Käsijarrun kiristäminen
No ei. Ensinäkin: tuo säätöruuvi on todella syvällä. Eipä ylttänyt pienemmän räikän hylsy jatkovarren kanssa sinne. Paikka on myös sellainen, ettei sinne nää samalla kun on tekemässä jotain. Tiputettuani yhden hylsyn keksikonsolin väliin päätin sitten tehdä homman vaan helpomman kautta: otan koko keskikonsolin irti. Keskikonsoli on kiinni kuudella ruuvilla, joten homma ei ollut kovinkaan suuri. Sen jälkeen säätöruuvin luo pääsikin paljon vaivattomammin.
Hieman oudoltahan se nyt tuntuu, kun käsijarrua ei tarvitse kiskoa pystyyn asti. Mut parempi tietysti näin :D
Kykimen työsylinteri
Kuten varmaan muistattekin, edellisellä reissulla oli hieman haasteita kytkimen kanssa. Työsylinteri vuosi pahasti ja kytkin oli valuttanut netsteet pihalle. Siispä homma olisi korjattava. Tilasin Autodocista uuden työsylinterin, hintaa varaosalla oli sellaiset 16 euroa ja sen saavuttua suuntasin taas Valkeakoskelle.
Paavo hoiti tuon vanhan sylinterin vaihtamisen uuteen ja nyt kytkimessä tuntuukin nesteet pysyvän sisällä. Samalla myös vaihdettiin palaneet takavalojen polttimot, öljyt koneeseen ja suodattimet. Tutkiskelin samalla hieman ilmanoton rakennetta: ajatuksena olisi vaihtaa jossain vaihessa vapaavirtaussuodatin ja sen sovittaminen vaatii hieman miettimistä. Tai no, nyt miettiminen ja tutkiminenkin on hoidettu ja oikeastaan mikä tahansa saman ikäiselle Preludelle tai Accordille tehty ram air-ratkaisu menee sinne suorilta. Tämä helpottaa suunnitelmia reippaasti.
Havaittiin myös uusi vika: ventiilikopan tiiviste vuotaa hieman. Siispä tiivistettä tilaukseen ja se menee nyt vaihtoon, kun varaosa saadaan taas hankittua. Vuoto ei ole kuitenkaan paha, joten taas pärjää tällä kunnes varaosa on saatu.
Illalla pelattiin korttia. Löysin korttia pelatessa Paavolta kasan tarroja, joista omin välittömästi pari, kun tarrojen joukosta löytyi JDM-aiheisia juttuja.
Search
Blogiarkisto
-
►
2021
(12)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
▼
2020
(10)
- ► marraskuuta (4)
-
►
2019
(10)
- ► huhtikuuta (10)
-
►
2018
(2)
- ► toukokuuta (2)
-
►
2016
(8)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (1)
-
►
2015
(15)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(46)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (9)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (7)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2013
(96)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (10)
- ► heinäkuuta (11)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(91)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (15)
- ► maaliskuuta (10)
- ► helmikuuta (2)