistään Euroopasta Speed and Strengthin jälleenmyyntiä, joten mikäli näitä varusteita halajaa, pitää niitä jenkeistä tilata.

Speed and Strength webbisivu