Lauantaiaamu koitti pilvisenä, mutta silti lämpimänä. Heti siskonpoikien kanssa heräiltyämme lähdimme suuntaamaan Punkalaitumelle puuhommiin. Aamupalaa siis Lempäälässä Nesteellä ja sen jälkeen Vesilahden kautta kohti puusavottaa.

Koko matka sujui ongelmitta. Kerran pysähdyttiin pitämään tupakkatauko, mutta mitään ongelmia niin latauksen kuin bensansyötön kanssakaan ei ilmeentynyt koko matkan aikana. Auto kävi nätisti ja väänsi hyvin nelosellakin. Tai no ainakin sen verran, mitä sen pitäisikin vääntää; ylämäissä joutuu silti vaihtamaan kolmoselle, mutta tämä nyt johtuu vaan puhtaasti tehon puutteesta eikä ole edes haittaavaa.

Perille päästyämme kävimme äitini kanssa pienellä koeajoilla, tarina kertoi että viimen oli kuplavolkkarilla ajaettu synnyinvuonnani eli tasan neljäkymmentä vuotta sitten. Hyvinhän se äidiltäkin sujui ajaminen vanhalla autolla, mutta onhan näitä (vaikkei kuplia olekkaan) ollut jos jonkinnäköisiä vuosien varrella perheessä; muistan meillä oleen vuosien varrella ainakin pari Fiatia (127 ja 128:ja), Wartburgeja lähinnä farmarimallisena, Mazda 818 (josta tuli minun ensimmäinen auto), Corolla, Hiace, Volvoja, jne. Eipä ole siis ole meidän perheessä jämähdetty mihinkään yhteen autoon ainakaan taannoin.

Puusavotta jatkui täyden työpäivän verran ja sen jälkeen saunottiin ja syötiin. Nukkumaan taas puolen yön maissa, aamulla meinasi hieman väsyttää rankan päivän jälkeen ja ylös noustiin vasta kymmenen aikaan. Lähdimme suhteellisen pian takaisin, Paavo toisella autolla ja minä Tuukan kanssa hieman kiertoreitin kautta. Paluumatkalla vähän ennen pääsyämme Valkeakoskelle kupla alkoi taas oireilemaan siten, että se ennakoi sammumista. Ajoin saman tien tien sivuun ja vaikka auto ei kerinnytkään sammumaan, oli ongelma ilmeinen: bensafiltteri oli taas tyhjä eikä autolle tullut tarpeeksi bensaa. Ja tuttuun tapaan ongelma taas hoiti itse itsensä ja noin minuutin päästä mentiin taas.

Ilta menikin aikapitkälti Tuukan ja pariin kertaan vaihtuneen vieraan kanssa cruisaillessa, lähinnä nuoruudenmaisemissa Valkeakoskella ja Toijalassa. Pari todella vanhaa ystävää kävi kokeilemassa hieman auton penkkejä ja käytiinhän sitä mm. eräällä uimarannalla muistelemassa varsin vanhoja hetkiä; aikoja, joista on kulunut jo yli puoli elämää. Toimitin Tuukan kotiin siinä yhdeksän maissa ja hain itselleni ruokaa. Rakastan varsinkin Pirkanmaalla, mutta myös muualla maakunnissa, grillikioskien tarjontaa ja tälläkin kertaa sapuskat lähtivät mukaan Hiukopalasta eli entiseltä Jaskan Grilliltä.

Kilometrejä kertyi päivän aikana parisataa. Paluumatkalla rauhallista, hieman alta kahdeksaa kymppiä ajaessa auto näytti laskelmien mukaan vievän bensaa vähän alta 6,5 litraa satasella. Se vaikuttaa jo todella järkevältä kulutukselta tämän ikäiselle autolle.

Ja niinpä jatkui perjantaina tosiaan kuplan ongelmien selvittäminen. Kaasari purettiin uudelleen ja selviteltiin hieman latausongelmaa: jälkimmäiseen syypääkin noin pääpiirteittäin selvisi laturin hiilien osoittauduttua toiselta puolen varsin kuluneeksi. Bensansyötön ongelmaan, mikä oli aiheuttanut torstaina auton sammuilun ei näyttänyt kuitenkaan kaasarista syypäätä löytyvän ja vikakin oli taas tipotiessään.

Siispä hankkimaan varaosia. Hieman vaarallista, kun tulen varmasti tulevaisuudessa viettämään taas vähän enemmän aikaa tuolla Valkeakoskella ja Akaan Toijalassa, vähän reilun kymmenen kilometrin päässä pääasiallisesta majapaikastani (joka on muuttamassa vielä lähemmäs) sijaitsee valikoimaltaan vastaantulleista kotimaisista ilmajäähdytteisiin volkkareihin keskittyvistä verkkokaupoista noutovarasto. Kyseessähän on siis aircooled.fi, josta näyttikin löytyvän käytännössä kaikki ja vähän enemmänkin, mitä korjaustoimenpiteisiin tarvittiin.

Vaikka hyvä verkkokauppa onkin kyseessä, sekoilin tilauksen kanssa eikä paikan päälle saapuessa tilaus ollut tullut perille (auttaisi varmaan, jos maksaisikin sen tilauksen pois). Ystävällinen henkilö paikanpäällä kuitenkin kertoi, että voi kerätä tilaukseni, jos saa vaan sen jotenkin maksettuna järjestelmiinsä. Siispä puhelimella tilausta sisään ja kohta olikin aikamoinen kasa tarvaroita kourassa: laturin hiilet, uudet tulpat, muovinen haskalokero, metallinen kori sisätilaan, ilmanpuhdistin sekä uudet ikkunaveivit.

Laturin hiilien vaihtaminen palautti laturin 10V tasolle tippuneen latausjännitteen yli 14V luokkaan. Ei se nyt vieläkään älyttömän kovaa lataa, mutta sentään lataa, se on tärkeintä. Jotakin pientä kuitenkin vielä on, kun ilman mitään kuormaakaan akulle tulee kuitenkin yli voltin verran vähemmän. Akun maakaapeli tosin näyttää syypäältä tähän: kaapeli on ihan hapettunut ja kokonaan ihan vihreä.

Harmikseni havaitsin tilanneeni väärän ilmanputsarin. Katsoin tosin ensin, että kyseisestä ilmanputsarista puuttui sovitinpala, mutta myöhemmin tajusin, että moka oli ihan oma. Koska uutta ilmanputsaria ei laitettu autoon kiinni, laitettiin sitten vanha putsarikotelo ja suolistettu, tyhjä putsari takaisin autoon.

Kun tekniikkapuoli oli saatu kuntoon, vaihtelin vielä veivit samalla rasvaten hieman ikkunan tiivisteitä silikonisprayllä saadakseni aikaan vähän paremmin luistavat ikkunat ja vaihdoin hanskalokeron. Vanha, alkuperäinen, pahvinen lokero oli jo aikalailla tiensä päässä ja lähtikin sitä pidettättelevän ruuvin irroitettuani käytännössä palasina. Hämmästyksekseni huomasin kuitenkin, että nokkapellin avaamisvaijerin, jonka kahva löytyy siis tuolta hanskalokerosta, mekanismi oli niitattu kiinni pahviseen lokeroon ja muutenkin aika pitkälti niiteillä eikä ruuveilla kasassa. Koska vaijeri matkusti hieman haasteellisessa paikassa ja näytti olevan massauksen jäljiltä aika lujaa kiinni auton seinämässä päätin hieman oikoa mutkia ja saadakseni vipumekanismin paikoilleen, jouduin tekemään sen paikalleviemiseen rälläkällä uran. Siitä tuli kuitenkin varsin hyvä kaikin puolin. Hieman isompikin se tuntuu olevan.

--

Eipä siis muuta kuin baanalle. Paavo ja hänen nuorempi veli Tuukka sekä poikien pikkuserkku Miro viettivätkin sitten illan kyytiläisinä, minä luonnollisesti ratissa. Koska luotto ei ollut autoon kovin korkealla, ajeltiin ensin varovasti Valkeakoskella ja sitten vähitellen kauemmaksi ja kauemmaksi, lopulta Toijalan kautta Tarttilaan ja Sääksmäen kautta takaisin Valkeakoskelle. Matka ei kuitenkaan sujunut ongelmitta.

Ensimmäinen ongelma tuli, kun pääsimme hiekkateille ensimmäisen kerran, joskin näillä asioilla ei ole minkään näköistä yhteyttä. Pimeällä hiekkatiellä auto päätti taas sammua, hyvin samanlaisesti kuin aiemminkin: aivan kuin bensa olisi loppunut. Tarkistus konepellin alle paljasti, ettei bensapumpulta tule bensaa kaasarille; bensansuodatin on tyhjä. Autossahan on siis vaihdettu jälkikäteen tavallisesta poikkeava bensapumppu, joka näyttää olevan kiinni konehuoneen sivustalla nippusiteellä. Bensapumppu tuntui kuitenkin käyvän ja hetken paikallamme odoteltuamme se alkoi sitten kokeillessa pumppaamaan bensaa mielin määrin koneelle.

Sama ongelma toistui illan aikana vielä kaksi kertaa ja kaava pysyi täysin samana: auto sammuu, bensansuodattimessa ei näy nestettä, parin minuutin tauko ja auto toimii taas normaalisti. Onko tähän nyt syynä sitten rikkonainen bensapumppu vai tukkeutunut bensalinja, sitä ei ole vielä ratkaistu. Aion kuitenkin ostaa uuden pumpun joka tapauksessa: oli vanha rikki tai ei, tätä menoa, kun sitä pyöritellään tyhjänä, se tulee hajoamaan joka tapauksessa.

Illan mittaan ilmeni toinenkin ongelma, joka näytti kasvavan pikkuhiljaa illan edetessä: laturin valo alkoi ensin hehkua ihan himmeästi ja sitten reagoimaan esim. vilkkujen käyttöön tai musiikin kuuntelemiseen. Päätimme jättää siinä vaiheessa illan siihen, olihan kello jo yli puolen yön ja aamulla oli tarkoitus lähteä vanhemmilleni Punkalaitumelle.

Eilen sitten alkoi se ensimmäinen reissu kuplalla. Ja voi veljet, millainen reissu siitä muodostuikaan.

Eilen reissussa kaupungille sattui pieni vamma autolle. Ilmeisesti mukulakivet ja kuopat olivat toiselle pakoputkihuilulle tarpeeksi, kun huilu oli päättänyt poistua autoo kokoonpanosta. Havaitsin tämän puutteen vasta sitten kotinurkille palattuani.

Onneksi apu oli lähellä: Motonetistä uusi huilu lähti 5,90e hintaan ja asennettukin se oli jo ennen kuin olin poistunut parkkipaikalta. Tosin kotiin päästyäni tätä saikin sitten kiristellä. Mukavana pikku bonuksena joku sankari on laittanut huilut kiinni kiristimellä, jossa on 11mm kannalla olevat pultit ja toisessa päässä 10mm mutterit. Arvatkaas ihan piruuttaan, löytyykö 11mm kiintoavainta työkalupakistani? No, jakari auttoi auttavasti. Pitää vielä kiristellä tuota tosin lisää ennen kuin lähden tänään liikenteeseen.

Liikenteeseen lähtemisestä puheenollen, tänään olisi sitten jännät paikat, kun lähden sukuloimaan ja aloittelemaan talvilomaani Pirkanmaalle. Luvassa siis sellaiset 160km matkantekoa tänään ja siihen päälle sitten mitä illalla tulee kotikaupungissa pyöritettyä. Pakkohan sitä on uudelle autolle tutut kulmat käydä näyttämässä.

Koska osaaminen on vähissä kuplan räpleltämiseen, pitää sitä tilata oppikirjoja. Ja mikäpä sen parempi paikka niitä onkaan hankkia kuin Amazon. Tilasin siis tuossa viikonloppuna pari kirjaa, joista toivon löytyvän apua räpeltämiseen ja myös auton tuntemuksen kasvattamiseen.

Ensimmäisenähän pitää tilata se Haynesin perus korjausopas, mikä nyt on suunnilleen perusteos ihan mihin tahansa, omistipa sitä sitten mitä tahansa moottorisahan ja avaruusaluksen väliltä (kyllä, Haynesilta löytyy manuaalia myös mm. avaruussukkulalle ja Star Trekistä tutulle Enterpriselle). Moottoripyörän kanssa vastaava manuaali on pelastanut monesta pulasta ja antanut rohkeutta lähteä itse tekemään käytännössä ihan kaikki. Vaikka olenkin suhteellisen hyvä päättelemään asioita ja tarve ymmärtää kaiken toiminta auttaa pähkäilemään esimerkiksi vianselvityksessä aikalailla, olen kuitenkin ollut aina hieman arka lähtemään kokeilemaan auttavasti toimivan laitteen purkamista ilman ohjeita ja niitähän tuosta kirjasta löytyy yllinkyllin.

Toinen kirja onkin sitten hieman mielenkiitoisempi enkä usko, että kirja olisi yhtään vähemmän avulias ainakaan siitä syystä. Kyseessä on kirja nimeltä "How to keep your Volkswagen Alive: a manual of step by step procedures for the compleat idiot", eli suomeksi noin suunnilleen "Kuinka pitää Volkswagenisi elossa: vaihe vaiheelta ohjekirja käytännöistä täydelle idiootille". Jo nimenstä puolesta siis kirja vaikuttaa siltä, ettei yliarvio auton omistajan osaamistasoa. Kirjan ensimmäinen painos on vuodelta 1969 ja previikkaa Amazonista lukiessani tuo myös näkyy kirjassa: kieli on varsin rentoa ja viihdyttävää, kirjan kuvitus on hauskaa ja ajan henkensä mukaista. Kaikki asiat tuntuvat olevan selitetty juurta jaksaen, mitä voikin odottaa 480 sivuiselta teokselta.

Nämä kaksi kirjaa lähtivät postareineen alle viidellä kympillä saksan Amazonista.  Todennäköisesti ne kolahtavat postiluukusta sillä aikaa, kun olen reissussa (Kuplalla. Jännittää reissu kovasti, kun pitäisi ajaa autolla viikon sisällä viitisensataa kilometriä).

En tiedä, miksi en ole tätä jo aiemmin tehnyt. Oma instagram-feedi alkoi täyttyä aika tiiviisti kuplan kuvista, joten josko nämä keskittäisi omaan paikkaansa. Eli, Pärinää ylpeänä esittää: Pärinää blogin oma instagram:

https://www.instagram.com/parinaablog/

Eli sieltä nyt sitten seurailemaan hieman intensiivisemmin, mitä blogin tiimoilta tänne kuuluu.

Täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että hieman kaipasi alkuun opettelua taas vanhalla autolla ajaminen. Vaihteita sai hakea, polkimet tuntuivat joka tilanteessa vaativan aikamoista voiman- ja väkivallan käyttöä, ratin kääntäminen paikallaan on käytännössä lähes mahdotonta eikä se kevyt pidellä ole muutenkaan. Mutta aika äkkiähän taas kaikki muistui mieleen ja pikkuhiljaa Rouvan henkinen elämä alkoi tulemaan tutuksi.

Espoosta palattuamme suuntasimme sitten kohti Sipoota ja Nikkilää, ensimmäistä kertaa täysin pimeälle tielle. Oletin jotenkin, että autossa olisi huonot valot, mutta ilmeisesti niille on annettu rakkautta joskus lähihistoriassa; valot olivat kirkkaat ja terävät. Hieman alas ne osoittavat, mutta pitää tutkia, saisiko noita jotenkin säädettyä. Mutta positiivinen yllätys kyllä.

Hieman pidemmän kaavan kautta kotiin ja lopulta nukkumaan. Kotimatkalla vielä käytiin kaupassa siinä noin kolmen aikaan yöllä ja käytiin ottamassa pari kuvaa tyhjässä parkkihallissa, tämän postauksen ensimmäinen kuva onkin sieltä.

Lauantaina käytiin hakemassa Helsinkiin tuleva Paavon nuorempi veli, Tuukka, kyytiin. Paavon mentyä sitten katsomaan exälleni lätkäpeliä, päätimme Tuukan kanssa käydä vähän kiertelemässä lähiseudun nurkkia ja pyöritimme rattia hieman Laajasalossa ja Kalasatamassa. Pelin päätyttyä ja illan pimettyä oli tarkoitus lähteä taas jonnekkin, mutta Rouva päättikin toisin. Tyhjäkäynti kävi varsin heikoksi vaikka auto kävi muuten varsin mallikelpoisesti. Pikaisesti tien päällä tutkittuamme asiaa päätimme olla lähtemättä sen kauemmaksi ja palasimme tallille tutkimaan polttoainejärjestelmää. Bensansuodatin näytti olevan ainakin heiman elähtäneen näköinen ja kaasari tuntui tukehtuvan jostain syystä ja tovin asiaa tutkittuamme (ja käytyämme taas yöllä kaupassa) päätimme painua pehkuihin. Loistava päivä tämäkin, vaikkei kilometrejä kertynytkään ihan samaa luokkaa kuin perjantaina.

No sehän sitten kävi äkkiä. Välillä asiat tapahtuvat nopeammin kuin ehtii ajatella ja tänään sovittiin sitten kaupat siitä uudesta silmäterästä.

Käytiin katsomassa tuossa jokusen kymmenen kilometrin päässä tätä kuplaa, jota olen pitänyt jo tovin silmällä nettiautossa. Olen koittanut tässä hieman kaoottisessa elämäntilanteessa leipoa asioita monella muulla saralla päätökseen ja kauhulla odotellut, että keritäänkö seuraamani autot myymään pois ennen kuin saan rahoituksen kuosiin. Vaikka sen puolesta ollaankin ihan viime metreillä, päätti Paavo, rakas siskonpoikani ja työparini harrastehommissa, jeesata hieman, jotta saadaan kupla kotiin jo tällä viikolla.

Koeajo suoraan sanottuna jännitti todella paljon. Olen viimeksi ajanut autolla, joka on valmistettu ennen syntymääni ehkä joskus 10-15 vuotta sitten ja viimeinen 8 vuotta on mennyt, no, nyt 8:n vuotiaan auton ratin takana. Erohan on aivan älytön tällaiseen kohta 50v ikää lähentelevään autoon, tässä autossa kun luonnollisesti ei ole mitään, ei siis mitään, ajomukavuuksia (ja niin sen kuuluu ollakkin). Ensimmäinen hieman jännittävä tunne tuli, kun lähdettiin kaverini Esan kanssa myyjän pihasta heittämään koerinksaa ekaan risteykseen tullessamme jarrua painaessani normaalilla tavalla ei tietenkään tapahtu yhtään mitään. Äkkiä kuitenkin muistuu mieleen tuollaisessa tilanteessa, että "paina nyt vaan sitä jarrua lisää" ja suhteellisen nuhaiset jarrut alkoivat ottaa kiinni.

Kuplan vääntö ja kierroksien ottaminen on ihan totaalisen outo minulle. Auto käyttäytyy täysin erilailla, kuin mikään koskaan omistamani auto. Vääntöä tuntuu olevan, mutta varsin kapealla kierrosalueella. 4 vaihteinen laatikko omaa todella pitkät vaihteet ja vaihtaminen onkin aika tarkkaa, että väännön saa pysymään järkevänä. Toki pitää nyt mainita, että meitä oli kaksi suhteellisen isohkoa miestä autossa, joten ehkä se on kuplalle, joka on talven viettänyt säilössä, hieman raskasta. Hieman kupla tuntui mokeltavan, kun polkaisi kaasun lattiaan, mutta se on taas elämää vähällä käytöllä olleen kaasarikoneen kanssa; myyjä kertoi, että autolla oli ajettu viime kesänä noin 500 kilometriä.

Ulkoisesti auto on hyvässä kunnossa ja lähes ruosteeton. Kone alkoi vastata ihan kivasti noin 10 min lenkin jälkeen lämmettyään eikä käyntiin lähteminenkään ollut vaikeaa. Sisätiloiltaan auto on hieman epäsiisti ja selkeästi keskeneräinen projekti, mutta hei, sellaistahan tässä oltiinkin hakemassa. Sisätilat ovat menossa joka tapauksessa kokonaan uusiksi, nykyisen suunnitelman (joka todennäköisesti muuttuu vielä satoja kertoja) sisätiloista tehdään pääosin punaiset.

Isona lisäbonarina autossa on tuo kattoteline. Ei sillä välttämättä, että sillä olisi käyttöä, mutta onhan se nyt vaan ihan sairaan hienon näköinen.

Enpä alkanut tinkimään. Tinkiminen on ollut minulle aina vierasta touhua, jos haluan jotain olen siitä valmis maksamaan sen mitä pyydetään. Ja kun puhutaan 2000 €:n hintaisesta autosta, tinkimällä saa harvemmin mitään merkittävää eroa aikaiseksi.

Mutta siinä se nyt on. Perjantaina se tulee kotiin. Ja sitten joutuu ehkä muutaman kierroksen ajelemaan tässä korttelin ympäri. Ihan vaan pari.

Vieläkin ihan epätodellinen olo, onks toi oikeesti mun?

Pitkään on taas ollut hiljaista tämänkin blogin suhteen, oikeastaan syynä on ollut, ettei ole ollut kovinkaan paljon kerrottavaa. Mopo on kulkenut sen mitä on kerinnyt eikä mitään ihmeempää ole oikeastaan tapahtunut.

Nyt kuitenkin on käsillä tätä tarinointia koskeva suurin muutos sitten ehkä tämän blogin kirjoittamisen aloittamisen (ja sen ensimmäisen moottoripyörän ostamisen). Minullahan on ollut jo pidemmän aikaa suunnitteella vaihtaa Virago johonkin isompaan moottoripyörään, koska lähinnä suunnitelmissa on ollut luopua autosta kokonaan. Elämäntilanteet ovat kuitenkin heitelleet vähän joka suuntaan ja nyt lopputulema näyttääkin ihan toisenlaiselta, kuin olin suunnitellut: arkikäytössä ollut Ford Fiesta lähtee nyt myyntiin ja sen sijaan, että ostaisin siitä käteen jäävällä rahalla uutta moottoripyörää, olen päättänyt pistää rahat harrasteautoon. No millaiseen sitten? Kuplavolkkariin.

Olen oikeastaan jo pikkupojasta asti rakastanut kuplavolkkaria autona. Vaikkei omassa taloudessa (niin lapsuudessa kuin aikuisiälläkään) ole kuplaa koskaan ollut, on sellaiset aina herättäneet minussa poikkeuksellisen vahvaa kiintymystä. Lapsuudessani ihailin naapurin sedän ensin keltaista ja myöhemmin kullanväristä kuplakulkuneuvoa ja jo silloin päätin, että jonain päivänä minullakin on tuollainen. Unelma unohtui monen muun asian alle oikeastaan vuosikymmeniksi, mutta nyt isojen elämänmuutosten ollessa muutenkin käsillä, päätin hoitaa 40v kriisiä hankkimalla autotalliin pyöreämuotoisen saksalaiskulkineen.

Viimeinen pari kuukautta on tässä mennyt tutustuen kuplaan noin teorian tasolla, lähinnä lukien foorumeita ja korjausmanuaaleja sekä tietenkin metsästämällä sopivaa kulkinetta internetistä. Muutama potentiaalinen vaihtoehto on tullutkin vastaan ja tänään tämä varsin spesifinen autokuume (joka on muuten minulle äärimmäisen outo kokemus) alkaa tuottaa hedelmää, kun menen katsomaan ja koeajamaan oikeastaan mielekkäintä kandidaattia myynnissä olevista kuplista.

Koska moottoripyörän kanssa blogin kirjoittaminen on ollut monilta osin mieltä virkistävä kokemus, on varmasti sanomattakin selvää, että tulen jatkossa laajentamaan tämän blogin kirjoituksia koskemaan myös elämää kuplavolkkarin ratin takaa. En todellisuudessa ymmärrä yhtään mitään vielä näistä kummallisista koppakuoriaisista, joten toivotankin kaikki lukijat, uudet ja vanhat mukaan seuraamaan elämääni ja oppimistani kuplan kanssa.

Uutta postausta siis luvassa tänään tai huomenna vielä siitä, miten tuo potentiaaliseen tulevaan kulkineeseen tutustuminen meni. Kuvien kera.

edit. Eipä onnistunut käydä katsomassa kotteroa maanantaina. Tänään uusi yritys ja niitä kuvia sitten heti, kun vaan auto on nähty livenä.

--

Mites se moottoripyörä, onks se nyt unohdettu kokonaan? Eipä ole, tuolla se tallissa nököttää. En ole myymässä sitä pois ainakaan näillä näkymin, joskin tulevana kesänä tuskin hirvittävästi tulen sen sarvissa roikkumaan; johtuen luonnollisesti kuplaan kohdistuvan mielenkiinnon päälimmäisyydestä. Viragoa ei ole toki unohdettu, se jää minulle toiseksi kulkineeksi ja varmasti tulen myös jatkossa kirjoittamaan siitäkin lisää.