maanantai 16. maaliskuuta 2015

Jarruletkun vaihto

Joo-o. Eihän se mennyt ihan niin helposti kuin olisi kuvitellut.

Hommanhan piti olla simppeli, tarkoituksena oli vaihtaa jarrupalat ja jarruletku etujarruihin. Järjen mukaan hommahan menee niin, että satula irti, letku irti, valutetaan nesteet pihalle, vaihdetaan jarrupalat, uus letku vanhan tilalle ja ilmataan jarrut. Ja näinhän se menikin, mutta:

Ensimmäinen murhe iski jarrupaloja vaihdettaessa: näemmä jarrusatula oli sen verran jumissa, että eihän niitä paloja sitten vaihdettukaan ihan niin heloposti. Eihän minulla ollut edes soveltuvia työkaluja tuon satulan sylinterin purkamiseenkaan. Onneksi paloissa sentään on vielä pintaa jaljellä: pärjään niillä vielä siihen asti, kunnes pääsen kunnon työkalujen ääreen. Tämä toki lykkääntyy tuonne kesälle, kun pääsen käymään sukulaisteni luona Valkeakoskella.

Isompi ongelma sitten ilmaantuikin, kun olin aikeissa ilmata jarrut. Avattuani jarrunestesäiliön, siellä odotti oranssinkeltainen yllätys: kotelo oli vuorattu varsin limaisella jäämällä vanhasta jarrunesteestä. Suuremmin asiaa miettimättä aloin ilmaamaan jarruja. Varttitunnin pumppailun jälkeen alkoi olla hyvin selvää, että neste ei liiku letkussa. Testasipahan vielä useaan otteeseen myös vanhalla letkullakin, mutta edes letkusta ei tuntunut neste läpi tulevan. Siispä etsimään vikaa.

Aika pian kävikin selville, että jarrunestesäiliössä ollut mönjä oli tukkinut koko kahvan sylinterin. Purkamiseen vaaditaan kuitenkin lukkorengaspihdit, joten kovalla kiireellä niitä sitten lähdinkin noutamaan K-raudasta. Yllätys oli kuitenkin suurenmoinen, kun K-raudan pienimmät lukkorengaspidit eivät sitten sinne mahtuneetkaan.

Pitkällisen taistelun ja turhautumisen loppumetreillä päätin koittaa kaikkea mahdollista ja ratkaisu ongelmaan löytyikin sitten lopulta jarrunesteestä. Kaadoin säiliöön väärästä suunnasta jarrunestettä ja tukin banjopultin reijän sormella. Pumppasin sitten painetta ja pian laite ruikkikin sitten nestettä säiliöön päin. Tukos oli auennut. Tämän jälkeen ilmaaminen onnistuikin sitten helposti ja jarrut olivat ilmattu noin varttitunnissa.

Päivä loppui kuitenkin kesken ja koska aamulla oli tarkoitus olla 8:00 pystytämässä YCCF:n talviriehaa, jätin vielä takajarrupalat vaihtamatta. Koska niitä sitten pääseekin rukaamaan, se on vielä iso kysymysmerkki.

Koska jarruneste sotkee sormet ja vaatteet tehokkaasti, ei tullut proggiksesta kuvia otettua käytännössä ollenkaan. Katsellaan sitten, jos kuvia saisi, kun jarrut puretaan seuraavan kerran palojen vaihdon yhteydessä.
perjantai 13. maaliskuuta 2015

Aika herätä horroksesta

Aika on käsillä ja auto täynnä kamaa. Tänään olisi tarkoitus sitten tehdä sitä kauan odotettua jarruremonttia ja valmistella pyörää ajokauteen. Öljyjä ei ole vielä tullut haettua, mutta jarruremontin kaikki osat odottavat jo tuossa vieressä. Uutta palikkaa tuli tilailtua ympäri maailmaa: takajarrun osat tulivat Saksasta, etujarrun jarrupalat Taiwanista ja uusi 25 cm pidempi metallipunosjarruletku Kanadasta.

Taitaa olla kyllä pyörän käyntiin hyräyttäminen tänään vielä mahdoton operaatio. Empähän muistanut (taaskaan) ottaa talveksi akkua irti ja tankissakin on vanhaa bensaa. Bensaa nyt saa tietysti tuosta nurkilta ja saahan siihen akkuunkin virtaa joko laturilla tai sitten kaapeleilla autosta. Ans kattoo ny...
keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Drag pipet Japanista?

Tuli taas uusista putkista haaveillessani vastaan tällainen linkki:

http://japan.webike.net/prv/detail/1001085/p20947082/

Kyseessä on varsin kohtuullisen hintaiset suorat putket irroitettavilla vaimentimilla. Laskeskelin piruuttani näille hinnan myös tullien ja verojen kanssa, hintalappu jää silti alle 300:n euron kaikkineensakkin. Hinta on huomattavasti vähemmän kuin esim. Marvingin mökäputkilla ja onhan nämä vielä huomattavasti päheämmän näköisetkin. Ilmeisesti kuitenkin kaasarikin vaatii hieman tukkaamista tämän kanssa; uuden suuttimen vaihtamninen saattaa tulla kyseeseen.

Nämä putket menevät kyllä vakavasti hankintalistalle (niinden kaikkien miljoonan muun asian kanssa), onhan nämä juuri sellaiset putket, mitä olen tässä koko pyörän omistamisen ajan etsinyt. Sitten vaan ostamaan vielä sitä lämpöeristenauhaa pyörän tulevan väriteeman mukaisesti ehkäpä ruskeana ja taas on pyörää kaunistettu huomattavasti.

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Copyright Pärinää 2012