maanantai 29. lokakuuta 2012

Uusi osoite, vanhat kujeet!

Vuodatus.net:in epävakauden takia päätin siirtää Pärinää!-blogin hieman luotettavamman blogipalvelun ylläpidettäväksi. Sivusto siirtyikin nyt Blogger palvelun alle, joka taitaa olla maailman suurin blogipalvelu. Samalla Pärinää! sai uuden ulkokuoren, joka on tosin hieman vielä kehitysasteella.

Uusi palveluntarjoaja tarjoaa paljon uusia hienoja ominaisuuksia ja tulenkin varmasti kehittämään blogin teknisiä ratkaisuja tässä talvikauden aikana. Sisältö ja teema kuitenkin pysyvät samana: edelleen moottoripyöräillään ja siihen liittyvistä asioista kirjoitellaan.

Päivittäkäähän siis linkkinne, uusi osoite on http://parinaa.xl8r.com . Myös muut blogini saavat lähiaikoina uuden osoitteen, joten mikäli seuraatte myös niitä, päivityksiä on tulossa.
tiistai 23. lokakuuta 2012

Kauden päätös on käsillä

Alkaa nyt olla minulta ajot ajettu tältä kaudelta. Lupasivat räntää tänne eteläänkin jo täksi päiväksi ja kotinurkilta alkaa taas parkkipaikallakin olemaan säännöllinen viikottainen siirtokehoitus. Niinpä katsoin aiheelliseksi siirtää tänään pyörän talvehtimaan työpaikan parkkihalliin, mistä meiltä löytyy parikin ruutua, mitä ei hieman erikoisen tolppien järjestelyn takia voi autoille käyttää (ruudun molemmissa reunoissa on tolpat, jotka estävät tehokkaasti ruutuun autolla pääsemisen). Pitänee vielä käydä tässä syksyllä pesemässä Virago talvikuntoon ja sitten ei muuta kuin ensi kevättä odottelemaan. Ja saahan tuon pyörän tuosta liikkeelle nopeasti, jos jonain viikonloppuna aurinko paistaakin liian kirkkaasti sisällä istumiseen.

Kilometrejä ensimmäisenä kesänä moottoripyörän kanssa kertyi nelisen tuhatta. Pääosinhan tuo on ollut työmatkasahaamista ja ruuhkassa seisomista, mutta mahtuuhan joukkoon myös pari vähän pidempää reissua sekä paljon ihan pelkkää huviajeluakin pääkaupunkiseudulla ja sen lähistössä. Parhaiten varmasti mieleen itselleni kesästä jäi reissu Evolle, mutta myös paljon muita loistavia muistoja jäi tältä kesältä.

Pyörä kesti yllättävän kivasti koko kesän. Mitään teknistä vikaa ei sen kummemmin tullut vastaan, ainoastaan pyörän kaatamisesta johtunut etutelarin vuoto vaati ammattilasen apua. Muuten laittaminen olikin pääasiassa kevyttä rakentelua, jota pitäisi jatkaa myös tässä talvikauden aikana. Suunnitelmia talveksi onkin kertynyt jo kaikenlaisia ja keväällä sitten nähdäänkin, mitkä kaikki niistä sain toteutettua.

Sellaista nyt tällä kertaa, en minä vaikene vaikka pyörä pääseekin talviteloille. Seuratkaahan rakkaat lukijat aktiivisesti jatkossakin blogia. Siitä alkaen, kun aloin keväällä blogia kirjoittamaan, on sivustollani käynyt yhteensä 327 uniikkia vierailijaa (tämä luku toki perustuu uniikkeihin ip osoitteisiin ja siksi valehtelee varmasti hieman yläkanttiin). Sivuja luettiin yhteensä 1558 kertaa ja suosituin yksittäinen kirjoitus oli Iconin liiviä käsittelevä kirjoitus. Paljon osumia on tullut niin YCCF:n ja moottoripyörä.orgin sivustojen kautta, mutta suurin osa kävijöistä löytää blogiin Facebookin ja Googlen kautta. 

P.S. tänä aamuna meinasi silmät jäätyä päähän, hieman liian hyvin ilmastoidut nuo Bobsterin ajolasit 3 asteiselle kelille. Olisi pitänyt vaan laittaa se umpimuna päähän, niin kuin kotona hieman mietin.

P.P.S. Mikäli tulee mieleen hyviä juttuvinkkejä tai aiheita kirjoiteltavaksi ensi kaudella (tai miksei tässä talvellakin), niin minulle saa niitä ehdotella. Parhautta vielä on toki, jos kesäkaudella se tietää pieniä ajoreissuja siinä ohessa.
perjantai 12. lokakuuta 2012

Ei katsastusta ilmeisesti tällä erää moottoripyörille

Liikenne- ja viestintävaliokunta on ottanut moottoripyörien katsastuskysymyksessä kielteisen kannan. Tätä voidaan pitää selkeästi voittona katsastuksen tulemista vastaan. Vahvimpana vaikuttajana toimivat ilmeisestikkin tähän SMOTO:n latelemat perusteet, jotka tyrmäsivät katsastuksen Suomessa lähinnä rahastuksena ja turvallisuutta lisäämättömänä. Kuultavana valiokunnassa oli myös moottoripyörärakentaja Aki Manninen.

Lainaus liikenne- ja viestintävaliokunnan lausunnosta:

"Valiokunnan saaman selvityksen mukaan moottoripyörän tekniset ominaisuudet ovat hyvin harvoin syynä tai edes osasyynä onnettomuuksiin. Silloin kun näin on ollut, kyse on lähes aina ollut renkaiden tai jarrujen puutteellisesta kunnosta, eli huoltotoimenpiteiden laiminlyönneistä. Valiokunnalle toimitetussa asiantuntijaselvityksessä on korostettu, että moottoripyörien tekniset viat tai puutteet ovat moottoripyörän rakenteen johdosta selvästi autoja helpommin havaittavissa. Liikenneturvallisuuteen potentiaalisesti vaikuttavat tekniset ongelmat vaikuttavat välittömästi moottoripyörän hallittavuuteen siten, että käytännössä ne havaitaan heti ongelman synnyttyä. Tällöin ne yleensä myös korjataan heti. Renkaiden ja jarrujen huoltotarve ja määräaikaiskatsastuksen ajankohta osuvat vain satunnaisesti yksiin, jolloin tutkimusten mukaan merkittävimmät onnettomuusalttiuteen vaikuttavat tekniset puutteet ilmenevät katsastuskontrollissa vain satunnaisesti.

Saamansa selvityksen perusteella valiokunta arvioi, että moottoripyörien muutoskatsastusjärjestelmän ja -vaatimusten kehittäminen palvelisi turvallisuus- ja ympäristötavoitteita paremmin kuin nyt tavoiteltu määräaikaiskatsastus. Tällöin katsastuksen kustannukset ajoneuvojen fyysisestä ja teknisestä testaamisesta olisivat suunnattavissa oikeudenmukaisemmin niiden vastuulle, jotka harrastavat ajoneuvojen muuntelua."

Näyttää siis siltä, että tällä erää katsastukselta säästytään. Katsastusta koskevan ehdotuksen tyrmäsi tällä viikolla myös Ranska.

Asiasta uutisoi Bike: http://www.bike.fi/uutiset/valiokunta-ei-moottoripyorien-maaraaikaiskatsastukselle-24438

Linkki liikenne- ja viestintävaliokunnan lausuntoon: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/livl_13_2012_p.shtml


torstai 11. lokakuuta 2012

Android kypäräradio



Vaihtoehtoja erilaisille kypäräradioratkaisuille on tässä mietitty jo enemmänkin. Vaikka pelkästään yksin ajeluun ja puhelimeen vastaamiseen ratkaisuna itselläni onkin tuo taannoin DX.comista hankkimani kypäräradio, ei se palvele tarkoitusta, kun liikutaan useamman henkilön voimalla.

Tähän tarjoutuu kuitenkin ratkaisu ohjelmalla Motolky. Kyseessä on Android älypuhelimille tarjolla oleva ilmainen applikaatio, joka hyödyntää bluetooth paritusta lähietäisyydellä tapahtuvaan kommunikaatioon. Ohjelma on hyvin simppeli eikä asetukset pahemmin ahdista käyttäjää, asetuksista kun löytyy ainoana erikoisuutena pelkästään puheentunnistus. Testasimme ohjelmaa pikaisesti työtoverini kanssa tauolla, ja ohjelma tuntui toimivan erittäin loistavasti.

Kyseisen ohjelman specit lupaavat automaattista yhdistämistä yhteyden katkettua, mitä ei tosin nyt tässä yhteydessä päästy testaamaan. Yhteen radioyhteyteen saa niputettua muutamia käyttäjiä (specit eivät kerro kuinka monta) ja kantomatkaa luvataan bluetoothin kantomatkan verran (Bluetooth 4:llä "up to 100 m"). Vähän vähäinenhän tuo 100 m on ja tiedä sitten kuinka täydellisesti se edes toteutuu, mutta pareittain ajaessa tuntuisi ainakin ihan riittävältä. Kun kanssapyöräilijä saa tuossa kulkuneuvonsa taas ajoon, päästään sitten varmasti tekemään myös kenttätestejä.

Äänenlaatu oli todella hyvä, joskin hieman puheen alku puheentunnistuksella puuroutui. Myös toiseen suuntaan tapahtui jokin mystinen vinkaisu, mutta sitä emme saaneet toistettua lyhyen testimme aikana. Viivettäkään ei pahemmin ollut, toisin kuin aikaisemmin testaamamme ip-puhelinsovellutuksen kanssa, jossa viive oli useita sekuntteja. Koska kommunikaatio tapahtuu bluetoothin välityksellä, myöskään esim. tunnelit ja muut vastaavat datasignaalia blokkaavat rakenteet eivät häiritse kommunikaatiota (olettaen siis että molemmat ovat samassa tunnelissa).

Etunahan tällaisen ohjelman käyttämisessä on se, että lähes joka jannulta alkaa löytymään jo älypuhelin taskusta. Olen sen aikaisemminkin sanonut, mutta sanon nyt uudelleen: miksi panostaa kalliisiin lisälaitteisiin, kun taskussa on muutenkin laite, joka pystyy suunnilleen kaikkeen siihen, mihin nuo laitteet pystyisivät.

Motolkyn voi ladata ilmaiseksi Android-puhelimille Google Play Storesta.

Housujen mittainen mies

Eipä löytynyt Hanxin alesta sitten niin mitään. Tai no, ainahan sitä jotain olisi, mutta tämän hetkiseen uusien housujen tarpeeseen ei löytynyt. Syykin on selvä: olen 167 senttiä pitkä ja ruumiinrakenne tarjoaa suhteellisen lyhyet jalat muuhun kroppaan nähden. Sovittelin useampiakin housuja maanataina Hanxilla ja joka ainoat housut olivat reilusti minulle pitkät. Tokihan punttia saa aina lyhennettyä, mutta ongelmaksi yleensä muodostuu sitten nuo polvisuojat, joita ei saa sitten niin millään kohdalleen minun mitoillani.

Hanxin kalliimmat kevlar-farkut olisivat kyllä pirun päheän näköiset, mutta niiden kanssa punttien lyhentäminen ja polvisuojan siirtäminen on vähän turhauttavaa hommaa, polvisuoja kun siirtyy silloin pois kevlarvahvikkeisesta kohdasta. Nahkafarkkujakin kokeilin pariakin eri mallia, mutta niissä kun ei ollut rajolla kuin kirahveille sopivalla lahkeella varustettua versioa, niin olisin saanut suht pätevät säärisuojat polvisuojista. Pitänee varmaan ensi kesäksi teetättää mittatilauksena sitten ajohousut. Vaikka hintalappu vähän ahdistaakin sellaisten kanssa mieltä, ovat ne sitten toki varmasti hyvin istuvat ja mukavat jalkaan...
torstai 4. lokakuuta 2012

Hanxissa ale

Syksy on ikävää aikaa lompakolle, kun moottoripyörätarvikeliikkeet harrastavat alennusmyyntejä. Uudet ajohousut pitäisi ostaa, ja Hanxilla onkin juurikin meneillään alennusmyynti, jonka avulla saa yhden minkä tahansa normaalihintaisen tuotteen -50% hintaan. Pitäisi ostaa nahkahousut kyllä, mutta nyt kovasti kiinnostaisi kevlar- tai cordura-farkut. Maanantaina mennään kaverin kanssa katsomaan, mitä tuolta konalasta oikein löytyisi. Maanantaina sitten varmaan päivityspostaus siitä, mitä sieltä lähti mukaan.

Ensi kesälle tarvitsisi ostaa myös lämpimämmän kelin hanskat. Tämä kesä ajeltiin Varustelekan neopreenisillä kosketusnäyttöhanskoilla, jotka osoittautuivat tasan 10e hintansa arvoisiksi. Hanskat kun olivat mukana vaellusreissulla, niin heti ensimmäisellä kirveeniskulla lähti keinonahkapinnoite repeilemään kuin plastidippi bemarimiehen vanteista ja pidemmällä käytöllä ovat mm. saumat alkaneet osoittamaan pettämisen merkkejä. Joskinko sitä investoisi ensi kesäksi vähän enemmän kesähanskoihinkin, ehkäpä kevään MP-messut tarjoavat vaihtoehtoja tähänkin tarpeeseen.

http://www.hanxkauppa.fi/

Kypärän nirhaus

Tänään sitten tuli rikottua kypärän plastidip-pinta punttisalin kaapin oveen. Hieman huolimattomasti kypärää kaappiin laittaessani nirhasin ikävän näköisen reiän pintaan. Pitänee vielä tässä syksyn aikana paikkamaalailla kypärää, pari kiveniskua myöskin ovat vaurioittaneet hyvää mattapintaa.

Paremmin tuo plastidip on kuitenkin kestänyt kuin mitä uskalsin toivoa. Hitusen ehkä vieläkin tekisi mieli maalata koko pyörä sillä, mutta nyt suunnitelmat ovat vähän enemmän olleet viimeaikoina teippaamisen puolella. Vieläkään koeapalaa DX:n halpisteipistä ei ole posti kantanut ja sehän sen sitten lopulta kertoo, että kannattaako se suunnitelma haudata heti lähtöönsä.

Hitusen verran kyllä himottaisi ostaa uusi kypärä ensi kesäksi. Pitäisi kuitenkin myydä ensin vanhoja pottia pois, kaapissa kun on nyt jo 3 kypärää. Ehkäpä Osbe voisi lähteä kohtuulliseen 100 e hintaan myyntiin, jos joku sitä haluaa, niin mailia vaan minulle. Kyseinen kypärä on väriltään orassi ja koko on L. Mukaan vielä kasvomaski.

Uudeksi kypäräksi olen suunnitellut joko Projectin Cafe Racer sarjan kypärää joko mustana tai flake kultaisena (punaisella tähdellä) tai saman valmistajan yksivisiiristä Gordonia mustalla flakella. Tuo kultainen potta on aivan sairaan hienon näköinen, mutta musta olisi toki vähän monikäyttöisempi ja sopisi paremmin kaiken vaatetuksen kanssa. No, saa nähdä mihin pottaan sitä päätyy.

Projectin sivut muuten vihdosta viimein toimivat taas, koko mallisto on nähtävissä osoitteessa http://www.projectforsafety.it .
keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kumisaapasta

Näin syksyn tultua tulivat myös sateet. Ajokenkinäni olevat Doctor Martensin Varden kengät kaipaavat kovasti lankkia eivätkä ole siten ihan vedenpitävimmät vaihtoehdot. Vaelluskengät taas ovat ikävän lyhytvartiset ja voivat siksi käydä vähän kylmiksi. Mistä siis ratkaisu näihin sadekeleihin?

Viime viikonloppuna jouduin ihan muista syistä kaivamaan kaapin perältä jo jonkin aikaa sitten metsässä kuljeskelua varten ostamani maiharimalliset Nokian Taiga kumisaappaat. Nyt saappaat ovat seisoskelleet rommipullo toisessa saappaassa eteisessä viikonlopusta asti. Eilen sitten mieleeni juolahtikin, että mitehän nuo toimisivat ajokenkinä. Vaikka Taiga onkin suht jämäkkä kumisaapas, taipuu se kuitenkin kohtuullisesti nilkasta ja siksi soveltavuus olikin kokeiltava.

Tänään sitten aamusta laitoinkin Taigat jalkaan ja hyvinhän nuo tuntuvat ajokenkänäkin menevän. Hyvä korko ja kuminen pinta takaavat myös tukevan pidon jalkatapeista. Saappaassa on mukava ohut teddy-vuori ja sen verran väljät saappaat tuli tarkoituksella ostettua, että villasukkakin mahtuu vielä sisälle saappaaseen. Siitä syystä Taigat menevätkin ajokenkinä hyvin aina ajokauden viime päiville asti.

Ostin omat Taiga saappaani Konalasta Varuste.net:istä, hintaa niillä siellä on 69,-. Saappaitten omat nauhat olivat lähinnä huonon vitsin oloiset ja vaihdoinkin nauhat melkein heti jenkkiarmeijan laskuvarjonaruun eli paracordiin. Paracordia sitten puolestaan saakin esimerkiksi Varustelekasta.

varuste.net
varusteleka.fi
tiistai 2. lokakuuta 2012

Discoveryn dokumenttisarja moottoripyöräkerhosta

Discoveryn dokumentaariset sarjat milloin mistäkin aiheesta tappelevista isoista miehistä ovat tulleet tutuksi ihan kotimaisillakin peruskanavilla mm. American Chopper ja American Hod Rod sarjojen myötä. Amerikkalaista vaihtoehtokulttuuria edustaa myös Discoveryn tämänvuotinen uutuus The Devils Ride, joka paneutuu elämään Kalifornian suurimman moottoripyöräkerhon, The Laffing Devilsin arkipäivään. Ainakin noin konseptina kuulostaa varsin mielenkiintoiselta aiheelta, ehkäpä siinä sivussa pääsee myös näkemään näyttäviä moottoripyöriäkin. Pitänee tutustua kyseiseen sarjaan lähiaikoina.

Pientä esimakua sarjasta on nähtävissä Discoveryn sivuilla: http://dsc.discovery.com/tv-shows/the-devils-ride/videos/the-laffing-devils.htm

Search

Sisällön tarjoaa Blogger.
#1300 #auto #cruisailu #kaupat #koeajo #kupla #kupla #1300 #auto #volkswagen #kaupat #koeajo #kustomointi #laturi #polttoaine #volkswagen 1300 270 3D-tulostus 535 801 Ace Cafe air ajokertomukset ajolasit ajovarusteet amazon anime asennus audio auto autokoulu Bashan beetle Bell bensaletkut bensapumppu biltema blogit Bobster Bolt Bonneville bug Bullit detailing Dinli disco DMX dokumentti elektroniikka elokuva esittely exodus flekti H-D halkeama hanskat Harley-Davidson harrastetoiminta HD hifi hiilet hionta honda huilu huippunopeus huolto huppu hylätty Icon igniter ilmanpustari ilmansuodin ilmastointiteippi ilmaus Indian instagram intake irroitus iskunvaimentimet jarrut jbl jesari jumissa jäähdytin Jäähdytys kaasari kaasuvaijeri kahvalämmitin kahvat kaikki hajoaa kaiuttimet kannentiiviste kansipahvi katsastus kaupat kerrospukeutuminen kesärenkaat ketjut kevät kiinnitys kirjat kirjoittajat kokoontumisajot koneteräsharja korjaus ktm kuljetus kupla kuplavisiiri kustomointi kuvat kypärä kypärät kytkin käsijarru Laakeri laki lasikuitu lataus laturi Lauge Jensen laukut leikkaus liikenne liikennevirasto lisävalot lisävarusteet Lontoo lämmitin lämmitys maalaamo maalaus maali matka matkakertomukset mattamusta messut miitti moottoripyörä moottoripyörät motonet mugen musta myyminen Mönkijä nettivaraosa nopeus oheistuotteet ohjaustanko ohjelmat onnettomuus ostokset paketti pakkaaminen pakoputki pakosarja pehmuste personointi perän jäykistäminen pesu photoshop pirkkala plus katsastus pohjamaali poliisi polttoaineensyöttö posti prelude prototyypit puhelin puhelinteline pulverimaalaus puskuri raidetangon pää raidetanko ram ram cold air intake rattaat rekisterikilpi rengasventtiili renkaat reppu retro roadtrip saappaat sadekeli satula scifi sissybar sisusta sisävalot sivustot sr400 srv250 Street Street 500 Street 759 strut styling subbari subwoofer sukat sukka suprine suutin sytytystulppa sähkö sähkömoottoripyörä säätö takaratas talvi talvivarusteet tankorukkaset tapahtumat tarra tarvikkeet. tavarateline tcm tee-se-itse tehoputki teippaus tekniikka tiedotus Toukoajot Triumph tuning turvallisuus tyyny työkalut ultraäänipesuri uutiset vaatteet vaihdekeppi Vaihto vakuutukset valot vanne vanteet varaosat varusteet varustelu venttiilihattu verkkokaupat vian etsintä vianetsintä viankorjaus videot vilkut Virago viritys visiiri volkswagen vultus vw xs650 xv250 xv950 Yamaha yccf yksisarvinen ylikuumentuminen änkkäri äänentoisto äänenvaimennin öljyproppu öljyvaihto

Kirjoittaja

Blogiarkisto

Copyright Pärinää 2012